Siam Reapista hei! Jatkoin launtaiaamuna matkaa Phnom Penhistä Siam Reapiin. Kuuden tunnin bussimatkailu sujui ihan mukavasti. Vieressäni istui hassuun vaateyhdistelmään pukeutunut japanilainen tyttö, joka tunsi suomalaisia bändejä ja nauraa kihersi lähes kaiken sanomani jälkeen. Ihan mukavaa matkaseuraa hän oli hiuksenhienosta kummallisuudestaan huolimatta (tai no, ehkä minä olin hänelle yhtä kummallinen).
Bussin telkkarissa näytettiin kambodtsalaisia karaokevideoita, paikallista Spede showta ja potkunyrkkeilyä. Hämmästyksekseni jäin katsomaan potkunyrkkeilyä, sillä luin juuri loppuun Eva Wahlströmin ”Homma hanskassa” -kirjan, joka kertoo ammattinyrkkeilijän elämästä.. Hyvä lukukokemus, sanoisin, Evalla tosiaan pysyy kynä kädessä, homma hanskassa ja elämänarvot kohdallaan.
Saavuin Siam Reapiin kolmen jälkeen iltapäivällä.Löysin pienen etsinnän jälkeen erinomaisen huoneen 10 USD:lla ihan keskustasta lämpimällä vedellä, tuulettimella, kaapeli-tv:llä, jääkaapilla ja Wi-Fi:llä. www.angkorguesthousenethsocheata.com. Huone on hotellitasoa, todella siisti, hajuton ja tahraton; ehdottomasti paras yöpymisdiilini tällä reissulla. Siivooja käy joka päivä siistimässä huoneen ja vartijat ovat aulassa 24h. Sijaintikin on vielä ihan keskustassa, joten voisinkohan enää paremmin asua.
Lauantai-iltana oli sohvasurffari Nikkin 35v-synttärit The Brick Housessa, Night Marketsin lähellä. Nikki on Kaliforniasta kotoisin oleva englanninopettaja, joka pyörittää leipätyönsä lisäksi vapaaehtoistyöorganisaatiota ja on aktiivinen CS:ssa. Meitä oli reilu10 hengen joukko paikalla synttäreitä juhlistamassa; tanskalainen, ranskalainen ja kambodtsalainen vapaaehtoistyöntekijä, 2 brittiä englanninopettajaa, muutama paikallinen ja sohvasurffarit Kanadasta, Malesiasta ja malesialaisen saksalainen poikaystävä. Oli tosi kiva tavata sohvasurffareita taas pitkästä aikaa, sillä edellinen kontaktini sohvasurffareihin on Bangkokista. Iltaan kuului hyviä snackseja, synttärikakku, livemusaa ja kylmää juotavaa. Juhlat päättyivät puoliltaöin ihmisten siirtyessä kuka minnekin. Itse hipsin matkasta väsyneenä nukkumaan.
Jatkohipoista luopuminen oli kannattava päätös, sillä seuraava päivä olikin sitten täynnä toimintaa. Juttelin nimittäin synttäreillä kambodtsalaisen Benin kanssa ja kerroin, että turistikohteita kierrettyäni olisi kiva tustustua paikalliseen elämään. Hän lupasi viedä minut, malesialaisen Chin Lingin ja saksalaisen Tobiaksen seuraavana päivänä vierailulle kyläänsä.
Sunnuntaina kello soi seitsemän jälkeen ja Ben odotteli tuktuk-kuskinsa kanssa alhaalla kahdeksan aikoihin. Haettiin Tobias ja Chin Ling ja suunnattiin sen jälkeen Siam Reapin ulkopuolelle todelliselle l a n d e l l e. Benin perheeseen kuuluu isä, äiti, 3 sisarusta aviopuolisoineen ja lapsineen. He asuvat kaikki samassa kylässä ja kasvattavat kanoja ja lehmiä, viljelevät maataja pitävät pientä hökkelikauppaa, jossa myydään juomia, bensaa ja jäätä.
