Uusi-Seelanti on kyllä ihmeellinen. Luonto on järkyttävän kaunis. Toissa päivänä Haastista Wanakaan ajellessa pysähdyttiin parinkymmenen muun pysähdyksen jälkeen Lake Hawealla. Istuttiin auton vieressä tienpenkalla varmaan tunnin verran, sillä näkymä oli kuin maalauksesta. Maalaaja oli aika törkeän hyvä sillä lumouduin maisemasta niin, että tunsin itseni kovin onnekkaaksi ollessani siinä paikassa. Kaikilla ei ole mahdollisuuutta matkustaa Uuteen-Seelantiin mutta miksi minä sain olla siinä paikassa juuri silloin? Ehkä olen tehnyt joitakin asioita oikein mutta siltikin tuntuu, että olen ollut enemmän kuin onnekas. Toivottavasti tämä onni jatkuu. Jos ei, niin ei se mitään. Olen onnellinen jo tästä.
Lake Hawea - lampaat määkivät taustalla, ja yhden ainummaista sielua ei näkynyt missään. Muutama backpacker-auto hurahtaa ohi silloin tällöin. Tien toisella puolella laiduntavat lampaat ja toisella puolella peilityyni kirkas järvi ja lumihuippuiset vuoret. Olen nähnyt aika monta maata mutta en vielä yhtään niin kaunista kuin Uusi-Seelanti ja erityisesti eteläsaari ovat. Absolutely stunning!
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
29.11.2009 Wanaka, Uusi-Seelanti
Sunnuntai alkoi aika hyvin. Nukuin yön mainiosti. Heräilin kahdeksan maissa, tein kupin teetä ja kävelin teemuki mukanani viereiselle 200m päässä olevan kukkulan lookout-pointille, jossa on penkki ja näkymä Lake Wanakalle ja vuorille. Sää oli kaunis ja aurinkoinen. Istuin penkillä teetä hörppien; pää ajatuksia täynnä ja osittain mieli tyhjänä mutta tuli fiilis, että tänään voisin lentää taivaaseen. Päätin siis tehdä niin.
Teekupillisen ja hiljaisen meditaation jälkeen kävelin MountView BackPackersin respaan. Lyhyehkön keskustelun, pienen tinkimisen, puhelinsoiton ja Visa-kortin vingahduksen jälkeen sain matkalippuni taivaaseen. *ta-daa*
Pääsylippu taivaaseen on muuten ihan perusnormi paperilappu, jossa lukee nimi, pääsylipun hinta ja muutama muu tarvittava tieto. Taivas-auto (joka muuten oli punainen! … päädynköhän siltikin jonnekin muualle kuin taivaaseen…?) haki minut puoli tuntia myöhemmin.
Lentokentällä allekirjoitin tarvittavat paperit, terveysselvityksen ja pukeuduin haalariin ja valjaisiin. Ehdin kävellä muutaman ehkä lievästi hermostuneen kierroksen sky-diven aulassa, kunnes Jump Masterini, unkarilainen kaveri nimeltään Eugene, tuli hakemaan minut. Kävimme läpi hypyn perusasiat, kävelimme kentälle ja eipä aikaakaan, kun ajokki ilmaantui paikalle.
Olen ollut monenmoisissa kulkuvälineissä mutta helikopterissa en koskaan. Helikopterikyyti on kyllä aika siisti; se tuntuu jotenkin jamesbondmaiselta koneeseen kyyryssä juoksun yms johdosta. Nousimme 12000 jalkaan eli noin 3650 metriin. Tuli väkisinkin mieleen Dan Brownin kirjan ”Enkelit ja demonit” loppukohtaus ;) Upean sään johdosta näin 360 astetta yli lumipeitteisten vuorien, jäätiköiden, Mount Cookin, Mount Aspiringin, maaseudun, kylän. Jos sanon, että ei pöllömmät näkymät, niin ne ei tosiaan olleet pöllömmät ;)
3650 metrissä Eugene sitoi minut itseensä kiinni. Kyseessä oli siis tandem-skydive, jonka voi tehdä periaatteessa kuka tahansa, joka ei paina yli 100 kiloa ja on fyysisesti ja henkisesti about ok ja pystyy loikkaamaan helikopterista tai lentokoneesta.
Eugene on hypännyt 15 000 kertaa, parhaana päivänä peräti 15 kertaa, joten luottamukseni hänen osaamiseensa oli vakaa. ”Ylhäällä” kerrattiin muutama perusasia ja sitten Eugene avasi helikopterin oven. Jännä hetki. Alla reipas 3,5 km vapaata pudotusta.
