tiistai 29. syyskuuta 2009
Kotka 29.9.2009
Jotkut ovat ihmetelleet CouchSurfing-sivuston login-tietojani. Olen tosiaan Suomessa ja satelliitti paikantaa minut jostain syystä Kuusankoskelle. Olen kuitenkin Kotkassa; ollut kohta pari viikkoa. Matkasuunnitelmiini tuli nimittäin yllättävä muutos. Vietnamin ja Laosin sijaan lensin 18.9. Siam Reapista Bangkokin ja Lontoon kautta Helsinkiin. Koordinaattini ovat Huvipurrentiellä. Matka jatkuu jossain vaiheessa, toivon mukaan vielä tänä syksynä.
Siam Reap 17.9.2009, lentokentällä
Turismi täällä Kambodtsassa ei ole niin kehittynyttä kuin naapurimaassa Thaimaassa mutta kehittyy kovaa vauhtia. Phnom Penh pääkaupunkina oli pienemmän oloinen kuin odotin mutta laajalle levittäytynyt. Turistit hengaavat lähinnä jokivarressa, taajamiin lähdettäessä näkymä on karu. Kambodtsassa, eri toten Phnom Penhissä, on paljon yksin matkustavia miehiä, jotka tulevat tänne tapailemaan khmer-tyttöjä ja valitettavasti myös lapsia. Lapsiseksiturismi on lailla kiellettyä mutta sitä tapahtuu silti. Itsensä myyminen on monelle tytölle keino selviytyä ja tuoda perheelle rahaa. Korruptio kukoistaa ja kiinnijääneet maksavat itsensä ulos.
Hassuin juttu täällä ehkä on pyjama-muoti. Jotkut paikalliset naiset nimittäin käyttävät pyjamaa kaduilla kävellessään. Ekan kerran, kun tätä muotia spottasin, luulin, että kyseessä on unohdus tai pyykkipäivä tms mutta kun näitä naisia pyjamassaan näkyi useamminkin, käsitin, että pyjamaa käytetään täällä kadullakin. Kysyin asiasta Phnom Penhin tuktuk-kuskiltani ja hän sanoi, että se on ihan yleistä. Vähän samaan tapaan kuin Suomessa hiidellään verkkareissa ja lenkkareissa, niin täällä sitten pyjamassa. Ei siinä hänen mukaansa pitäisi olla mitään ihmettelemistä. No, mua se välillä naurattaa kyllä.
Postikortteja, kirjoja ja rannekoruja kaupittelevat ala-asteikäiset lapset ovat oma numeronsa. He liimautuvat mukaasi, anelevat ostamaan ja roikkuvat kintereillä kunnes et jaksa enää vastata heidän kysymyksiinsä. Jyrkän ei:n sanomiseen en ole itse vieläkään oppinut mutta yritän opetella. Alussa jaksoin jutella näiden lasten kanssa mutta kun niitä kohtaa joka päivä; aamulla, päivällä ja illalla, niin jossain vaiheessa vaan haluat jotenkin kiemurrella tilanteesta ulos. Ignooraaminen on vaikeaa. Olen keräillyt guest houseistani saippuoita, minishampoopulloja yms sälää, joilla sitten lahjon nämä vekarat häviämään. Kuulostaa ehkä julmalta mutta jos olisin ostanut rannerenkaan ja postikortin jokaiselta niin se olisi sekä minun että heidän tie ojasta allikkoon. Fiksumpi idea on tukea kouluja, sairaanhoitosysteemiä ja vapaaehtoisjärjestöjä, että saadaan nämä skidit pois kadulta, kouluun ja kunnolliseen ammattiin, jotta elantoa ei tarvitse hankkia kadulta.
Hintataso Kambodtsassa on halpa etenkin kun USD on käytössä ja sen kurssi euroon edullinen. Yöpymisen olen löytänyt joka yöksi 6-10 USD:lla (eikä ole ollut valittamista), 4-6 tunnin bussimatkat ovat noin 6-10 USD nekin. Ravintolaruokailusta selviää muutamalla USD:lla (länkkäriannokset 3-5 USD, khmer-ruoat 1-4 USD) ja happy hour on periaatteessa koko päivän (Angkor-olut ravintolassa 0,5 USD, drinkit noin 2 USD). Omien eväiden/välipalojen/drinksujen kaupasta ostaminen ei juurikaan kannata, koska samalla rahalla syö ja juo ravintolassa.
Tää on kyllä ollut ihan lomaa mulle. Ei ole tarvinnut pähkäillä arkisia asioita. Pyykit peseytyvät pesulassa (1,5 USD / kilo) ja guest housen huonesiivooja hoitaa petauksen, pyyhkeiden vaihdon jne. Vettä tosin on haettava joka päivä, koska hanavesi ei ole juomakelpoista. Nyt Siam Reapissa jo useamman päivän oltuani lähikaupan kassasta ehti tulla hyvä tuttu, sillä hain aina saman setin vettä ja limua. "Se tavallinen, kiitos" ;)
Hassuin juttu täällä ehkä on pyjama-muoti. Jotkut paikalliset naiset nimittäin käyttävät pyjamaa kaduilla kävellessään. Ekan kerran, kun tätä muotia spottasin, luulin, että kyseessä on unohdus tai pyykkipäivä tms mutta kun näitä naisia pyjamassaan näkyi useamminkin, käsitin, että pyjamaa käytetään täällä kadullakin. Kysyin asiasta Phnom Penhin tuktuk-kuskiltani ja hän sanoi, että se on ihan yleistä. Vähän samaan tapaan kuin Suomessa hiidellään verkkareissa ja lenkkareissa, niin täällä sitten pyjamassa. Ei siinä hänen mukaansa pitäisi olla mitään ihmettelemistä. No, mua se välillä naurattaa kyllä.
Postikortteja, kirjoja ja rannekoruja kaupittelevat ala-asteikäiset lapset ovat oma numeronsa. He liimautuvat mukaasi, anelevat ostamaan ja roikkuvat kintereillä kunnes et jaksa enää vastata heidän kysymyksiinsä. Jyrkän ei:n sanomiseen en ole itse vieläkään oppinut mutta yritän opetella. Alussa jaksoin jutella näiden lasten kanssa mutta kun niitä kohtaa joka päivä; aamulla, päivällä ja illalla, niin jossain vaiheessa vaan haluat jotenkin kiemurrella tilanteesta ulos. Ignooraaminen on vaikeaa. Olen keräillyt guest houseistani saippuoita, minishampoopulloja yms sälää, joilla sitten lahjon nämä vekarat häviämään. Kuulostaa ehkä julmalta mutta jos olisin ostanut rannerenkaan ja postikortin jokaiselta niin se olisi sekä minun että heidän tie ojasta allikkoon. Fiksumpi idea on tukea kouluja, sairaanhoitosysteemiä ja vapaaehtoisjärjestöjä, että saadaan nämä skidit pois kadulta, kouluun ja kunnolliseen ammattiin, jotta elantoa ei tarvitse hankkia kadulta.
Hintataso Kambodtsassa on halpa etenkin kun USD on käytössä ja sen kurssi euroon edullinen. Yöpymisen olen löytänyt joka yöksi 6-10 USD:lla (eikä ole ollut valittamista), 4-6 tunnin bussimatkat ovat noin 6-10 USD nekin. Ravintolaruokailusta selviää muutamalla USD:lla (länkkäriannokset 3-5 USD, khmer-ruoat 1-4 USD) ja happy hour on periaatteessa koko päivän (Angkor-olut ravintolassa 0,5 USD, drinkit noin 2 USD). Omien eväiden/välipalojen/drinksujen kaupasta ostaminen ei juurikaan kannata, koska samalla rahalla syö ja juo ravintolassa.
Tää on kyllä ollut ihan lomaa mulle. Ei ole tarvinnut pähkäillä arkisia asioita. Pyykit peseytyvät pesulassa (1,5 USD / kilo) ja guest housen huonesiivooja hoitaa petauksen, pyyhkeiden vaihdon jne. Vettä tosin on haettava joka päivä, koska hanavesi ei ole juomakelpoista. Nyt Siam Reapissa jo useamman päivän oltuani lähikaupan kassasta ehti tulla hyvä tuttu, sillä hain aina saman setin vettä ja limua. "Se tavallinen, kiitos" ;)
Angkor Wat 16.9.2009
Olen ollut Siam Reapissa kohta kuusi päivää ja viihtynyt yllättävän hyvin. Suosituksi tämän paikan tekee maailman kahdeksas ihme, joka siis ei ole kambodtsalaiset liikennesäännöt ;) vaan temppelialue nimeltä Angkor Wat. Angkor on Kambodtsan ns. kansallinen symboli ja ylpeyden aihe. Angkor Wat rakennettiin 1100-luvulla maan pääkaupungiksi ja hallinnolliseksi ja uskonnolliseksi keskukseksi. Paikka, joka on niitä ”must see” juttuja.