Benin kylässä valkoiset kyttyräselkäiset lehmät laiduntavat pellolla, kanat poikineen kuopsuttelevat pihalla, vesipisteet ovat kaikki ulkona ja vesipuhvelit mölisevät aitauksissaan. Talot on rakennettu tolppien päälle ja olot ovat todella alkeelliset. Samassa majassa (yhdessä huoneessa) asustaa useampia ihmisiä. Saniteettitilat ovat mallia ulkohuussi, ruoka valmistetaan avotulella ja kaikki on omavaraista. Lehmänlanta tuoksuu ja kärpäset pörräävät. Lapset kalastavat pikkukaloja kylän läpi virtaavasta ojanpahasasta hyttysverkon avulla ja riisisato korjataan käsin. Tiet (polut) ovat kuoppaisia ja pidemmät matkat tehdään vesipuhveleiden vetämillä rattailla.
Englantia ei puhunut kukaan Benin ja hänen veljensä lisäksi. Pääsin ohjastamaan vesipuhveleita, keräämään kananmunia ja banaaneja ja kokkaamaan Benin äitin kanssa. Keittiö oli ulkokatokseen rakennettu kyökki, joka yksinkertaisuudessaan oli simppelein mitä olen nähnyt. Valmistettiin perinteistä khmer-ruokaa eli kanakeittoa. Keittoon pilkottiin kokonainen kana varpaineen päivineen, vihanneksia, vedessä kasvavaa kasvia nimeltä morning glory (en tiedä mikä on suomeksi) ja mausteita heitettiin sekaan reipas annos (mm. sitruunaruohoa, chiliä, galangaljuurta). Jälkiruoaksi tehtiin banaaniriisikääryleitä, joihon keitettiin riisiä ja raastettiin yhden kookospähkinä sisus. Kookosriisipuuroa annosteltiin banaaninlehdille, mukaan lisättiin minibanaani ja valmiit kääryleet valmistettiin höyryttämällä. Mieleen tuli jokalauantainen karjalanpiirakoiden teko Parikkalan mummin kanssa. Benin äitiä nauratti mun kääryleversiot, sillä niiden taittelu on ihan oma taitolajinsa.
Benin isä tarjosi lasilliset itsetehtyä riisiviiniä, joka poltteli kurkkua ja tarjosi myös käärmeviiniä, josta ystävällisesti kieltäydyin. Ison pullon pohjalla nimittäin oli oikea pihalta tapettu käärme, josta oli mykyt poistettu. Olin suoraansanoen hieman kauhusta jäykkänä pullon läheisyydessä vaikka käärme tietenkin oli kuollut. Olisi ehkä vain pitänyt kerätä rohkeutensa ja maistaa mutta tällä kertaa ei kantti riittänyt. Ei riittänyt Chin Lingillä eikä Tobiaksellakaan.
Olimme kylässä koko päivän. Kaikki kyläläiset olivat iloisia ja hymyileviä ja morjenstelivat leveän hymyn kanssa vastaan tullessa. Aika tuntui pysähtyneen. Kenelläkään ei ollut kiire minnekään Samanlaisia oloja olisi voinut olla Suomessa 1900-luvun alkupuolella.
Palailtiin takaisin kaupunkiin illansuussa. Pikaisen virkistäytymisen jälkeen käytiin sohvasurffariporukalla illallisella khmer-ravintolassa, nautittiin muutama cocktail pub streetillä ja ennen puolta yötä kaikki olivat unten mailla. Päivä oli pitkä mutta antoisa; ehdottamasti paras tällä reissulla.
maanantai 14. syyskuuta 2009
perjantai 11. syyskuuta 2009
Phnom Penh 11.9.2009
Tervehdys täältä Kambodtsan pääkaupungista, Phnom Penistä! Sihanoukvillen 24h sateeseen kyllästyttäni hyppäsin aamubussiin ja matkailin viisi tuntia maaseutujen, kukkuloiden ja kylien läpi maisemia ihastellen. Kambodtsan maaseutu on kyllä kaunis; riisipeltoja, vehreää ja rehevää, laitumella ja ojien poskissa laiduntavia valkoisia lehmiä ja vapaana juoksevia kanoja ja kukkoja.
Väestön elinolot sen sijaan eivät ole kehuttavia; köyhyyttä, tuskin pystyssä pysyviä asuinhökkeleitä ja resuisia kerjääviä lapsia ja aikuisia. Kukaan ei kuitenkaan ollut naama nurinpäin vaan monet morjenstelivat iloisesti. Matkan puolivälissä taukopaikalla, joka oli valovuoden päässä Kuninkaantien Essosta, ostin paahdettuja banaaneja ja tuoretta ananasta 2000 rielillä. Valkoinen lehmä hönkäili tuoreen ruohon hajuisia henkäyksiä olkani takaa. Olisi kai halunnut osalliseksi ostoksistani. Lapsilla oli hauskaa.