Ennakko-odotukseni oli, että olisin ollut enemmän jännittynyt (tai kauhuissani) mutta Eugene oli niin rauhallinen ja huumorintajuinen, että pulssini ei singahdellut äärilukemiin. Olin itse asiassa yllättävän rauhallinen. Turvaa ehkä toi se, että hyppy oli tandem ja mukana oli Jump Master, jolle homma on rutiinia. Jännitin enemmän Kaivopuiston benjissä, koska siinä sukeltaa ilmaan ihan yksin, luottaen vain köyteen.
Skydivessä sain itse valita hypätäänkö kasvot edellä vai takaperin parin kuperkeikan kautta. Valitsin tietenkin jälkimmäisen ;) Ihan hyvä valinta. Pari kuperkeikkaa ja vapaan putoamisen tunne on mieletön; upea. Sellainen, mitä joskus näen unissa joissa ”lennän” mutta tämä oli täyttä totta. Ja se oli ...hienoa!
Vapaan pudotuksen jälkeen laskuvarjo aukesi, kiskaisi ylöspäin ja sen jälkeen olo oli kuin linnulla, joka liitelee taivaissa. Incredible. Posket väpättivät tuulessa, korvat olivat totaalilukossa mutta laskuvarjon aukeamisen jälkeen sain nenästä kiinni pitämällä ja puhaltamalla aukaistua korvat.
Sanoinkuvailematon fiilis lentää taivaalla ja nähdä vuoret ja maisemat linnun silmin! Laskeuduttiin liitelyn jälkeen lähelle lähtöpaikkaa.
Adrenaliini suonissa on parasta energiaa. Olisin voinut juosta maratonin tai siirtää Egyptin pyramidit. Koko juttu on videolla ja laitan sen jossain vaiheessa jonnekin, missä voitte tsekata mitä se oli. 10 pistettä ja papukaijamerkki www.skydivewanaka.com.
Hostellille paluun jälkeen olo oli niin energinen, että patikoin reippaan lenkin kukkuloilla, nautin auringosta ja olostani ja en ole vaan pystynyt pysähtymään koko päivänä. Skydive oli upea kokemus, tekisin sen milloin tahansa uudestaan. Suht rouhean hinnan takia sitä ei valitettavasti pysty montaa kertaa vuodessa harrastamaan mutta tämän yhden kerran kun pystyin sen tekemään, olen onnellinen :) Uudestaan milloin tahansa! Kellään vapaalippuja? ;)
Teekupillisen ja hiljaisen meditaation jälkeen kävelin MountView BackPackersin respaan. Lyhyehkön keskustelun, pienen tinkimisen, puhelinsoiton ja Visa-kortin vingahduksen jälkeen sain matkalippuni taivaaseen. *ta-daa*
Pääsylippu taivaaseen on muuten ihan perusnormi paperilappu, jossa lukee nimi, pääsylipun hinta ja muutama muu tarvittava tieto. Taivas-auto (joka muuten oli punainen! … päädynköhän siltikin jonnekin muualle kuin taivaaseen…?) haki minut puoli tuntia myöhemmin.
Lentokentällä allekirjoitin tarvittavat paperit, terveysselvityksen ja pukeuduin haalariin ja valjaisiin. Ehdin kävellä muutaman ehkä lievästi hermostuneen kierroksen sky-diven aulassa, kunnes Jump Masterini, unkarilainen kaveri nimeltään Eugene, tuli hakemaan minut. Kävimme läpi hypyn perusasiat, kävelimme kentälle ja eipä aikaakaan, kun ajokki ilmaantui paikalle.
Olen ollut monenmoisissa kulkuvälineissä mutta helikopterissa en koskaan. Helikopterikyyti on kyllä aika siisti; se tuntuu jotenkin jamesbondmaiselta koneeseen kyyryssä juoksun yms johdosta. Nousimme 12000 jalkaan eli noin 3650 metriin. Tuli väkisinkin mieleen Dan Brownin kirjan ”Enkelit ja demonit” loppukohtaus ;) Upean sään johdosta näin 360 astetta yli lumipeitteisten vuorien, jäätiköiden, Mount Cookin, Mount Aspiringin, maaseudun, kylän. Jos sanon, että ei pöllömmät näkymät, niin ne ei tosiaan olleet pöllömmät ;)
3650 metrissä Eugene sitoi minut itseensä kiinni. Kyseessä oli siis tandem-skydive, jonka voi tehdä periaatteessa kuka tahansa, joka ei paina yli 100 kiloa ja on fyysisesti ja henkisesti about ok ja pystyy loikkaamaan helikopterista tai lentokoneesta.