Kävin tsekkaamassa temppelit tänään. Heräsin aamuneljältä, hyppäsin tuk-tukiin viideltä ja olin auringon noustessa Angkor Watin sisäänkäynnin edessä. Aamu-usva leijaili vielä joella, ruoho oli kasteesta raikas ja päätemppeli kohosi edessäni jylhässä olemuksessaan. Näkymä oli kaunis, sitä ei voi kieltää.
Temppelialue on valtava ja levittäytynyt isolle alueelle. Angkor Watin, Angkor Thomin, Bayonin, elefanttiterassien, Ta Prohmin ja muutaman pienemmän paikan jälkeen olin aika lailla ”done”.
Kuulostaa ehkä kamalalta mutta minuun nuo sammaloituneet kivikasat eivät tehneet suurtakaan vaikutusta. Hienoja olivat, juu, mutta kun on nähnyt muutaman, on nähnyt kaikki. Taisi käydä vähän samalla lailla kuin Gizan pyramidien kanssa; suuret odotukset -> toisenlainen todellisuus. Yhden päivän passi Angkoriin riitti minulle mainiosti. Kolmen ja seitsemän päivän passit ovat sitten niille erityisesti sammaloituneesta ja lohkeilleesta kivestä ja historiasta kiinnostuneille.
Kävin tsekkaamassa temppelit tänään. Heräsin aamuneljältä, hyppäsin tuk-tukiin viideltä ja olin auringon noustessa Angkor Watin sisäänkäynnin edessä. Aamu-usva leijaili vielä joella, ruoho oli kasteesta raikas ja päätemppeli kohosi edessäni jylhässä olemuksessaan. Näkymä oli kaunis, sitä ei voi kieltää.
Temppelialue on valtava ja levittäytynyt isolle alueelle. Angkor Watin, Angkor Thomin, Bayonin, elefanttiterassien, Ta Prohmin ja muutaman pienemmän paikan jälkeen olin aika lailla ”done”.
Kuulostaa ehkä kamalalta mutta minuun nuo sammaloituneet kivikasat eivät tehneet suurtakaan vaikutusta. Hienoja olivat, juu, mutta kun on nähnyt muutaman, on nähnyt kaikki. Taisi käydä vähän samalla lailla kuin Gizan pyramidien kanssa; suuret odotukset -> toisenlainen todellisuus. Yhden päivän passi Angkoriin riitti minulle mainiosti. Kolmen ja seitsemän päivän passit ovat sitten niille erityisesti sammaloituneesta ja lohkeilleesta kivestä ja historiasta kiinnostuneille.
Siam Reap 15.9.2009
Vierailin tänään Benin, Chin Lingin ja Tobiaksen kanssa silkkitehtaalla. Siellä esiteltiin silkin valmistamisen kaikki vaiheet aina pienistä pulleista silkkimadoista valmiiseen kankaaseen asti. Samanlaisia kierroksia vedetään kymmeniä päivässä ja se kieltämättä oli aika monologinen tuoteoksennus mutta onpahan noita pahempiakin nähty.
Aika yksityiskohtaista hommaa muuten tuo silkinvalmistus. Itselläni ei varmaan kärsivällisyys riittäisi. Nyt kuitenkin ymmärrän mistä käsintehdyn silkin hinta muodostuu. Muistelen, että mulla on elämäni aikana ollu kaksi silkistä tehtyä vaatekappaletta. Toinen on äidin Kiinasta ostamasta punaisesta silkistä ompelijalla teetetty mekko, jota on käytetty mm. ala-asteen joulujuhlissa ja synttäreillä. Toinen on vuoden 2004 Thaimaan matkalta hankittu vaaleansininen silkkimekko, jota käytin Samin valmistujaisissa. Jälkimmäinen tosin ei varmaan ollut käsintehtyä silkkiä mutta ihan kaunis joka tapauksessa.
Aika yksityiskohtaista hommaa muuten tuo silkinvalmistus. Itselläni ei varmaan kärsivällisyys riittäisi. Nyt kuitenkin ymmärrän mistä käsintehdyn silkin hinta muodostuu. Muistelen, että mulla on elämäni aikana ollu kaksi silkistä tehtyä vaatekappaletta. Toinen on äidin Kiinasta ostamasta punaisesta silkistä ompelijalla teetetty mekko, jota on käytetty mm. ala-asteen joulujuhlissa ja synttäreillä. Toinen on vuoden 2004 Thaimaan matkalta hankittu vaaleansininen silkkimekko, jota käytin Samin valmistujaisissa. Jälkimmäinen tosin ei varmaan ollut käsintehtyä silkkiä mutta ihan kaunis joka tapauksessa.
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
Siam Reap 16.9.2009
Kambodtsa on yllättänyt positiivisesti. Olin varautunut, että täällä olisi turvattomampaa ja jotenkin epäystävällistä. Päinvastoin; en ole pelännyt kertaakaan vaikka paljon olen yksin liikkunutkin. Olen tosin ajoittanut uusiin kaupunkeihin saapumiseni valoisaan aikaan ja yrittänyt vältellä pimeimpiä sivukujia illalla liikkuessani.
Ja edelleen olen hämmästynyt siitä, miten ystävällisiä ihmiset Aasiassa (ja no, ylipäätään ympäri maailmaa) ovat. Eilen mulla oli kovin huono hetki ja paha mieli kuullessani ikäviä uutisia Suomesta eikä fiilis tänäänkään miten pilvissä ole. Useimmiten ystävällisyys tosin johtuu turisti-statuksestani, joka tarkoittaa selkokielellä rahaa mutta kaikesta kaupustelusta huolimatta olen kohdannut paljon myös aitoa ystävällisyyttä.
Sohvasurffari Ben ja hänen perheensä on yksi esimerkki vilpittömästä vieraanvaraisuudesta. Hän kertoi, että haluaa auttaa ihmisiä. Siitä saatu rauhallisen mielen palkka on varmastikin tuhat kertaa arvokkaampi kuin paksu tilipussi. Viime vuosikymmenet eivät ole olleet Kambodtsalle millään lailla helppoja mutta ihmisten optimismi ja yrittäminen luovat uskoa maan parempaan tulevaisuuteen. Asiat täällä ovat menossa parempaan päin vaikka ongelmia on vielä paljon. Apua tarvitaan ja vapaaehtoistyön organisaatiot tekevät hyvää työtä elinolojen parantamiseksi. Menee kuitenkin vielä kauan ennen kuin Kambodtsa yltää tasolle, joka meillä onnekkailla eurooppalaisilla on.
Ja edelleen olen hämmästynyt siitä, miten ystävällisiä ihmiset Aasiassa (ja no, ylipäätään ympäri maailmaa) ovat. Eilen mulla oli kovin huono hetki ja paha mieli kuullessani ikäviä uutisia Suomesta eikä fiilis tänäänkään miten pilvissä ole. Useimmiten ystävällisyys tosin johtuu turisti-statuksestani, joka tarkoittaa selkokielellä rahaa mutta kaikesta kaupustelusta huolimatta olen kohdannut paljon myös aitoa ystävällisyyttä.
Sohvasurffari Ben ja hänen perheensä on yksi esimerkki vilpittömästä vieraanvaraisuudesta. Hän kertoi, että haluaa auttaa ihmisiä. Siitä saatu rauhallisen mielen palkka on varmastikin tuhat kertaa arvokkaampi kuin paksu tilipussi. Viime vuosikymmenet eivät ole olleet Kambodtsalle millään lailla helppoja mutta ihmisten optimismi ja yrittäminen luovat uskoa maan parempaan tulevaisuuteen. Asiat täällä ovat menossa parempaan päin vaikka ongelmia on vielä paljon. Apua tarvitaan ja vapaaehtoistyön organisaatiot tekevät hyvää työtä elinolojen parantamiseksi. Menee kuitenkin vielä kauan ennen kuin Kambodtsa yltää tasolle, joka meillä onnekkailla eurooppalaisilla on.
maanantai 14. syyskuuta 2009
Siam Reap 14.9.2009
Siam Reapista hei! Jatkoin launtaiaamuna matkaa Phnom Penhistä Siam Reapiin. Kuuden tunnin bussimatkailu sujui ihan mukavasti. Vieressäni istui hassuun vaateyhdistelmään pukeutunut japanilainen tyttö, joka tunsi suomalaisia bändejä ja nauraa kihersi lähes kaiken sanomani jälkeen. Ihan mukavaa matkaseuraa hän oli hiuksenhienosta kummallisuudestaan huolimatta (tai no, ehkä minä olin hänelle yhtä kummallinen).