Ihan hyvä, että pääsin Phnom Penhiin. Samassa bussissa oli eräs australialaisukkeli, joka oli yrittänyt tulla tänne jo viikon alusta lähtien mutta tiet ovat olleet poikki tulvan takia. Eilen oli siis eka päivä kun bussit Phnom Penhiin ylipäänsä kulkivat.
Phnom Penhissä on ”vain” 1,5 miljoonaa asukasta, joten se on kaukana 10 kertaa isomman Bangkokin hulinasta. Oikeastaan tämä tuntuu Aasian mittapuulla ihan keskikokoiselta kaupungilta. Pilvenpiirtäjiä tai mitään hienostoalueita ei todellakaan ole. Ainut parempi alue on jokiranta, jossa paremmat hotelli sijaitsevat. Asustelen itse 500 metriä joesta kadulla pienessä guesthousessa, joka löytyi kolmannella yrittämällä. Eka yritys oli liian kallis, toinen valmiiksi täynnä mutta Diamond Guest Housesta löytyi mukava huone 7 USD:lla yö.
Kambodtsassa käytetään rinnakkain jenkkidollareita ja Kambodtsan rielejä. Automaatista saa vain dollareita. Dollareilla maksettaessa saa vaihtorahaksi rielejä. Rielin kurssi on surkea. Pienin seteli on 100 rieliä, joka on 0,02 euroa. 10 tuhatta rieliä on siis noin 2 euroa. Lompakko on täällä PAKSU; johtuen siis mittavasta setelinipusta ei niinkään sen arvosta ;)
Bussiasemalla tuktuk- ja moottoripyöräkuskit hyökkäsivät taas kimppuun. Pikaisen tilannearvion tehtyän otin kyydin englanninkielen taitoiselta Sam-nimiseltä kaverilta. Hänen lähestymistyylinsä ja otteensa oli rauhallinen, toisin kuin monilla muilla kuskeilla täällä. Hemmo oli huumorintajuinen ja hauskaa seuraa, joten sovin myös seuraavan päivän nähtävyyskierroksesta hänen kanssaan.
Maisemanvaihto ilmeisesti sopi säänjumalalle, sillä tänä aamuna aurinko paistoi lämpimästi Samin odotellessa tuktukinsa kanssa klo 9 guesthousen edessä. Ajeltiin ensin lähimpänä olevalle kuninkaalliselle palatsille. Alueen kiertämiseen meni puolisentoista tuntia, sillä rakennuksia ja temppeleitä on paljon, puutarha mahtava ja museoissa kuninkaiden (entisten ja erityisesti nykyisen) elämä on esitelty vaatetuksesta ja illallisastiastosta lähtien norsun päällä keikkuviin koristeellisiin koreihin. Erikoisin oli ehkä näyttelyhuone, joka oli täynnä satoja erilaisia norsuja; pronssisia, hopeisia, kultaisia, kaikki samassa asennossa kärsä ylhäällä. Norsu on Aasiassa hyvän onnen symboli, joten sitä sitten toivon mukaan piisaa norsukokoelman perusteella. Vaikutuksen tekivät myös valtaistuinsalissa olleet kristallilamput ja kullan kimallus. Ei pöllömpi residenssi.
Kuninkaanpalatsin jälkeen tsekattiin itsenäisyyden aukio, johon pääkaupungin khmeerit kerääntyvät aina 9. marraskuuta itsenäisyyttä juhlimaan. Kambodtsan väestöstä 98% on Khmeerejä ja loput vietnamilaisia, thaita, kiinalaisia ja muita. Kieli on myös khmer, josta en ole itse ottanut sen enempää tolkkua kuin thai-kielestä. Englannilla pärjää jos ei hyvin niin aika hyvin :)
Keskustan jälkeen suunnattiin kaupungin ulkopuolelle vähän toisenlaisiin maisemiin ja tunnelmiin. Choeung Ek Genodical Center, kutsumanimellä Killing Fields eli Kuoleman Kentät, on ulkoilmamuseo, joka on rakennettu ”ultrakommunistisen” punakhmeerien” entiselle teloitusareenalle. Punakhmeerit ovat siis puolue, joka nousi valtaan Kambodtsassa 1970-luvulla. PolPotin järjettömässä hirmuhallinnossa kuoli noin 3 miljoonaa kambodtsalaista .
