Siam Reap 14.9.2009

Siam Reapista hei! Jatkoin launtaiaamuna matkaa Phnom Penhistä Siam Reapiin. Kuuden tunnin bussimatkailu sujui ihan mukavasti. Vieressäni istui hassuun vaateyhdistelmään pukeutunut japanilainen tyttö, joka tunsi suomalaisia bändejä ja nauraa kihersi lähes kaiken sanomani jälkeen. Ihan mukavaa matkaseuraa hän oli hiuksenhienosta kummallisuudestaan huolimatta (tai no, ehkä minä olin hänelle yhtä kummallinen).

Bussin telkkarissa näytettiin kambodtsalaisia karaokevideoita, paikallista Spede showta ja potkunyrkkeilyä. Hämmästyksekseni jäin katsomaan potkunyrkkeilyä, sillä luin juuri loppuun Eva Wahlströmin ”Homma hanskassa” -kirjan, joka kertoo ammattinyrkkeilijän elämästä.. Hyvä lukukokemus, sanoisin, Evalla tosiaan pysyy kynä kädessä, homma hanskassa ja elämänarvot kohdallaan.

Saavuin Siam Reapiin kolmen jälkeen iltapäivällä.Löysin pienen etsinnän jälkeen erinomaisen huoneen 10 USD:lla ihan keskustasta lämpimällä vedellä, tuulettimella, kaapeli-tv:llä, jääkaapilla ja Wi-Fi:llä. www.angkorguesthousenethsocheata.com. Huone on hotellitasoa, todella siisti, hajuton ja tahraton; ehdottomasti paras yöpymisdiilini tällä reissulla. Siivooja käy joka päivä siistimässä huoneen ja vartijat ovat aulassa 24h. Sijaintikin on vielä ihan keskustassa, joten voisinkohan enää paremmin asua.

Lauantai-iltana oli sohvasurffari Nikkin 35v-synttärit The Brick Housessa, Night Marketsin lähellä. Nikki on Kaliforniasta kotoisin oleva englanninopettaja, joka pyörittää leipätyönsä lisäksi vapaaehtoistyöorganisaatiota ja on aktiivinen CS:ssa. Meitä oli reilu10 hengen joukko paikalla synttäreitä juhlistamassa; tanskalainen, ranskalainen ja kambodtsalainen vapaaehtoistyöntekijä, 2 brittiä englanninopettajaa, muutama paikallinen ja sohvasurffarit Kanadasta, Malesiasta ja malesialaisen saksalainen poikaystävä. Oli tosi kiva tavata sohvasurffareita taas pitkästä aikaa, sillä edellinen kontaktini sohvasurffareihin on Bangkokista. Iltaan kuului hyviä snackseja, synttärikakku, livemusaa ja kylmää juotavaa. Juhlat päättyivät puoliltaöin ihmisten siirtyessä kuka minnekin. Itse hipsin matkasta väsyneenä nukkumaan.

Jatkohipoista luopuminen oli kannattava päätös, sillä seuraava päivä olikin sitten täynnä toimintaa. Juttelin nimittäin synttäreillä kambodtsalaisen Benin kanssa ja kerroin, että turistikohteita kierrettyäni olisi kiva tustustua paikalliseen elämään. Hän lupasi viedä minut, malesialaisen Chin Lingin ja saksalaisen Tobiaksen seuraavana päivänä vierailulle kyläänsä.

Sunnuntaina kello soi seitsemän jälkeen ja Ben odotteli tuktuk-kuskinsa kanssa alhaalla kahdeksan aikoihin. Haettiin Tobias ja Chin Ling ja suunnattiin sen jälkeen Siam Reapin ulkopuolelle todelliselle l a n d e l l e. Benin perheeseen kuuluu isä, äiti, 3 sisarusta aviopuolisoineen ja lapsineen. He asuvat kaikki samassa kylässä ja kasvattavat kanoja ja lehmiä, viljelevät maataja pitävät pientä hökkelikauppaa, jossa myydään juomia, bensaa ja jäätä.

Benin kylässä valkoiset kyttyräselkäiset lehmät laiduntavat pellolla, kanat poikineen kuopsuttelevat pihalla, vesipisteet ovat kaikki ulkona ja vesipuhvelit mölisevät aitauksissaan. Talot on rakennettu tolppien päälle ja olot ovat todella alkeelliset. Samassa majassa (yhdessä huoneessa) asustaa useampia ihmisiä. Saniteettitilat ovat mallia ulkohuussi, ruoka valmistetaan avotulella ja kaikki on omavaraista. Lehmänlanta tuoksuu ja kärpäset pörräävät. Lapset kalastavat pikkukaloja kylän läpi virtaavasta ojanpahasasta hyttysverkon avulla ja riisisato korjataan käsin. Tiet (polut) ovat kuoppaisia ja pidemmät matkat tehdään vesipuhveleiden vetämillä rattailla.

Englantia ei puhunut kukaan Benin ja hänen veljensä lisäksi. Pääsin ohjastamaan vesipuhveleita, keräämään kananmunia ja banaaneja ja kokkaamaan Benin äitin kanssa. Keittiö oli ulkokatokseen rakennettu kyökki, joka yksinkertaisuudessaan oli simppelein mitä olen nähnyt. Valmistettiin perinteistä khmer-ruokaa eli kanakeittoa. Keittoon pilkottiin kokonainen kana varpaineen päivineen, vihanneksia, vedessä kasvavaa kasvia nimeltä morning glory (en tiedä mikä on suomeksi) ja mausteita heitettiin sekaan reipas annos (mm. sitruunaruohoa, chiliä, galangaljuurta). Jälkiruoaksi tehtiin banaaniriisikääryleitä, joihon keitettiin riisiä ja raastettiin yhden kookospähkinä sisus. Kookosriisipuuroa annosteltiin banaaninlehdille, mukaan lisättiin minibanaani ja valmiit kääryleet valmistettiin höyryttämällä. Mieleen tuli jokalauantainen karjalanpiirakoiden teko Parikkalan mummin kanssa. Benin äitiä nauratti mun kääryleversiot, sillä niiden taittelu on ihan oma taitolajinsa.

Benin isä tarjosi lasilliset itsetehtyä riisiviiniä, joka poltteli kurkkua ja tarjosi myös käärmeviiniä, josta ystävällisesti kieltäydyin. Ison pullon pohjalla nimittäin oli oikea pihalta tapettu käärme, josta oli mykyt poistettu. Olin suoraansanoen hieman kauhusta jäykkänä pullon läheisyydessä vaikka käärme tietenkin oli kuollut. Olisi ehkä vain pitänyt kerätä rohkeutensa ja maistaa mutta tällä kertaa ei kantti riittänyt. Ei riittänyt Chin Lingillä eikä Tobiaksellakaan.

Olimme kylässä koko päivän. Kaikki kyläläiset olivat iloisia ja hymyileviä ja morjenstelivat leveän hymyn kanssa vastaan tullessa. Aika tuntui pysähtyneen. Kenelläkään ei ollut kiire minnekään Samanlaisia oloja olisi voinut olla Suomessa 1900-luvun alkupuolella.

Palailtiin takaisin kaupunkiin illansuussa. Pikaisen virkistäytymisen jälkeen käytiin sohvasurffariporukalla illallisella khmer-ravintolassa, nautittiin muutama cocktail pub streetillä ja ennen puolta yötä kaikki olivat unten mailla. Päivä oli pitkä mutta antoisa; ehdottamasti paras tällä reissulla.