Mount Kinabalu 4095m

Lahdettiin tosiaan lauantaiaamuna iskan kanssa Mount Kinabalulle. Mount Kinabalu on kaakkois-Aasian korkein vuori, 4095m. Nain vuorenhuipun Kota Kinabaluun saapuessani lentokoneen ikkunasta ja se on pilvien ylapuolella. Varsin vaikuttava kiven jarkale!!!!

Meidat haettiin klo 7.30 hotskulta, josta oli 85 kilometrin matka ja noin kahden tunnin ajo vuoren juurelle. Aiti oli mukana kanssa, ei lahtenyt kiipeamaan mutta jatkoi paivaa vierailulla orkideapuistossa ja kuumilla lahteilla ja kavi katsomassa mailman suurinta kukkaa: rafflesiaa.

Iskan kanssa jaatiin puiston keskukseen, jossa oli ns.rekisteroinnit, jolla kontrolloidaan sita, etta kaikki kiipeamaan lahtevat myos palaavat. Samalla saa luottokortin kokoisen lapun kaulaansa, jossa on henkilotiedot.

Vuorelle ei voi nousta ilman paikallisopasta. Meille sattui oppaaksi mukava kaveri nimelta Ruffy. 33-vuotias malesialainen hemmo, joka kiipeaa vuorelle kaksi kertaa viikossa ja on tehnyt sen jo yli 500 kertaa. Tosi kovakuntoinen kaveri siis!

Ensimmaisen paivan kiipeaminen 3270 metriin kesti meilla noin kuusi tuntia. Matka oli 6 km mutta maaston takia todella hidasta. Polku on joko savisilla rappusilla kiipeamista, lankkuja tai nousevassa kivikossa rampimista. Matkan varrella oli seitseman levahdyspistetta eli katosta, joissa oli penkit.

Nousu alkoi viileasta sademetsasta, sukelsi jossain vaiheessa pilveen, sumuiseen metsaan, joka tuntui ihan satukirjan maisemilta. Sitten noustiin valimerenalueen kasvillisuutta muistuttavaan maastoon. Viimeinen osuus ennen majapaikkaa oli jo aika tiukka, koska ilma niin ylhaalla oli ohutta ja vaikeaa hengittaa. Valilla kiivettiin 10 metrin patkissa ja tasattiin hengitysta. Laban Rata eli ensimmaisen paivan nousun majapaikka saavutettiin klo 15.30 maissa launtai-iltapaivana. Korkeus merenpinnasta 3272 metria.

Laban Ratalle saapuessa oli paukut kylla aika finaalissa. Korkeuseroon oli kanssa totuttelemista silla huomasi, etta rasituksesta hengastyi helposti. Mukana olleet tiiviopakatut suklaapatukat ja pahkinapussit olivat pullistuneet samalla laillakuin sormet. Mun sormet olivat niin turvoksissa, etta sormus ei liikahtanutkaan ja iho oli tosi pinkeana.

Laban Ratalla syotiin illallinen klo 17 maissa ja sen jalkeen hieman maisemien ihastelua ja nukkumaan. Yopyminen oli dormitory-majoituksessa. Iskan kanssa jaettiin huone eraan hongkongilaisen tyton ja pojan kanssa.

Heratys oli aamulla klo 1.30 ja lahto kohti huippua klo 2.20. Nousua oli yhteensa 800 metria mutta voin vilpittomasti sanoa, etta ne olivat elamani pisimmat 800 metria! Kiipeaminen tapahtui pilkkopimeassa, taskulamppujen valossa. Vain tahdet valaisivat matkaa, ja niita kylla oli paljon. Kota Kinabalun valot myos nakyivat kaukaisuudessa ja salamat valahtelivat meren ylla. Mieleton fiilis!

Eka 100-200 metria toisen paivan noususta oli kivikkoa ja portaita mutta sen jalkeen alkoi pahin patka eli jyrkka kiipeaminen kallioseinamia pitkin. Apuna oli koysi. Onneksi oli yo, etten nahnyt missa paikoissa keikuin koydesta kiinni pitaen. Muuten olis huimannut;) Fysiikka oli tiukilla ja usko koetuksella monta kertaa. Kirosin muutaman kerran, etta olin koko reissuun lahtenyt mutta sisulla selvisin. Vetta, kekseja, banaania yms energiasnacksia kului aika reippaasti mutta ilman niita en kylla olisi parjannyt.

Saavutettiin huippu klo kuuden maissa sunnuntaiaamuna. Aurinko oli juuri nousemassa ja nakyma mieleton. Napit oli ihan jaassa, selka markana hiesta ja lihakset niin vasyneet, etta metrikin viela olisi ollut jo liikaa. Oltiin huipulla ehka vajaa puoli tuntia, katseltiin auringonnousua ja otettiin aikaste monta valokuvaa. Oli aikavoittaja-fiilis ;)

Mun mielesta aivan upeeta oli, etta myos mun isa,52v, kiipesi huipulle. Moni tuon ikainen olisi jattanyt leikin kesken jo alkutaipaleella. Mieleton suoritus kylla, ei voi kuin hattua nostaa! Kovakuntoinen kaveri ikaisekseen.

Paluumatka 9km oli haaste sekin. Eka kun olet rasittanut kroppaasi 9km nousulla ja tulet saman reitin takaisin, niin polvet ja pohkeet ovat enemman kuin kovilla. Takas lahtopisteessa oltiin klo 15 jalkeen sunnuntaina; vasyneena ja vaatteet mutaisena ja hikisina.

Nyt paiva kiipeamisen jalkeen on kintut kipeena. Kadet myos vahasen, silla laskeutuessani kaytin oppaalta lainaksi saamiani kavelysauvoja ja laskin painoa niitten varaan ettei polvet olis niin tiukilla. Rankka reissu ja elamani vaativin 36 tuntia mutta todellakin vaivanarvoinen. Tulipa punnittua omaa fyysista jaksamista monta kertaa mutta nyt kylla on hyva fiilis etta tuosta urakasta selviytyi. Motivuksen spinning ja bodypump -tunnit menevat taman jalkeen aikaste iisisti :)