Alueella on yli sata massamurhahautaa. Vaikuttavin niistä on lasinen pagoda, johon on kerätty 8000 uhrin pääkallot. Alueen massamurhahaudat on merkitty kyltein ja alueen puista on esitelty kaksi, joista toiseen pikkuvauvat hakattiin kuoliaaksi ja toiseen ripustettiin uhrit.
Choeung Ekissä surmattiin noin 20 000 ihmistä 1970- ja 1980-luvuilla. Phnom Phenin Killing Fields tosin on vain yksi Kambodtsan 130 samanlaisesta massamurhapaikasta. Kyseessä ei kuitenkaan ole keskitysleiri, sillä ihmiset eivät asuneet siellä vaan heidät vain tuotiin rekkalasteilla teloitettavaksi. Tämä kaikki oli yksityiskohtaisesti kuvailtu alueen opastauluissa. Pienessä sisämuseossa sai katsella 15 minuutin filmin alueen historiasta, joka veti väkisinkin hiljaiseksi.
Choeung Ekin jälkeen vierailtiiin S-21:n entisessä kidutusvankilassa, nykyisessä museossa, Tuol Slengissä. Entisiin vankiselleihin oli koottu mittava näyttely, joka esitteli PolPotin hirmuhallinnon raakuuksia valokuvin, piirroksin, tekstein ja esinein. Mukana oli kidutuksesta selvinneiden uhrien kertomuksia, työntekijöiden kertomuksia, paljon kuvamateriaalia ja paljon sellaista, josta jätän ehkä mieluiten yksityiskohdat kertomatta. Ei heikkohermoisille,
Vuonna 2007 YK perusti tuomioistuimen PolPotin aikaisten joukkosurmien tuomitsemiseksi. Kansa on kuitenkin erittäin tyytymätön kansainvälisesti rahoitettuun kalliiseen tuomioistuimeen ja haluaisi kaataa sen. Hallitus ei sitä tee, koska silloin oikeuteen joutuisivat monet hallituksesta ja heidän perheistään, sillä monet ovat olleet, useimmat tahtomattaan, osallisina joukkoteloituksissa. Lähes kaikilla on joku, joka on ollut mukana punakhmeeriarmeijassa (useimmat tahtomattaan, pakotettuina). Kaikilla on, joku, joka on kuollut heidän toimestaan. Oikeudenkäyntiä käydään yhä ja monet syytetyistä ovat jo vanhoja sällejä. PolPot itse kuoli vuonna 1998, pitkäaikaiseen sairautteen mukavassa sellissä.
Päivän ainutkertaiseksi teki osaava oppaani Sam, joka valaisi Kambodtsan historiaa ja tapahtumia niin hyvään tietämykseensä kuin omakohtaisiin kokemuksiinsa peilaten. Maan lähihistoria on todella verinen ja julma. Ihmisiä teloitettiin aatteellisista syistä, epäilyistä ja usein vain sen takia, että maassa oli hirvittävä nälänhätä ja ruokaa ei riittänyt kaikille. Lapset ja naiset teloitettiin ilman syytä, teloitettiin sotilaita, armeijan upseereita, kukaan, oikeasti kukaan ei ollut turvassa. Sitä on vaikea käsittää. Itse jäin ihmettelemään sitä, että PolPot itse kuitenkin oli korkeasti koulutettu, sivistynyt ihminen… miten tämä kaikki on voinut tapahtua? Täytyy nostaa hattua, että ovat vielä järjissään täällä. Tapahtumista ei kuitenkaan ole liian pitkä aika.
Väestön elinolot sen sijaan eivät ole kehuttavia; köyhyyttä, tuskin pystyssä pysyviä asuinhökkeleitä ja resuisia kerjääviä lapsia ja aikuisia. Kukaan ei kuitenkaan ollut naama nurinpäin vaan monet morjenstelivat iloisesti. Matkan puolivälissä taukopaikalla, joka oli valovuoden päässä Kuninkaantien Essosta, ostin paahdettuja banaaneja ja tuoretta ananasta 2000 rielillä. Valkoinen lehmä hönkäili tuoreen ruohon hajuisia henkäyksiä olkani takaa. Olisi kai halunnut osalliseksi ostoksistani. Lapsilla oli hauskaa.