Bussin telkkarissa näytettiin kambodtsalaisia karaokevideoita, paikallista Spede showta ja potkunyrkkeilyä. Hämmästyksekseni jäin katsomaan potkunyrkkeilyä, sillä luin juuri loppuun Eva Wahlströmin ”Homma hanskassa” -kirjan, joka kertoo ammattinyrkkeilijän elämästä.. Hyvä lukukokemus, sanoisin, Evalla tosiaan pysyy kynä kädessä, homma hanskassa ja elämänarvot kohdallaan.
Saavuin Siam Reapiin kolmen jälkeen iltapäivällä.Löysin pienen etsinnän jälkeen erinomaisen huoneen 10 USD:lla ihan keskustasta lämpimällä vedellä, tuulettimella, kaapeli-tv:llä, jääkaapilla ja Wi-Fi:llä. www.angkorguesthousenethsocheata.com. Huone on hotellitasoa, todella siisti, hajuton ja tahraton; ehdottomasti paras yöpymisdiilini tällä reissulla. Siivooja käy joka päivä siistimässä huoneen ja vartijat ovat aulassa 24h. Sijaintikin on vielä ihan keskustassa, joten voisinkohan enää paremmin asua.
Lauantai-iltana oli sohvasurffari Nikkin 35v-synttärit The Brick Housessa, Night Marketsin lähellä. Nikki on Kaliforniasta kotoisin oleva englanninopettaja, joka pyörittää leipätyönsä lisäksi vapaaehtoistyöorganisaatiota ja on aktiivinen CS:ssa. Meitä oli reilu10 hengen joukko paikalla synttäreitä juhlistamassa; tanskalainen, ranskalainen ja kambodtsalainen vapaaehtoistyöntekijä, 2 brittiä englanninopettajaa, muutama paikallinen ja sohvasurffarit Kanadasta, Malesiasta ja malesialaisen saksalainen poikaystävä. Oli tosi kiva tavata sohvasurffareita taas pitkästä aikaa, sillä edellinen kontaktini sohvasurffareihin on Bangkokista. Iltaan kuului hyviä snackseja, synttärikakku, livemusaa ja kylmää juotavaa. Juhlat päättyivät puoliltaöin ihmisten siirtyessä kuka minnekin. Itse hipsin matkasta väsyneenä nukkumaan.
Jatkohipoista luopuminen oli kannattava päätös, sillä seuraava päivä olikin sitten täynnä toimintaa. Juttelin nimittäin synttäreillä kambodtsalaisen Benin kanssa ja kerroin, että turistikohteita kierrettyäni olisi kiva tustustua paikalliseen elämään. Hän lupasi viedä minut, malesialaisen Chin Lingin ja saksalaisen Tobiaksen seuraavana päivänä vierailulle kyläänsä.
Sunnuntaina kello soi seitsemän jälkeen ja Ben odotteli tuktuk-kuskinsa kanssa alhaalla kahdeksan aikoihin. Haettiin Tobias ja Chin Ling ja suunnattiin sen jälkeen Siam Reapin ulkopuolelle todelliselle l a n d e l l e. Benin perheeseen kuuluu isä, äiti, 3 sisarusta aviopuolisoineen ja lapsineen. He asuvat kaikki samassa kylässä ja kasvattavat kanoja ja lehmiä, viljelevät maataja pitävät pientä hökkelikauppaa, jossa myydään juomia, bensaa ja jäätä.
Benin kylässä valkoiset kyttyräselkäiset lehmät laiduntavat pellolla, kanat poikineen kuopsuttelevat pihalla, vesipisteet ovat kaikki ulkona ja vesipuhvelit mölisevät aitauksissaan. Talot on rakennettu tolppien päälle ja olot ovat todella alkeelliset. Samassa majassa (yhdessä huoneessa) asustaa useampia ihmisiä. Saniteettitilat ovat mallia ulkohuussi, ruoka valmistetaan avotulella ja kaikki on omavaraista. Lehmänlanta tuoksuu ja kärpäset pörräävät. Lapset kalastavat pikkukaloja kylän läpi virtaavasta ojanpahasasta hyttysverkon avulla ja riisisato korjataan käsin. Tiet (polut) ovat kuoppaisia ja pidemmät matkat tehdään vesipuhveleiden vetämillä rattailla.
Englantia ei puhunut kukaan Benin ja hänen veljensä lisäksi. Pääsin ohjastamaan vesipuhveleita, keräämään kananmunia ja banaaneja ja kokkaamaan Benin äitin kanssa. Keittiö oli ulkokatokseen rakennettu kyökki, joka yksinkertaisuudessaan oli simppelein mitä olen nähnyt. Valmistettiin perinteistä khmer-ruokaa eli kanakeittoa. Keittoon pilkottiin kokonainen kana varpaineen päivineen, vihanneksia, vedessä kasvavaa kasvia nimeltä morning glory (en tiedä mikä on suomeksi) ja mausteita heitettiin sekaan reipas annos (mm. sitruunaruohoa, chiliä, galangaljuurta). Jälkiruoaksi tehtiin banaaniriisikääryleitä, joihon keitettiin riisiä ja raastettiin yhden kookospähkinä sisus. Kookosriisipuuroa annosteltiin banaaninlehdille, mukaan lisättiin minibanaani ja valmiit kääryleet valmistettiin höyryttämällä. Mieleen tuli jokalauantainen karjalanpiirakoiden teko Parikkalan mummin kanssa. Benin äitiä nauratti mun kääryleversiot, sillä niiden taittelu on ihan oma taitolajinsa.
Benin isä tarjosi lasilliset itsetehtyä riisiviiniä, joka poltteli kurkkua ja tarjosi myös käärmeviiniä, josta ystävällisesti kieltäydyin. Ison pullon pohjalla nimittäin oli oikea pihalta tapettu käärme, josta oli mykyt poistettu. Olin suoraansanoen hieman kauhusta jäykkänä pullon läheisyydessä vaikka käärme tietenkin oli kuollut. Olisi ehkä vain pitänyt kerätä rohkeutensa ja maistaa mutta tällä kertaa ei kantti riittänyt. Ei riittänyt Chin Lingillä eikä Tobiaksellakaan.
Olimme kylässä koko päivän. Kaikki kyläläiset olivat iloisia ja hymyileviä ja morjenstelivat leveän hymyn kanssa vastaan tullessa. Aika tuntui pysähtyneen. Kenelläkään ei ollut kiire minnekään Samanlaisia oloja olisi voinut olla Suomessa 1900-luvun alkupuolella.
Palailtiin takaisin kaupunkiin illansuussa. Pikaisen virkistäytymisen jälkeen käytiin sohvasurffariporukalla illallisella khmer-ravintolassa, nautittiin muutama cocktail pub streetillä ja ennen puolta yötä kaikki olivat unten mailla. Päivä oli pitkä mutta antoisa; ehdottamasti paras tällä reissulla.
Bussin telkkarissa näytettiin kambodtsalaisia karaokevideoita, paikallista Spede showta ja potkunyrkkeilyä. Hämmästyksekseni jäin katsomaan potkunyrkkeilyä, sillä luin juuri loppuun Eva Wahlströmin ”Homma hanskassa” -kirjan, joka kertoo ammattinyrkkeilijän elämästä.. Hyvä lukukokemus, sanoisin, Evalla tosiaan pysyy kynä kädessä, homma hanskassa ja elämänarvot kohdallaan.
Saavuin Siam Reapiin kolmen jälkeen iltapäivällä.Löysin pienen etsinnän jälkeen erinomaisen huoneen 10 USD:lla ihan keskustasta lämpimällä vedellä, tuulettimella, kaapeli-tv:llä, jääkaapilla ja Wi-Fi:llä. www.angkorguesthousenethsocheata.com. Huone on hotellitasoa, todella siisti, hajuton ja tahraton; ehdottomasti paras yöpymisdiilini tällä reissulla. Siivooja käy joka päivä siistimässä huoneen ja vartijat ovat aulassa 24h. Sijaintikin on vielä ihan keskustassa, joten voisinkohan enää paremmin asua.
