Sydney, 2.paiva

Heissan. Kerron nyt ihan alkuun, etta kaikki on hyvin. Joku saattanee huolestua kun alkaa lukemaan tata viestia mutta NYT kaikki on hyvin. Alkaa siis pliis huolestuko, I'm just fine.

Eilen illalla sain blogin valmiiksi klo 19.30 maissa, kirjoittelin pari meilia ja menin sen jalkeen nukkumaan. Unta ei tullut, kavin juomassa teeta, soin pari voileipaa. Otin kuuman suihkun.

Uusi yritys. Klo 23 maissa ei unta. Ei tietoakaan nukahtamisesta. Pyorimista sangyssa. Oli oli aika huono. Klo 2 maissa olin viela hereilla. Menin Alfred Park Hostellin keittioon. Lucien, Chris ja Udu olivat just tulleet yoleffasta ja keittelivat teeta. Istuin hetken heidan kanssaan hetken ja itkin omaa karmeeta oloani. Sitten lauantain olin nukkunut noin 6 tuntia. Olin jo aika epatoivoinen. Hermoromahduksen partaalla. Freaking out.

Udu, israelilainen CouchSurffari antoi mulle 1 tabletin jotain reseptilla saatavaa unilaaketta. Otin siita puolikkaan ja menin yrittaa uudestaan. Kun tuntiin ei ollut tapahtunut mitaan otin toisen puolikkaan. Siita meni ehka 15 min kun sydan alkoi takoa ihan hulluna. Kadet taristen menin pesemaan kasvot kylmalla vedella. Sitten alkoi hengitysongelmat. Yht'akkia hengitys vaan kiihtyi ja haukoin happea ja itkin. En saanut hengitysta tasaantumaan ja juoksin pyjama paalla koputtamaan Lucienin huoneen ovea. Klo oli jotain 4 aamulla. Olin aika paniikissa kun en tiennyt mita mulle tapahtuu. Olo oli kerrassaan kamala. Hnegitys vaan kiihtyi kiihtymistaan enka saanut tasoitettua sita.

Lucien onneksi avasi oven aika pian. Sain jotenkin vaikerrettua kyynelten keskelta etta nyt on aika huono olo, haukoin henkea ja sanoin, etta pliis vietko mut sairaalaan. Lucien onneksi tajus tilanteeni ja lahti saman tien heittaa mua sairaalaan. Automatka kesti noin 10 min. En saanut hengitysta tasaantumaan ja automatkan aikana menetin tunnon kasista ja jaloista. Ne ei toimineet enaa ollenkaan. Vatsa ja kadet kramppasivat ja sormet vaantyivat ihan ihmeelliseen asentoon. Itkin ja haukoin henkea. Tarisin, hikoilin, palelin. Luulin oikeasti kuolevani (3.kerta 3 paivan aikana). Olin pokertymisen partaalla kun paastiin sairaalaan pihaan.

Ensiavussa sain happimaskin kasvoille. Mittasivat pulssin ja verenpaineen ja kun hengitys hieman tasoontui jaatiin odottelee laakaria ensiavun aulaan. Tunto kasiin ja jalkoihin palaili ja olo parani. Sain peiton pysyakseni lampimana ja vetta juotavaksi. Sairaanhoitaja kertoi etta olin saanut liikaa happea (hyperventilaatio?) ja siksi naa tunnotomuustilat jaloissa, kasissa, tarina yms. Ylirasitus.

Puolisentoista tunnin kuluttua paastiiin vastaanotolle. Sain jotenkin kerrottua tilanteeni. Ruokamyrkytys, hyvin vahan unta, jetlag yms kaikki 'vastoinkaymiset'. Lucien auttoi silla olin kertonut hanelle kaikki naa mun lahipaivien edesottamukset. Sain loppujen lopulta 4 sinista antihistamiini-tablettia ja passittivat kotiin. Niiden jalkeen nukuin klo 7sta puolillepaivin.

Tanaan on parempi olo. Lihaksia sarkee, paa on hiemahkon utuinen mutta ihan suht toimiva ja vasymys hakkaa vielakin takaraivossa. Kavin kavelylla ja hakees ruokaa supparista. Lucien on ollut mun pelastaja ja pitanyt huolta etta olen ok. En tieda miten kiittaa sita hemmoa.

Ma oon nyt kuitenkin ihan ok. Alkaa huolehtiko. Viime yo oli pahin painajaseni. Vasymys meni ihan yli mutta toivottavasti saan ensi yona nukuttua. Jos on olemassa "worst jetlag ever"-kilpailu niin olen aika vahvoilla siina.

Pitakaa mulle peukkuja ja rukoilkaa puolestani etta saan nukuttua ens yona.