Ihan hyvä, että pääsin Phnom Penhiin. Samassa bussissa oli eräs australialaisukkeli, joka oli yrittänyt tulla tänne jo viikon alusta lähtien mutta tiet ovat olleet poikki tulvan takia. Eilen oli siis eka päivä kun bussit Phnom Penhiin ylipäänsä kulkivat.
Phnom Penhissä on ”vain” 1,5 miljoonaa asukasta, joten se on kaukana 10 kertaa isomman Bangkokin hulinasta. Oikeastaan tämä tuntuu Aasian mittapuulla ihan keskikokoiselta kaupungilta. Pilvenpiirtäjiä tai mitään hienostoalueita ei todellakaan ole. Ainut parempi alue on jokiranta, jossa paremmat hotelli sijaitsevat. Asustelen itse 500 metriä joesta kadulla pienessä guesthousessa, joka löytyi kolmannella yrittämällä. Eka yritys oli liian kallis, toinen valmiiksi täynnä mutta Diamond Guest Housesta löytyi mukava huone 7 USD:lla yö.
Kambodtsassa käytetään rinnakkain jenkkidollareita ja Kambodtsan rielejä. Automaatista saa vain dollareita. Dollareilla maksettaessa saa vaihtorahaksi rielejä. Rielin kurssi on surkea. Pienin seteli on 100 rieliä, joka on 0,02 euroa. 10 tuhatta rieliä on siis noin 2 euroa. Lompakko on täällä PAKSU; johtuen siis mittavasta setelinipusta ei niinkään sen arvosta ;)
Bussiasemalla tuktuk- ja moottoripyöräkuskit hyökkäsivät taas kimppuun. Pikaisen tilannearvion tehtyän otin kyydin englanninkielen taitoiselta Sam-nimiseltä kaverilta. Hänen lähestymistyylinsä ja otteensa oli rauhallinen, toisin kuin monilla muilla kuskeilla täällä. Hemmo oli huumorintajuinen ja hauskaa seuraa, joten sovin myös seuraavan päivän nähtävyyskierroksesta hänen kanssaan.
Maisemanvaihto ilmeisesti sopi säänjumalalle, sillä tänä aamuna aurinko paistoi lämpimästi Samin odotellessa tuktukinsa kanssa klo 9 guesthousen edessä. Ajeltiin ensin lähimpänä olevalle kuninkaalliselle palatsille. Alueen kiertämiseen meni puolisentoista tuntia, sillä rakennuksia ja temppeleitä on paljon, puutarha mahtava ja museoissa kuninkaiden (entisten ja erityisesti nykyisen) elämä on esitelty vaatetuksesta ja illallisastiastosta lähtien norsun päällä keikkuviin koristeellisiin koreihin. Erikoisin oli ehkä näyttelyhuone, joka oli täynnä satoja erilaisia norsuja; pronssisia, hopeisia, kultaisia, kaikki samassa asennossa kärsä ylhäällä. Norsu on Aasiassa hyvän onnen symboli, joten sitä sitten toivon mukaan piisaa norsukokoelman perusteella. Vaikutuksen tekivät myös valtaistuinsalissa olleet kristallilamput ja kullan kimallus. Ei pöllömpi residenssi.
Kuninkaanpalatsin jälkeen tsekattiin itsenäisyyden aukio, johon pääkaupungin khmeerit kerääntyvät aina 9. marraskuuta itsenäisyyttä juhlimaan. Kambodtsan väestöstä 98% on Khmeerejä ja loput vietnamilaisia, thaita, kiinalaisia ja muita. Kieli on myös khmer, josta en ole itse ottanut sen enempää tolkkua kuin thai-kielestä. Englannilla pärjää jos ei hyvin niin aika hyvin :)
Keskustan jälkeen suunnattiin kaupungin ulkopuolelle vähän toisenlaisiin maisemiin ja tunnelmiin. Choeung Ek Genodical Center, kutsumanimellä Killing Fields eli Kuoleman Kentät, on ulkoilmamuseo, joka on rakennettu ”ultrakommunistisen” punakhmeerien” entiselle teloitusareenalle. Punakhmeerit ovat siis puolue, joka nousi valtaan Kambodtsassa 1970-luvulla. PolPotin järjettömässä hirmuhallinnossa kuoli noin 3 miljoonaa kambodtsalaista .