Lauantai-iltana oli sohvasurffari Nikkin 35v-synttärit The Brick Housessa, Night Marketsin lähellä. Nikki on Kaliforniasta kotoisin oleva englanninopettaja, joka pyörittää leipätyönsä lisäksi vapaaehtoistyöorganisaatiota ja on aktiivinen CS:ssa. Meitä oli reilu10 hengen joukko paikalla synttäreitä juhlistamassa; tanskalainen, ranskalainen ja kambodtsalainen vapaaehtoistyöntekijä, 2 brittiä englanninopettajaa, muutama paikallinen ja sohvasurffarit Kanadasta, Malesiasta ja malesialaisen saksalainen poikaystävä. Oli tosi kiva tavata sohvasurffareita taas pitkästä aikaa, sillä edellinen kontaktini sohvasurffareihin on Bangkokista. Iltaan kuului hyviä snackseja, synttärikakku, livemusaa ja kylmää juotavaa. Juhlat päättyivät puoliltaöin ihmisten siirtyessä kuka minnekin. Itse hipsin matkasta väsyneenä nukkumaan.
Jatkohipoista luopuminen oli kannattava päätös, sillä seuraava päivä olikin sitten täynnä toimintaa. Juttelin nimittäin synttäreillä kambodtsalaisen Benin kanssa ja kerroin, että turistikohteita kierrettyäni olisi kiva tustustua paikalliseen elämään. Hän lupasi viedä minut, malesialaisen Chin Lingin ja saksalaisen Tobiaksen seuraavana päivänä vierailulle kyläänsä.
Sunnuntaina kello soi seitsemän jälkeen ja Ben odotteli tuktuk-kuskinsa kanssa alhaalla kahdeksan aikoihin. Haettiin Tobias ja Chin Ling ja suunnattiin sen jälkeen Siam Reapin ulkopuolelle todelliselle l a n d e l l e. Benin perheeseen kuuluu isä, äiti, 3 sisarusta aviopuolisoineen ja lapsineen. He asuvat kaikki samassa kylässä ja kasvattavat kanoja ja lehmiä, viljelevät maataja pitävät pientä hökkelikauppaa, jossa myydään juomia, bensaa ja jäätä.
Benin kylässä valkoiset kyttyräselkäiset lehmät laiduntavat pellolla, kanat poikineen kuopsuttelevat pihalla, vesipisteet ovat kaikki ulkona ja vesipuhvelit mölisevät aitauksissaan. Talot on rakennettu tolppien päälle ja olot ovat todella alkeelliset. Samassa majassa (yhdessä huoneessa) asustaa useampia ihmisiä. Saniteettitilat ovat mallia ulkohuussi, ruoka valmistetaan avotulella ja kaikki on omavaraista. Lehmänlanta tuoksuu ja kärpäset pörräävät. Lapset kalastavat pikkukaloja kylän läpi virtaavasta ojanpahasasta hyttysverkon avulla ja riisisato korjataan käsin. Tiet (polut) ovat kuoppaisia ja pidemmät matkat tehdään vesipuhveleiden vetämillä rattailla.
Englantia ei puhunut kukaan Benin ja hänen veljensä lisäksi. Pääsin ohjastamaan vesipuhveleita, keräämään kananmunia ja banaaneja ja kokkaamaan Benin äitin kanssa. Keittiö oli ulkokatokseen rakennettu kyökki, joka yksinkertaisuudessaan oli simppelein mitä olen nähnyt. Valmistettiin perinteistä khmer-ruokaa eli kanakeittoa. Keittoon pilkottiin kokonainen kana varpaineen päivineen, vihanneksia, vedessä kasvavaa kasvia nimeltä morning glory (en tiedä mikä on suomeksi) ja mausteita heitettiin sekaan reipas annos (mm. sitruunaruohoa, chiliä, galangaljuurta). Jälkiruoaksi tehtiin banaaniriisikääryleitä, joihon keitettiin riisiä ja raastettiin yhden kookospähkinä sisus. Kookosriisipuuroa annosteltiin banaaninlehdille, mukaan lisättiin minibanaani ja valmiit kääryleet valmistettiin höyryttämällä. Mieleen tuli jokalauantainen karjalanpiirakoiden teko Parikkalan mummin kanssa. Benin äitiä nauratti mun kääryleversiot, sillä niiden taittelu on ihan oma taitolajinsa.
Benin isä tarjosi lasilliset itsetehtyä riisiviiniä, joka poltteli kurkkua ja tarjosi myös käärmeviiniä, josta ystävällisesti kieltäydyin. Ison pullon pohjalla nimittäin oli oikea pihalta tapettu käärme, josta oli mykyt poistettu. Olin suoraansanoen hieman kauhusta jäykkänä pullon läheisyydessä vaikka käärme tietenkin oli kuollut. Olisi ehkä vain pitänyt kerätä rohkeutensa ja maistaa mutta tällä kertaa ei kantti riittänyt. Ei riittänyt Chin Lingillä eikä Tobiaksellakaan.
Olimme kylässä koko päivän. Kaikki kyläläiset olivat iloisia ja hymyileviä ja morjenstelivat leveän hymyn kanssa vastaan tullessa. Aika tuntui pysähtyneen. Kenelläkään ei ollut kiire minnekään Samanlaisia oloja olisi voinut olla Suomessa 1900-luvun alkupuolella.
Palailtiin takaisin kaupunkiin illansuussa. Pikaisen virkistäytymisen jälkeen käytiin sohvasurffariporukalla illallisella khmer-ravintolassa, nautittiin muutama cocktail pub streetillä ja ennen puolta yötä kaikki olivat unten mailla. Päivä oli pitkä mutta antoisa; ehdottamasti paras tällä reissulla.
perjantai 11. syyskuuta 2009
Phnom Penh 11.9.2009
Tervehdys täältä Kambodtsan pääkaupungista, Phnom Penistä! Sihanoukvillen 24h sateeseen kyllästyttäni hyppäsin aamubussiin ja matkailin viisi tuntia maaseutujen, kukkuloiden ja kylien läpi maisemia ihastellen. Kambodtsan maaseutu on kyllä kaunis; riisipeltoja, vehreää ja rehevää, laitumella ja ojien poskissa laiduntavia valkoisia lehmiä ja vapaana juoksevia kanoja ja kukkoja.
Väestön elinolot sen sijaan eivät ole kehuttavia; köyhyyttä, tuskin pystyssä pysyviä asuinhökkeleitä ja resuisia kerjääviä lapsia ja aikuisia. Kukaan ei kuitenkaan ollut naama nurinpäin vaan monet morjenstelivat iloisesti. Matkan puolivälissä taukopaikalla, joka oli valovuoden päässä Kuninkaantien Essosta, ostin paahdettuja banaaneja ja tuoretta ananasta 2000 rielillä. Valkoinen lehmä hönkäili tuoreen ruohon hajuisia henkäyksiä olkani takaa. Olisi kai halunnut osalliseksi ostoksistani. Lapsilla oli hauskaa.
Ihan hyvä, että pääsin Phnom Penhiin. Samassa bussissa oli eräs australialaisukkeli, joka oli yrittänyt tulla tänne jo viikon alusta lähtien mutta tiet ovat olleet poikki tulvan takia. Eilen oli siis eka päivä kun bussit Phnom Penhiin ylipäänsä kulkivat.
Phnom Penhissä on ”vain” 1,5 miljoonaa asukasta, joten se on kaukana 10 kertaa isomman Bangkokin hulinasta. Oikeastaan tämä tuntuu Aasian mittapuulla ihan keskikokoiselta kaupungilta. Pilvenpiirtäjiä tai mitään hienostoalueita ei todellakaan ole. Ainut parempi alue on jokiranta, jossa paremmat hotelli sijaitsevat. Asustelen itse 500 metriä joesta kadulla pienessä guesthousessa, joka löytyi kolmannella yrittämällä. Eka yritys oli liian kallis, toinen valmiiksi täynnä mutta Diamond Guest Housesta löytyi mukava huone 7 USD:lla yö.
Kambodtsassa käytetään rinnakkain jenkkidollareita ja Kambodtsan rielejä. Automaatista saa vain dollareita. Dollareilla maksettaessa saa vaihtorahaksi rielejä. Rielin kurssi on surkea. Pienin seteli on 100 rieliä, joka on 0,02 euroa. 10 tuhatta rieliä on siis noin 2 euroa. Lompakko on täällä PAKSU; johtuen siis mittavasta setelinipusta ei niinkään sen arvosta ;)
Bussiasemalla tuktuk- ja moottoripyöräkuskit hyökkäsivät taas kimppuun. Pikaisen tilannearvion tehtyän otin kyydin englanninkielen taitoiselta Sam-nimiseltä kaverilta. Hänen lähestymistyylinsä ja otteensa oli rauhallinen, toisin kuin monilla muilla kuskeilla täällä. Hemmo oli huumorintajuinen ja hauskaa seuraa, joten sovin myös seuraavan päivän nähtävyyskierroksesta hänen kanssaan.