Eugene on hypännyt 15 000 kertaa, parhaana päivänä peräti 15 kertaa, joten luottamukseni hänen osaamiseensa oli vakaa. ”Ylhäällä” kerrattiin muutama perusasia ja sitten Eugene avasi helikopterin oven. Jännä hetki. Alla reipas 3,5 km vapaata pudotusta.
Ennakko-odotukseni oli, että olisin ollut enemmän jännittynyt (tai kauhuissani) mutta Eugene oli niin rauhallinen ja huumorintajuinen, että pulssini ei singahdellut äärilukemiin. Olin itse asiassa yllättävän rauhallinen. Turvaa ehkä toi se, että hyppy oli tandem ja mukana oli Jump Master, jolle homma on rutiinia. Jännitin enemmän Kaivopuiston benjissä, koska siinä sukeltaa ilmaan ihan yksin, luottaen vain köyteen.
Skydivessä sain itse valita hypätäänkö kasvot edellä vai takaperin parin kuperkeikan kautta. Valitsin tietenkin jälkimmäisen ;) Ihan hyvä valinta. Pari kuperkeikkaa ja vapaan putoamisen tunne on mieletön; upea. Sellainen, mitä joskus näen unissa joissa ”lennän” mutta tämä oli täyttä totta. Ja se oli ...hienoa!
Vapaan pudotuksen jälkeen laskuvarjo aukesi, kiskaisi ylöspäin ja sen jälkeen olo oli kuin linnulla, joka liitelee taivaissa. Incredible. Posket väpättivät tuulessa, korvat olivat totaalilukossa mutta laskuvarjon aukeamisen jälkeen sain nenästä kiinni pitämällä ja puhaltamalla aukaistua korvat.
Sanoinkuvailematon fiilis lentää taivaalla ja nähdä vuoret ja maisemat linnun silmin! Laskeuduttiin liitelyn jälkeen lähelle lähtöpaikkaa.
Adrenaliini suonissa on parasta energiaa. Olisin voinut juosta maratonin tai siirtää Egyptin pyramidit. Koko juttu on videolla ja laitan sen jossain vaiheessa jonnekin, missä voitte tsekata mitä se oli. 10 pistettä ja papukaijamerkki www.skydivewanaka.com.
Hostellille paluun jälkeen olo oli niin energinen, että patikoin reippaan lenkin kukkuloilla, nautin auringosta ja olostani ja en ole vaan pystynyt pysähtymään koko päivänä. Skydive oli upea kokemus, tekisin sen milloin tahansa uudestaan. Suht rouhean hinnan takia sitä ei valitettavasti pysty montaa kertaa vuodessa harrastamaan mutta tämän yhden kerran kun pystyin sen tekemään, olen onnellinen :) Uudestaan milloin tahansa! Kellään vapaalippuja? ;)
28.11.2009, Wanaka
Herätys aamulla Franz Josefissa, suihku, aamupala, backing, loading, check-out ja matka kohti etelää. Käytiin vilkaisemassa Fox Glacieria mutta sen enempää siihen isoon jääpalaan tutustumatta jatkettiin kohti Haastia. Rannikkomaisema oli kaunis ja tie serpentiiniä. Varsinainen scenic route alkoi Haastista ja pysähdyttiin varmaan parikymmentä kertaa, koska maisemat olivat yksinkertaisesti aika tyrmääviä. Lumihuippuisia vuoria, kristallinkirkkaita jokia, sademetsää, vesiputouksia, peilityyniä järviä. Todennäköisesti kaunein reitti, jota olen ajanut. Räpsin kuvia about miljoonan mutta tosiaan lataan ne jonnekin kun saan ilmaisen ja nopean internetyhteyden.
Matkaan Franz Josefista meni pysähtelyineen kaikkineen koko päivä ja illan koittaessa päätettiin yöpyä Wanakassa. Hostellikierroksen jälkeen mukava kohtuuhintainen majoitus löytyi Mountain View Backpackersista, joka on todella sympaattinen paikka. www.mtnview.co.nz. Ollaan täällä kolme yötä ennen ajoa Queenstownia.
Matkaan Franz Josefista meni pysähtelyineen kaikkineen koko päivä ja illan koittaessa päätettiin yöpyä Wanakassa. Hostellikierroksen jälkeen mukava kohtuuhintainen majoitus löytyi Mountain View Backpackersista, joka on todella sympaattinen paikka. www.mtnview.co.nz. Ollaan täällä kolme yötä ennen ajoa Queenstownia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