Alueella on yli sata massamurhahautaa. Vaikuttavin niistä on lasinen pagoda, johon on kerätty 8000 uhrin pääkallot. Alueen massamurhahaudat on merkitty kyltein ja alueen puista on esitelty kaksi, joista toiseen pikkuvauvat hakattiin kuoliaaksi ja toiseen ripustettiin uhrit.
Choeung Ekissä surmattiin noin 20 000 ihmistä 1970- ja 1980-luvuilla. Phnom Phenin Killing Fields tosin on vain yksi Kambodtsan 130 samanlaisesta massamurhapaikasta. Kyseessä ei kuitenkaan ole keskitysleiri, sillä ihmiset eivät asuneet siellä vaan heidät vain tuotiin rekkalasteilla teloitettavaksi. Tämä kaikki oli yksityiskohtaisesti kuvailtu alueen opastauluissa. Pienessä sisämuseossa sai katsella 15 minuutin filmin alueen historiasta, joka veti väkisinkin hiljaiseksi.
Choeung Ekin jälkeen vierailtiiin S-21:n entisessä kidutusvankilassa, nykyisessä museossa, Tuol Slengissä. Entisiin vankiselleihin oli koottu mittava näyttely, joka esitteli PolPotin hirmuhallinnon raakuuksia valokuvin, piirroksin, tekstein ja esinein. Mukana oli kidutuksesta selvinneiden uhrien kertomuksia, työntekijöiden kertomuksia, paljon kuvamateriaalia ja paljon sellaista, josta jätän ehkä mieluiten yksityiskohdat kertomatta. Ei heikkohermoisille,
Vuonna 2007 YK perusti tuomioistuimen PolPotin aikaisten joukkosurmien tuomitsemiseksi. Kansa on kuitenkin erittäin tyytymätön kansainvälisesti rahoitettuun kalliiseen tuomioistuimeen ja haluaisi kaataa sen. Hallitus ei sitä tee, koska silloin oikeuteen joutuisivat monet hallituksesta ja heidän perheistään, sillä monet ovat olleet, useimmat tahtomattaan, osallisina joukkoteloituksissa. Lähes kaikilla on joku, joka on ollut mukana punakhmeeriarmeijassa (useimmat tahtomattaan, pakotettuina). Kaikilla on, joku, joka on kuollut heidän toimestaan. Oikeudenkäyntiä käydään yhä ja monet syytetyistä ovat jo vanhoja sällejä. PolPot itse kuoli vuonna 1998, pitkäaikaiseen sairautteen mukavassa sellissä.
Päivän ainutkertaiseksi teki osaava oppaani Sam, joka valaisi Kambodtsan historiaa ja tapahtumia niin hyvään tietämykseensä kuin omakohtaisiin kokemuksiinsa peilaten. Maan lähihistoria on todella verinen ja julma. Ihmisiä teloitettiin aatteellisista syistä, epäilyistä ja usein vain sen takia, että maassa oli hirvittävä nälänhätä ja ruokaa ei riittänyt kaikille. Lapset ja naiset teloitettiin ilman syytä, teloitettiin sotilaita, armeijan upseereita, kukaan, oikeasti kukaan ei ollut turvassa. Sitä on vaikea käsittää. Itse jäin ihmettelemään sitä, että PolPot itse kuitenkin oli korkeasti koulutettu, sivistynyt ihminen… miten tämä kaikki on voinut tapahtua? Täytyy nostaa hattua, että ovat vielä järjissään täällä. Tapahtumista ei kuitenkaan ole liian pitkä aika.
Sihanoukville 9.9.2009
Sataa. Sataa. Sataa. Pieniä kuuroja, isoja kuuroja, tihkusadetta, myrskyä, ukkosta, salamoita. Pieni tauko sateessa ja sitten se alkaa taas uudelleen. Tiet tulvivat, purot virtaavat ja lätäköiden yli saa hyppiä kolmiloikkaa. Kaikki kamppeet on puolikosteita ja nihkeitä, tennarit ovat mudan värjäämät. Kirjojen sivut ovat pehmeitä ja rinkka ei näillä näkymin kuivu ikinä. Lämpöä paukuttaa kuitenkin koko ajan noin +30C, joten hellekamppeissa tarkenee mainiosti kyllä.