Maisemanvaihto ilmeisesti sopi säänjumalalle, sillä tänä aamuna aurinko paistoi lämpimästi Samin odotellessa tuktukinsa kanssa klo 9 guesthousen edessä. Ajeltiin ensin lähimpänä olevalle kuninkaalliselle palatsille. Alueen kiertämiseen meni puolisentoista tuntia, sillä rakennuksia ja temppeleitä on paljon, puutarha mahtava ja museoissa kuninkaiden (entisten ja erityisesti nykyisen) elämä on esitelty vaatetuksesta ja illallisastiastosta lähtien norsun päällä keikkuviin koristeellisiin koreihin. Erikoisin oli ehkä näyttelyhuone, joka oli täynnä satoja erilaisia norsuja; pronssisia, hopeisia, kultaisia, kaikki samassa asennossa kärsä ylhäällä. Norsu on Aasiassa hyvän onnen symboli, joten sitä sitten toivon mukaan piisaa norsukokoelman perusteella. Vaikutuksen tekivät myös valtaistuinsalissa olleet kristallilamput ja kullan kimallus. Ei pöllömpi residenssi.
Kuninkaanpalatsin jälkeen tsekattiin itsenäisyyden aukio, johon pääkaupungin khmeerit kerääntyvät aina 9. marraskuuta itsenäisyyttä juhlimaan. Kambodtsan väestöstä 98% on Khmeerejä ja loput vietnamilaisia, thaita, kiinalaisia ja muita. Kieli on myös khmer, josta en ole itse ottanut sen enempää tolkkua kuin thai-kielestä. Englannilla pärjää jos ei hyvin niin aika hyvin :)
Keskustan jälkeen suunnattiin kaupungin ulkopuolelle vähän toisenlaisiin maisemiin ja tunnelmiin. Choeung Ek Genodical Center, kutsumanimellä Killing Fields eli Kuoleman Kentät, on ulkoilmamuseo, joka on rakennettu ”ultrakommunistisen” punakhmeerien” entiselle teloitusareenalle. Punakhmeerit ovat siis puolue, joka nousi valtaan Kambodtsassa 1970-luvulla. PolPotin järjettömässä hirmuhallinnossa kuoli noin 3 miljoonaa kambodtsalaista .
Alueella on yli sata massamurhahautaa. Vaikuttavin niistä on lasinen pagoda, johon on kerätty 8000 uhrin pääkallot. Alueen massamurhahaudat on merkitty kyltein ja alueen puista on esitelty kaksi, joista toiseen pikkuvauvat hakattiin kuoliaaksi ja toiseen ripustettiin uhrit.
Choeung Ekissä surmattiin noin 20 000 ihmistä 1970- ja 1980-luvuilla. Phnom Phenin Killing Fields tosin on vain yksi Kambodtsan 130 samanlaisesta massamurhapaikasta. Kyseessä ei kuitenkaan ole keskitysleiri, sillä ihmiset eivät asuneet siellä vaan heidät vain tuotiin rekkalasteilla teloitettavaksi. Tämä kaikki oli yksityiskohtaisesti kuvailtu alueen opastauluissa. Pienessä sisämuseossa sai katsella 15 minuutin filmin alueen historiasta, joka veti väkisinkin hiljaiseksi.
Choeung Ekin jälkeen vierailtiiin S-21:n entisessä kidutusvankilassa, nykyisessä museossa, Tuol Slengissä. Entisiin vankiselleihin oli koottu mittava näyttely, joka esitteli PolPotin hirmuhallinnon raakuuksia valokuvin, piirroksin, tekstein ja esinein. Mukana oli kidutuksesta selvinneiden uhrien kertomuksia, työntekijöiden kertomuksia, paljon kuvamateriaalia ja paljon sellaista, josta jätän ehkä mieluiten yksityiskohdat kertomatta. Ei heikkohermoisille,
Vuonna 2007 YK perusti tuomioistuimen PolPotin aikaisten joukkosurmien tuomitsemiseksi. Kansa on kuitenkin erittäin tyytymätön kansainvälisesti rahoitettuun kalliiseen tuomioistuimeen ja haluaisi kaataa sen. Hallitus ei sitä tee, koska silloin oikeuteen joutuisivat monet hallituksesta ja heidän perheistään, sillä monet ovat olleet, useimmat tahtomattaan, osallisina joukkoteloituksissa. Lähes kaikilla on joku, joka on ollut mukana punakhmeeriarmeijassa (useimmat tahtomattaan, pakotettuina). Kaikilla on, joku, joka on kuollut heidän toimestaan. Oikeudenkäyntiä käydään yhä ja monet syytetyistä ovat jo vanhoja sällejä. PolPot itse kuoli vuonna 1998, pitkäaikaiseen sairautteen mukavassa sellissä.
Päivän ainutkertaiseksi teki osaava oppaani Sam, joka valaisi Kambodtsan historiaa ja tapahtumia niin hyvään tietämykseensä kuin omakohtaisiin kokemuksiinsa peilaten. Maan lähihistoria on todella verinen ja julma. Ihmisiä teloitettiin aatteellisista syistä, epäilyistä ja usein vain sen takia, että maassa oli hirvittävä nälänhätä ja ruokaa ei riittänyt kaikille. Lapset ja naiset teloitettiin ilman syytä, teloitettiin sotilaita, armeijan upseereita, kukaan, oikeasti kukaan ei ollut turvassa. Sitä on vaikea käsittää. Itse jäin ihmettelemään sitä, että PolPot itse kuitenkin oli korkeasti koulutettu, sivistynyt ihminen… miten tämä kaikki on voinut tapahtua? Täytyy nostaa hattua, että ovat vielä järjissään täällä. Tapahtumista ei kuitenkaan ole liian pitkä aika.
Väestön elinolot sen sijaan eivät ole kehuttavia; köyhyyttä, tuskin pystyssä pysyviä asuinhökkeleitä ja resuisia kerjääviä lapsia ja aikuisia. Kukaan ei kuitenkaan ollut naama nurinpäin vaan monet morjenstelivat iloisesti. Matkan puolivälissä taukopaikalla, joka oli valovuoden päässä Kuninkaantien Essosta, ostin paahdettuja banaaneja ja tuoretta ananasta 2000 rielillä. Valkoinen lehmä hönkäili tuoreen ruohon hajuisia henkäyksiä olkani takaa. Olisi kai halunnut osalliseksi ostoksistani. Lapsilla oli hauskaa.
Ihan hyvä, että pääsin Phnom Penhiin. Samassa bussissa oli eräs australialaisukkeli, joka oli yrittänyt tulla tänne jo viikon alusta lähtien mutta tiet ovat olleet poikki tulvan takia. Eilen oli siis eka päivä kun bussit Phnom Penhiin ylipäänsä kulkivat.
Phnom Penhissä on ”vain” 1,5 miljoonaa asukasta, joten se on kaukana 10 kertaa isomman Bangkokin hulinasta. Oikeastaan tämä tuntuu Aasian mittapuulla ihan keskikokoiselta kaupungilta. Pilvenpiirtäjiä tai mitään hienostoalueita ei todellakaan ole. Ainut parempi alue on jokiranta, jossa paremmat hotelli sijaitsevat. Asustelen itse 500 metriä joesta kadulla pienessä guesthousessa, joka löytyi kolmannella yrittämällä. Eka yritys oli liian kallis, toinen valmiiksi täynnä mutta Diamond Guest Housesta löytyi mukava huone 7 USD:lla yö.
Kambodtsassa käytetään rinnakkain jenkkidollareita ja Kambodtsan rielejä. Automaatista saa vain dollareita. Dollareilla maksettaessa saa vaihtorahaksi rielejä. Rielin kurssi on surkea. Pienin seteli on 100 rieliä, joka on 0,02 euroa. 10 tuhatta rieliä on siis noin 2 euroa. Lompakko on täällä PAKSU; johtuen siis mittavasta setelinipusta ei niinkään sen arvosta ;)
Bussiasemalla tuktuk- ja moottoripyöräkuskit hyökkäsivät taas kimppuun. Pikaisen tilannearvion tehtyän otin kyydin englanninkielen taitoiselta Sam-nimiseltä kaverilta. Hänen lähestymistyylinsä ja otteensa oli rauhallinen, toisin kuin monilla muilla kuskeilla täällä. Hemmo oli huumorintajuinen ja hauskaa seuraa, joten sovin myös seuraavan päivän nähtävyyskierroksesta hänen kanssaan.
