Bangkok 5.9.2009

Muutama päivä Bangkokissa on mennyt kuin siivillä. Varmaan osittain sen takia, että olen nukkunut puolet vuorokaudesta. Joka yö tullut vedeltyä tuollaiset reippaat kellonympäri-unet! Eikä edes ole ollut huono omatunto paljosta nukkumisesta. Lepäämäänhän minä tänne mm. tulin. No, nyt on tullut ainakin kuitattua Suomessa kerätyt univelat ja matkan aiheuttama jetlag. Viimeiset viikot Suomessa nimittäin olivat aika hektisiä elämää pahvilaatikoihin pakkaillessa, matkavarustusta kokoillessa, työpöytää siivotessa ja ihmisiä nähdessä.

Flunssanikin on vihdoin paranemaan päin. Lähtiessä nimittäin oli viheliäinen lenzu – ”running nose” ja limainen yskä. Nyt on jäljellä enää repaleinen nenä ja muutama ”köhköh” silloin tällöin. Viimeisiä nenänniistoja viedään ja hyvä se. Kukaan ei ole uskaltanut ekoina päivinä tulla kovin låhelle, kun näytin ja kuulostin varmaan aika flunssaiselta. Bangkokin kentällä saapuville oli infrared-scan, jossa piti ottaa hattu ja huivit pois ja ajattelin, että siinä varmaan ottavat mut johonkin eristykseen mutta ihan hyvin pääsin läpi, ja flunssa myös ;) Jotkut täkäläiset pitävät hengityssuojaimia sikainfluenssan tartuntavaaran pelossa.

Torstaina kävin illastamassa erään sohvasurffarin kanssa. Skotlantilainen kaveri nimeltä Mel, joka on viettänyt Thaimaassa ja maailmalla jo hyvän aikaa. Ei mikään perusskotti, sillä sukujuuret ovat niin Italiassa, Ghanassa kuin Skotlannissakin. Hemmo menee vapaaehtoistöihin Trangiin ja tekee it-hommia siellä missä liikkuukin. Rauhallinen mukava kaveri ja maailmalla viisastunut. Sain hyviä matkavinkkejä. Ostettiin katukeittiöstä grillattu kana, haettiin pöytä foodmarketilta, tilattiin riisiä ja juomat. Parasta kanaa kyllä mitä olen pitkään aikaan syönyt. Loppuilta kuljeskeltiin Khao Sanilla, kuunneltiin livemusaa , syötiin jälkkäriksi mango with sticky rice. Mukava ilta. Ehkäpä kaipasinkin juttuseuraa, kun ei sellaista ollut ollut muutamaan päivään joitain satunnaisia kohtaamisia lukuunottamatta.

Eilisen kiersin temppeleitä. Golden Mount, Big Buddha, Grand Place ja muutama muu tuntemattomampi. Monet sanoo thaitemppeleistä, että kun on nähnyt yhden, on nähnyt kaikki. Se on periaatteessa ihan totta. Ei ne kauheasti toisistaan eroa. Mä kuitenkin tykkään käydä niissä, haistaa suitsukkeiden tuoksun, kuunnella tuulessa kiliseviä kelloja ja nauttia rauhasta, kauniista ympäristöstä ja katsella munkkien rituaaleja. Golden Mount ei paikkana ollut ihmeellinen mutta istuin huipulla Bangkokin sky-linea katsellen.

Osan paikoista kiersin kävellen, osan tuktukilla. Tuktuk-kuskien kanssa saa vaan olla tosi tarkkana koska muuten ne ajeluttavat asiakkaansa kaikkien mahdollisten jalokiviliikkeiden, vaatturien ja taidekauppojen kautta, koska saavat itse bensakupongin jokaisesta paikasta, johon tuovat asiakkaan. Tästä lähtien kieltäydyn joka ikisestä ylimääräisestä koukauksesta reitillä jos se vaatii käynnin jossain missä olisi ostettava jotain. Backpackerina en todellakaan ole aikeissa ostaa pukua, jalokiviä tai joitain 3mx3m kokoisia tauluja...

Ennen Suomesta lähtöä olin huolissani mp3:ni päivityksestä, koska sen musiikki alkaa olla jo liian monta kertaa kuunneltua. Täällä kuitenkin voi latailla kaikki maailman levyt puoli-ilmaiseksi. Kävin juuri lataamassa Madden uusimmat levyt soittimeen, niin on mitä kuunnella matkalla Koh Sametille.

Bussi Koh Sametille lähtee tunnin kuluttua. Arvoin vähän Pattayan, Rayongin, Sametin ja Changin välillä. Päädyin sitten Sametiin, koska se vaan vaikutti kivoimmalle ja se sattui aika passelisti aikatauluihinkin. Luulen, että Pattaya ei ole ”my cup of tea”. Jätän sen siis suosiolla väliin. Koh Sametin valkoinen hiekka kuulostaa niin houkuttelevalta, että lähdenpä nyt siis katsastamaan onko se oikeasti niin valkoista ja hienoa.