Tätä keliä on jatkunut tiistaista puolesta päivästä lähtien. Katsoin tänä aamuna Wundergroundin ennustuksen loppuviikolle ja tällaisena se jatkuukin. Lauantaille olisi jotain merkkejä auringosta, mutta sinne on vielä aikaa. Tänään on kuitenkin keskiviikko. Monsuunikausi oli tiedossani kun lähdin matkaan mutta nyt se sitten konkretisoituu ihan kirjaimellisesti. Viime yön ukkonen oli aika kunnioitettava jylinä, räiske ja ilotulitus ja todnäk ensi yönä odotettavissa samaa.
Olen viettänyt aikaa lueskellen, kirjoitellen, netissä surffaten ja muiden travellereiden kanssa jutellen. Täällä on aika chill-out fiilis. Ei kauheasti tekemistä kun vaan sataa. Turisteja on vähän, guesthouseista jotkut lähes tyhjillään, joten hintaneuvotteluissa valttikortti on ehdottomasti asiakkaan puolella. Kävin eilen huvikseni katsomassa erästä resortia tässä rannalla, jonka myyntihenkilö oli kovin aktiivinen. En nähnyt paikassa kuin yhden asutun näkyisen bungalowin. . Loppupeleissä olisin saanut bungalowin ökyhalvalla mutta siltikin tuplahinta siitä mitä maksan nykyisestä. Hienot puitteet niillä kyllä oli ja huone kerrassaan hieno mutta puolityhjässä paikassa yksin asuminen ei houkutellut.
Monkey Republic oli ihan kiva ja henkilökunta varsin mukavaa. Illalla paikka täyttyi lähinnä brittinuorisosta, jotka olivat tulleet sinne ilmeisesti kauempaakin seuraamaan urheilua, pelaamaan biljardia, juhlimaan ja hyödyntämään baarin happy hour -tarjouksia. Halusin kuitenkin meren äärelle, joten kirjoittauduin ulos tänä aamuna. Sateen tauottoa hetkeksi kävelin Serendipity Beachille ja otin alustavasti varaamani huoneen Tranquilitysta. Tämänkin paikan omistaa britti mutta tyyli on kovin erilainen kuin Monkeyssa. Molemmat paikat ovat omalla tavallaan persoonallisia ja kokonaisuus tarkkaan mietitty mutta täällä siisteystaso on ihan huippu, kaikki on jynssättyä, puutarha kitketty rikkaruohoista ja roskasta ja yksityiskohdat hiottuja. Tunnelma on huomattavasti rauhallisempi kuin Monkeysissa vaikka siitäkin tykkäsin. Oma veranta merinäköalalla hakkaa Monkeysin rehoittavan sisäpihan.
Sihanoukvillessä on majapaikkoja ja ravintoloita pilvin pimein. Kilpailu asaikkaista on varmastikin kovaa. Toiset onnistuvat, toiset eivät. Tänäänkin näin muutamia paikkoja joissa oli ”business for sale” kyltti. Monen paikan markkinoinnissa olisi kyllä parantamisen varaa. Mitään suuren luokan rahallisia panostuksia tosin ei tarvitsisi tehdä, sillä aika simppeleilläkin parannuksilla saisi helposti paljon aikaan. Panostamalla persoonalliseen yhtenäiseen ilmeeseen ja kokonaisuuteen, hyvään hinta-laatu-suhteeseen, prepattuun henkilökuntaan ja tunnelmaan, oikeaan viestintään ja tehokkaaseen markkinointiin niillä kanavilla, joilla tavoittaa potentiaaliset asiakkaat tekisi jo ihmeitä. Oikeanlainen potentiaalisen asiakkaan lähestyminen oikeissa tilanteissa olisi varmasti kilpailuvaltti. Flyeri ja nettisivut kuntoon ja business pyörimään.
Kehittelen tässä itselleni uutta urasuunnitelmaa international marketing consultina tropiikin lomakohteissa ;) Hienointa tietty olisi ihan oman paikan pyörittäminen mutta se tosin vaatisi pääomaa ja riskinsietokykyä, jotka itselläni eivät ole ihan vahvimmissa kantimissa. Konsultin hommissa riskiä ei olisi ja saisi hyvää kokemusta liikkeenjohdosta ja tietopääomaa mahdollisen oman paikan perustamista varten. Hmm...