Maisemanvaihto ilmeisesti sopi säänjumalalle, sillä tänä aamuna aurinko paistoi lämpimästi Samin odotellessa tuktukinsa kanssa klo 9 guesthousen edessä. Ajeltiin ensin lähimpänä olevalle kuninkaalliselle palatsille. Alueen kiertämiseen meni puolisentoista tuntia, sillä rakennuksia ja temppeleitä on paljon, puutarha mahtava ja museoissa kuninkaiden (entisten ja erityisesti nykyisen) elämä on esitelty vaatetuksesta ja illallisastiastosta lähtien norsun päällä keikkuviin koristeellisiin koreihin. Erikoisin oli ehkä näyttelyhuone, joka oli täynnä satoja erilaisia norsuja; pronssisia, hopeisia, kultaisia, kaikki samassa asennossa kärsä ylhäällä. Norsu on Aasiassa hyvän onnen symboli, joten sitä sitten toivon mukaan piisaa norsukokoelman perusteella. Vaikutuksen tekivät myös valtaistuinsalissa olleet kristallilamput ja kullan kimallus. Ei pöllömpi residenssi.
Kuninkaanpalatsin jälkeen tsekattiin itsenäisyyden aukio, johon pääkaupungin khmeerit kerääntyvät aina 9. marraskuuta itsenäisyyttä juhlimaan. Kambodtsan väestöstä 98% on Khmeerejä ja loput vietnamilaisia, thaita, kiinalaisia ja muita. Kieli on myös khmer, josta en ole itse ottanut sen enempää tolkkua kuin thai-kielestä. Englannilla pärjää jos ei hyvin niin aika hyvin :)
Keskustan jälkeen suunnattiin kaupungin ulkopuolelle vähän toisenlaisiin maisemiin ja tunnelmiin. Choeung Ek Genodical Center, kutsumanimellä Killing Fields eli Kuoleman Kentät, on ulkoilmamuseo, joka on rakennettu ”ultrakommunistisen” punakhmeerien” entiselle teloitusareenalle. Punakhmeerit ovat siis puolue, joka nousi valtaan Kambodtsassa 1970-luvulla. PolPotin järjettömässä hirmuhallinnossa kuoli noin 3 miljoonaa kambodtsalaista .
Alueella on yli sata massamurhahautaa. Vaikuttavin niistä on lasinen pagoda, johon on kerätty 8000 uhrin pääkallot. Alueen massamurhahaudat on merkitty kyltein ja alueen puista on esitelty kaksi, joista toiseen pikkuvauvat hakattiin kuoliaaksi ja toiseen ripustettiin uhrit.
Choeung Ekissä surmattiin noin 20 000 ihmistä 1970- ja 1980-luvuilla. Phnom Phenin Killing Fields tosin on vain yksi Kambodtsan 130 samanlaisesta massamurhapaikasta. Kyseessä ei kuitenkaan ole keskitysleiri, sillä ihmiset eivät asuneet siellä vaan heidät vain tuotiin rekkalasteilla teloitettavaksi. Tämä kaikki oli yksityiskohtaisesti kuvailtu alueen opastauluissa. Pienessä sisämuseossa sai katsella 15 minuutin filmin alueen historiasta, joka veti väkisinkin hiljaiseksi.
Choeung Ekin jälkeen vierailtiiin S-21:n entisessä kidutusvankilassa, nykyisessä museossa, Tuol Slengissä. Entisiin vankiselleihin oli koottu mittava näyttely, joka esitteli PolPotin hirmuhallinnon raakuuksia valokuvin, piirroksin, tekstein ja esinein. Mukana oli kidutuksesta selvinneiden uhrien kertomuksia, työntekijöiden kertomuksia, paljon kuvamateriaalia ja paljon sellaista, josta jätän ehkä mieluiten yksityiskohdat kertomatta. Ei heikkohermoisille,
Vuonna 2007 YK perusti tuomioistuimen PolPotin aikaisten joukkosurmien tuomitsemiseksi. Kansa on kuitenkin erittäin tyytymätön kansainvälisesti rahoitettuun kalliiseen tuomioistuimeen ja haluaisi kaataa sen. Hallitus ei sitä tee, koska silloin oikeuteen joutuisivat monet hallituksesta ja heidän perheistään, sillä monet ovat olleet, useimmat tahtomattaan, osallisina joukkoteloituksissa. Lähes kaikilla on joku, joka on ollut mukana punakhmeeriarmeijassa (useimmat tahtomattaan, pakotettuina). Kaikilla on, joku, joka on kuollut heidän toimestaan. Oikeudenkäyntiä käydään yhä ja monet syytetyistä ovat jo vanhoja sällejä. PolPot itse kuoli vuonna 1998, pitkäaikaiseen sairautteen mukavassa sellissä.
Päivän ainutkertaiseksi teki osaava oppaani Sam, joka valaisi Kambodtsan historiaa ja tapahtumia niin hyvään tietämykseensä kuin omakohtaisiin kokemuksiinsa peilaten. Maan lähihistoria on todella verinen ja julma. Ihmisiä teloitettiin aatteellisista syistä, epäilyistä ja usein vain sen takia, että maassa oli hirvittävä nälänhätä ja ruokaa ei riittänyt kaikille. Lapset ja naiset teloitettiin ilman syytä, teloitettiin sotilaita, armeijan upseereita, kukaan, oikeasti kukaan ei ollut turvassa. Sitä on vaikea käsittää. Itse jäin ihmettelemään sitä, että PolPot itse kuitenkin oli korkeasti koulutettu, sivistynyt ihminen… miten tämä kaikki on voinut tapahtua? Täytyy nostaa hattua, että ovat vielä järjissään täällä. Tapahtumista ei kuitenkaan ole liian pitkä aika.
Sihanoukville 9.9.2009
Sataa. Sataa. Sataa. Pieniä kuuroja, isoja kuuroja, tihkusadetta, myrskyä, ukkosta, salamoita. Pieni tauko sateessa ja sitten se alkaa taas uudelleen. Tiet tulvivat, purot virtaavat ja lätäköiden yli saa hyppiä kolmiloikkaa. Kaikki kamppeet on puolikosteita ja nihkeitä, tennarit ovat mudan värjäämät. Kirjojen sivut ovat pehmeitä ja rinkka ei näillä näkymin kuivu ikinä. Lämpöä paukuttaa kuitenkin koko ajan noin +30C, joten hellekamppeissa tarkenee mainiosti kyllä.
Tätä keliä on jatkunut tiistaista puolesta päivästä lähtien. Katsoin tänä aamuna Wundergroundin ennustuksen loppuviikolle ja tällaisena se jatkuukin. Lauantaille olisi jotain merkkejä auringosta, mutta sinne on vielä aikaa. Tänään on kuitenkin keskiviikko. Monsuunikausi oli tiedossani kun lähdin matkaan mutta nyt se sitten konkretisoituu ihan kirjaimellisesti. Viime yön ukkonen oli aika kunnioitettava jylinä, räiske ja ilotulitus ja todnäk ensi yönä odotettavissa samaa.
Olen viettänyt aikaa lueskellen, kirjoitellen, netissä surffaten ja muiden travellereiden kanssa jutellen. Täällä on aika chill-out fiilis. Ei kauheasti tekemistä kun vaan sataa. Turisteja on vähän, guesthouseista jotkut lähes tyhjillään, joten hintaneuvotteluissa valttikortti on ehdottomasti asiakkaan puolella. Kävin eilen huvikseni katsomassa erästä resortia tässä rannalla, jonka myyntihenkilö oli kovin aktiivinen. En nähnyt paikassa kuin yhden asutun näkyisen bungalowin. . Loppupeleissä olisin saanut bungalowin ökyhalvalla mutta siltikin tuplahinta siitä mitä maksan nykyisestä. Hienot puitteet niillä kyllä oli ja huone kerrassaan hieno mutta puolityhjässä paikassa yksin asuminen ei houkutellut.
Monkey Republic oli ihan kiva ja henkilökunta varsin mukavaa. Illalla paikka täyttyi lähinnä brittinuorisosta, jotka olivat tulleet sinne ilmeisesti kauempaakin seuraamaan urheilua, pelaamaan biljardia, juhlimaan ja hyödyntämään baarin happy hour -tarjouksia. Halusin kuitenkin meren äärelle, joten kirjoittauduin ulos tänä aamuna. Sateen tauottoa hetkeksi kävelin Serendipity Beachille ja otin alustavasti varaamani huoneen Tranquilitysta. Tämänkin paikan omistaa britti mutta tyyli on kovin erilainen kuin Monkeyssa. Molemmat paikat ovat omalla tavallaan persoonallisia ja kokonaisuus tarkkaan mietitty mutta täällä siisteystaso on ihan huippu, kaikki on jynssättyä, puutarha kitketty rikkaruohoista ja roskasta ja yksityiskohdat hiottuja. Tunnelma on huomattavasti rauhallisempi kuin Monkeysissa vaikka siitäkin tykkäsin. Oma veranta merinäköalalla hakkaa Monkeysin rehoittavan sisäpihan.