Tätä keliä on jatkunut tiistaista puolesta päivästä lähtien. Katsoin tänä aamuna Wundergroundin ennustuksen loppuviikolle ja tällaisena se jatkuukin. Lauantaille olisi jotain merkkejä auringosta, mutta sinne on vielä aikaa. Tänään on kuitenkin keskiviikko. Monsuunikausi oli tiedossani kun lähdin matkaan mutta nyt se sitten konkretisoituu ihan kirjaimellisesti. Viime yön ukkonen oli aika kunnioitettava jylinä, räiske ja ilotulitus ja todnäk ensi yönä odotettavissa samaa.
Olen viettänyt aikaa lueskellen, kirjoitellen, netissä surffaten ja muiden travellereiden kanssa jutellen. Täällä on aika chill-out fiilis. Ei kauheasti tekemistä kun vaan sataa. Turisteja on vähän, guesthouseista jotkut lähes tyhjillään, joten hintaneuvotteluissa valttikortti on ehdottomasti asiakkaan puolella. Kävin eilen huvikseni katsomassa erästä resortia tässä rannalla, jonka myyntihenkilö oli kovin aktiivinen. En nähnyt paikassa kuin yhden asutun näkyisen bungalowin. . Loppupeleissä olisin saanut bungalowin ökyhalvalla mutta siltikin tuplahinta siitä mitä maksan nykyisestä. Hienot puitteet niillä kyllä oli ja huone kerrassaan hieno mutta puolityhjässä paikassa yksin asuminen ei houkutellut.
Monkey Republic oli ihan kiva ja henkilökunta varsin mukavaa. Illalla paikka täyttyi lähinnä brittinuorisosta, jotka olivat tulleet sinne ilmeisesti kauempaakin seuraamaan urheilua, pelaamaan biljardia, juhlimaan ja hyödyntämään baarin happy hour -tarjouksia. Halusin kuitenkin meren äärelle, joten kirjoittauduin ulos tänä aamuna. Sateen tauottoa hetkeksi kävelin Serendipity Beachille ja otin alustavasti varaamani huoneen Tranquilitysta. Tämänkin paikan omistaa britti mutta tyyli on kovin erilainen kuin Monkeyssa. Molemmat paikat ovat omalla tavallaan persoonallisia ja kokonaisuus tarkkaan mietitty mutta täällä siisteystaso on ihan huippu, kaikki on jynssättyä, puutarha kitketty rikkaruohoista ja roskasta ja yksityiskohdat hiottuja. Tunnelma on huomattavasti rauhallisempi kuin Monkeysissa vaikka siitäkin tykkäsin. Oma veranta merinäköalalla hakkaa Monkeysin rehoittavan sisäpihan.
Sihanoukvillessä on majapaikkoja ja ravintoloita pilvin pimein. Kilpailu asaikkaista on varmastikin kovaa. Toiset onnistuvat, toiset eivät. Tänäänkin näin muutamia paikkoja joissa oli ”business for sale” kyltti. Monen paikan markkinoinnissa olisi kyllä parantamisen varaa. Mitään suuren luokan rahallisia panostuksia tosin ei tarvitsisi tehdä, sillä aika simppeleilläkin parannuksilla saisi helposti paljon aikaan. Panostamalla persoonalliseen yhtenäiseen ilmeeseen ja kokonaisuuteen, hyvään hinta-laatu-suhteeseen, prepattuun henkilökuntaan ja tunnelmaan, oikeaan viestintään ja tehokkaaseen markkinointiin niillä kanavilla, joilla tavoittaa potentiaaliset asiakkaat tekisi jo ihmeitä. Oikeanlainen potentiaalisen asiakkaan lähestyminen oikeissa tilanteissa olisi varmasti kilpailuvaltti. Flyeri ja nettisivut kuntoon ja business pyörimään.
Kehittelen tässä itselleni uutta urasuunnitelmaa international marketing consultina tropiikin lomakohteissa ;) Hienointa tietty olisi ihan oman paikan pyörittäminen mutta se tosin vaatisi pääomaa ja riskinsietokykyä, jotka itselläni eivät ole ihan vahvimmissa kantimissa. Konsultin hommissa riskiä ei olisi ja saisi hyvää kokemusta liikkeenjohdosta ja tietopääomaa mahdollisen oman paikan perustamista varten. Hmm...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