Sihanoukvillessä on majapaikkoja ja ravintoloita pilvin pimein. Kilpailu asaikkaista on varmastikin kovaa. Toiset onnistuvat, toiset eivät. Tänäänkin näin muutamia paikkoja joissa oli ”business for sale” kyltti. Monen paikan markkinoinnissa olisi kyllä parantamisen varaa. Mitään suuren luokan rahallisia panostuksia tosin ei tarvitsisi tehdä, sillä aika simppeleilläkin parannuksilla saisi helposti paljon aikaan. Panostamalla persoonalliseen yhtenäiseen ilmeeseen ja kokonaisuuteen, hyvään hinta-laatu-suhteeseen, prepattuun henkilökuntaan ja tunnelmaan, oikeaan viestintään ja tehokkaaseen markkinointiin niillä kanavilla, joilla tavoittaa potentiaaliset asiakkaat tekisi jo ihmeitä. Oikeanlainen potentiaalisen asiakkaan lähestyminen oikeissa tilanteissa olisi varmasti kilpailuvaltti. Flyeri ja nettisivut kuntoon ja business pyörimään.
Kehittelen tässä itselleni uutta urasuunnitelmaa international marketing consultina tropiikin lomakohteissa ;) Hienointa tietty olisi ihan oman paikan pyörittäminen mutta se tosin vaatisi pääomaa ja riskinsietokykyä, jotka itselläni eivät ole ihan vahvimmissa kantimissa. Konsultin hommissa riskiä ei olisi ja saisi hyvää kokemusta liikkeenjohdosta ja tietopääomaa mahdollisen oman paikan perustamista varten. Hmm...
Tätä keliä on jatkunut tiistaista puolesta päivästä lähtien. Katsoin tänä aamuna Wundergroundin ennustuksen loppuviikolle ja tällaisena se jatkuukin. Lauantaille olisi jotain merkkejä auringosta, mutta sinne on vielä aikaa. Tänään on kuitenkin keskiviikko. Monsuunikausi oli tiedossani kun lähdin matkaan mutta nyt se sitten konkretisoituu ihan kirjaimellisesti. Viime yön ukkonen oli aika kunnioitettava jylinä, räiske ja ilotulitus ja todnäk ensi yönä odotettavissa samaa.
Olen viettänyt aikaa lueskellen, kirjoitellen, netissä surffaten ja muiden travellereiden kanssa jutellen. Täällä on aika chill-out fiilis. Ei kauheasti tekemistä kun vaan sataa. Turisteja on vähän, guesthouseista jotkut lähes tyhjillään, joten hintaneuvotteluissa valttikortti on ehdottomasti asiakkaan puolella. Kävin eilen huvikseni katsomassa erästä resortia tässä rannalla, jonka myyntihenkilö oli kovin aktiivinen. En nähnyt paikassa kuin yhden asutun näkyisen bungalowin. . Loppupeleissä olisin saanut bungalowin ökyhalvalla mutta siltikin tuplahinta siitä mitä maksan nykyisestä. Hienot puitteet niillä kyllä oli ja huone kerrassaan hieno mutta puolityhjässä paikassa yksin asuminen ei houkutellut.
Monkey Republic oli ihan kiva ja henkilökunta varsin mukavaa. Illalla paikka täyttyi lähinnä brittinuorisosta, jotka olivat tulleet sinne ilmeisesti kauempaakin seuraamaan urheilua, pelaamaan biljardia, juhlimaan ja hyödyntämään baarin happy hour -tarjouksia. Halusin kuitenkin meren äärelle, joten kirjoittauduin ulos tänä aamuna. Sateen tauottoa hetkeksi kävelin Serendipity Beachille ja otin alustavasti varaamani huoneen Tranquilitysta. Tämänkin paikan omistaa britti mutta tyyli on kovin erilainen kuin Monkeyssa. Molemmat paikat ovat omalla tavallaan persoonallisia ja kokonaisuus tarkkaan mietitty mutta täällä siisteystaso on ihan huippu, kaikki on jynssättyä, puutarha kitketty rikkaruohoista ja roskasta ja yksityiskohdat hiottuja. Tunnelma on huomattavasti rauhallisempi kuin Monkeysissa vaikka siitäkin tykkäsin. Oma veranta merinäköalalla hakkaa Monkeysin rehoittavan sisäpihan.
Sihanoukvillessä on majapaikkoja ja ravintoloita pilvin pimein. Kilpailu asaikkaista on varmastikin kovaa. Toiset onnistuvat, toiset eivät. Tänäänkin näin muutamia paikkoja joissa oli ”business for sale” kyltti. Monen paikan markkinoinnissa olisi kyllä parantamisen varaa. Mitään suuren luokan rahallisia panostuksia tosin ei tarvitsisi tehdä, sillä aika simppeleilläkin parannuksilla saisi helposti paljon aikaan. Panostamalla persoonalliseen yhtenäiseen ilmeeseen ja kokonaisuuteen, hyvään hinta-laatu-suhteeseen, prepattuun henkilökuntaan ja tunnelmaan, oikeaan viestintään ja tehokkaaseen markkinointiin niillä kanavilla, joilla tavoittaa potentiaaliset asiakkaat tekisi jo ihmeitä. Oikeanlainen potentiaalisen asiakkaan lähestyminen oikeissa tilanteissa olisi varmasti kilpailuvaltti. Flyeri ja nettisivut kuntoon ja business pyörimään.
Kehittelen tässä itselleni uutta urasuunnitelmaa international marketing consultina tropiikin lomakohteissa ;) Hienointa tietty olisi ihan oman paikan pyörittäminen mutta se tosin vaatisi pääomaa ja riskinsietokykyä, jotka itselläni eivät ole ihan vahvimmissa kantimissa. Konsultin hommissa riskiä ei olisi ja saisi hyvää kokemusta liikkeenjohdosta ja tietopääomaa mahdollisen oman paikan perustamista varten. Hmm...
tiistai 8. syyskuuta 2009
Sihanoukville 8.9.2009
Herätys Tratissa oli aikainen, indeed. Koko yön satoi. Tai niin ainakin luulen, sillä sen muutaman kerran, kun havahduin katsomaan kelloa satoi joko enemmän tai vähemmän. Klo 4.40 olin odottelemassa guest housen edessä lavataksia bussiasemalle. Se tuli viiden jälkeen. Samaan matkaan lähti venäläinen hippipariskunta parivuotiaan poikansa kanssa.
Tratin bussiasemalla odoteltiin bussia tunnin verran. Se tuli viimein ja päästiin matkaan täyteenlastatulla minibussilla kohti Hat Lekiä, rajanylityspaikkaa. Raja aukeaa aamuseitsemältä, joten jono rajalla oli sen mukainen. Ensin ”lähtöselvitys” ja leimat Thaimaan puolelta, sitten marssiminen Kambodzan puolelle, jossa ”häslärit” olivat heti valmiina. Vietiin ekana ”terveystarkastukseen”, joka siis oli kuumeenmittaus korvausta ja kolme kysymystä terveydestä, jonka jälkeen sain virallisen todistuksen leimoilla, että olen täysin terve enkä sairasta esim. sikainfluenssaa. 20 bahtia tästä kahden minuutin ilosta. Paperia ei vaadita matkustusasiakirjoissa mutta tuo proseduurissa menetetty 40 senttiä ei onneksi budjettiani kaatanut. Kenties sitä voi käyttää työhakemusten tms liitteenä? ;) Heh, no hiemanko huvitti jälkeenpäin, kun onnistuivat niin hyvin vedättämään. Voiko kuumeenoikeasti mitata korvasta kahdessa sekunnissa?
Terveystarkastusten jälkeen ”häslärit” tuppasivat seuraan., Häslärit ovat siis näitä, jotka tietävät kaikesta kaiken; mihin mennä, mitä tehdä ja mihin hintaan; hemmoja, jotka liimautuvat kylkeesi, tulevat eteesi ja joita on yhtä hankala huitoa sivistyneesti pois kuin kärpäsiä. Tärkeätä kuitenkin on, ettet missään vaiheessa menetä malttiasi vaan pysyt coolina ja hyväntuulisena.
Hoidin viisumiasiani siis ihan itse niskaanhengittäjistä piittamatta, jotka olisivat tiettävästi perineet kivan pikku komission ”palveluksistaan”. Pulitin vaaditut 1200 bahtia passiin liimatusta matkustusasiakirjastani ja aloitin seuraavaksi neuvottelut taksista. Taksi irtosi loppupeleissä 100 bahtilla (+ tietulli 50 bahtia) bussin lähtöpaikalle. Hippipariskunta matkusti kanssani, joten kimppataksi hieman alensi hintaa verrattaen, että olisin maksanut sen yksin. Matka oli ehkä 4 km rajalta bussiasemalle.
Tietullin jälkeen taksikuski vaati maksua rieleissä, joten ei auttanut muu kuin vaihtaa rahaa. Rahanvaihtopaikkaan taksikuski tietenkin ystävällisesti vei meidät. Olin onneksi lukenut etukäteen, että näin varmaan käykin, joten vaihdoin minimimäärän bahteja rieleiksi. Saatiin venäläispariskunnan kanssa taksilasku hoidettua mutta siinä vaiheessa oltiin jo hieman aikataulusta myöhässä.
Sihanoukvillen bussi oli ehtinyt jo lähteä. Taksikuskillamme oli kuitenkin liput ja bussikuskin kännynro ja taksi ajoi bussin kiinni. Hypättiin kyytiin siis keskeltä riisipeltoja. Olin satavarma, että taksikuski salettiin pyytää lisää rahaa extrapätkästä mutta yllättäen hän ajoikin ilmaiseksi ja toivotti hyvää matkaa. Lisämaksu paljastui vasta riel-nippuja laskiessani. Yhdestä nipusta, jossa olisi pitänyt olla 10 000 rieliä, olikin vain 8000 rieliä. Rielin kurssi on hullu; 10 tuhatta rieliä on noin 2 euroa. Tappio noin 40 senttiä. Sama juttu varmaan venäläisillä. No, toivottavasti 40 sentin menetys ei kaada heidän matkabudjettiaan.
Ja välihuomautuksena venäläispariskunta, nämä hipit, joiden kanssa matkustin, olivat matkassa parivuotiaan poikansa kanssa JA minua nuorempi äiti oli viimeisillään raskaana. Aika hienosti ja rauhallisesti hanskasivat kaikki siirtymiset, jonotukset yms lastenvaunujen, rinkan, matkalaukun ja parin rinkan kanssa. Skidikin oli aika hiljaa suurimman osan aikaa joten kai olivat tottuneet matkustamaan. Olin koko ajan (omasta tahdosta) snadisti backupina koko ajan, jos tarvitsevat jotain tyhjänhöpöttäjää tms lepoa skidistä mutta ei mun tarvinnut olla semmoinen olla. Huomasi, että ovat liikkuneet paljon ja matka meni mainosti pojan saadessa vain muutaman itkukohtauksen, joka tyyntyi muutamassa minuutissa.
Isoon bussiin siirryttyämme matka jatkui huonoista teistä johtuen hitaasti edeten Caradomomin vuoriston kupeella. Maisemat olivat upeita; riisipeltoja, vehreitä laaksoja, vuorenrinteitä. Tiet olivat huonokuntoisia, joten vauhti oli välillä aika hidas. Parempi kuitenkin niin kuin kambotzalaisen Mika Häkkisen kyydissä täyteen lastatussa bussissa.
Matkan aikana oli yksi virkistävä stoppi, jolloin pystyi jaloittelemaan, haukkaamaan vuoristoilmaa, ihastelemaan maisemiaa, ostamaan vettä, kambotzalaisia leivonnaisia (joka muuten olivat hyviä!), hedelmiä yms ja juttelemaan muiden farangien kanssa.
Thaiden, kambotzalaisten, itseni ja venäläisten lisäksi bussissa oli eteläsaksalainen ravintolanpitäjä, englantilainen honeymoonilla oleva pariskunta, eräs maailmanmatkaaja aussiheppu sekä toinenkin brittipariskunta. Jälkimmäiset olivat jonkinsortin luonnontieteilijöitä mutta joutuivat keskeyttämään matkansa ilkeän sattuman vuoksi. Pariskunta oli ollut viidakossa kuvaamassa artikkeliaan varten, kun käärme oli purrut miestä jalkaan. Mies pääsi ihan ok kulkemaan kävelysauvan kanssa mutta jalka oli kovin turvonneen näköinen. Mies itse tosin jaksoi vitsailla ja olla hyvällä tuulella tapahtuneesta huolimatta mutta ilmiselvästi oli pahoillaan matkansa keskeytymisestä. Vaikuttivat ensitapaamiselta aikalailla ulkoilmaihmisiltä, joten sääli heidän kannaltaan että joutuivat jättämään matkan kesken. Pääasia kuitenkin, että mies selvisi hengissä. Ja tämähän tarina nähty turvonnut jalka ei mitenkään lieventänyt käärmekammoani ;) Huh, ehkä jätän hurjimmat viidakkosukellukset väliin...
Sihanoukvilleen saavuttiin iltapäivällä kahden jälkeen. Farangit ottivat moottoripyöräkyydin ho(s)telleille, joten niin tein minäkin. Mukavaa ja asiallista & ystävällistä palvelua ja halpa hinta. Mukava majapaikka löytyi 5 minuutin kävelymatkan päästä rannasta Monkey Republicista 6 USD hintaan.
Majoittautumisen jälkeen kävin myöhäisellä lounaalla ja kyselemässä rannan majapaikkojen hintoja. Löysinkin kivan bungalowin 7 USD hintaan Serendipity Beachilta. http://www.tranquility-sihanoukville.com/. Monkey Republicissa ei ole mitään valittamista (ainakaan vielä) mutta haluan olla jossain missä meri on ihan lähellä. Tuossa uudessa paikassa se on melkein terassilla. Sinne siis aamulla!
Tratin bussiasemalla odoteltiin bussia tunnin verran. Se tuli viimein ja päästiin matkaan täyteenlastatulla minibussilla kohti Hat Lekiä, rajanylityspaikkaa. Raja aukeaa aamuseitsemältä, joten jono rajalla oli sen mukainen. Ensin ”lähtöselvitys” ja leimat Thaimaan puolelta, sitten marssiminen Kambodzan puolelle, jossa ”häslärit” olivat heti valmiina. Vietiin ekana ”terveystarkastukseen”, joka siis oli kuumeenmittaus korvausta ja kolme kysymystä terveydestä, jonka jälkeen sain virallisen todistuksen leimoilla, että olen täysin terve enkä sairasta esim. sikainfluenssaa. 20 bahtia tästä kahden minuutin ilosta. Paperia ei vaadita matkustusasiakirjoissa mutta tuo proseduurissa menetetty 40 senttiä ei onneksi budjettiani kaatanut. Kenties sitä voi käyttää työhakemusten tms liitteenä? ;) Heh, no hiemanko huvitti jälkeenpäin, kun onnistuivat niin hyvin vedättämään. Voiko kuumeenoikeasti mitata korvasta kahdessa sekunnissa?
Terveystarkastusten jälkeen ”häslärit” tuppasivat seuraan., Häslärit ovat siis näitä, jotka tietävät kaikesta kaiken; mihin mennä, mitä tehdä ja mihin hintaan; hemmoja, jotka liimautuvat kylkeesi, tulevat eteesi ja joita on yhtä hankala huitoa sivistyneesti pois kuin kärpäsiä. Tärkeätä kuitenkin on, ettet missään vaiheessa menetä malttiasi vaan pysyt coolina ja hyväntuulisena.
Hoidin viisumiasiani siis ihan itse niskaanhengittäjistä piittamatta, jotka olisivat tiettävästi perineet kivan pikku komission ”palveluksistaan”. Pulitin vaaditut 1200 bahtia passiin liimatusta matkustusasiakirjastani ja aloitin seuraavaksi neuvottelut taksista. Taksi irtosi loppupeleissä 100 bahtilla (+ tietulli 50 bahtia) bussin lähtöpaikalle. Hippipariskunta matkusti kanssani, joten kimppataksi hieman alensi hintaa verrattaen, että olisin maksanut sen yksin. Matka oli ehkä 4 km rajalta bussiasemalle.
Tietullin jälkeen taksikuski vaati maksua rieleissä, joten ei auttanut muu kuin vaihtaa rahaa. Rahanvaihtopaikkaan taksikuski tietenkin ystävällisesti vei meidät. Olin onneksi lukenut etukäteen, että näin varmaan käykin, joten vaihdoin minimimäärän bahteja rieleiksi. Saatiin venäläispariskunnan kanssa taksilasku hoidettua mutta siinä vaiheessa oltiin jo hieman aikataulusta myöhässä.
Sihanoukvillen bussi oli ehtinyt jo lähteä. Taksikuskillamme oli kuitenkin liput ja bussikuskin kännynro ja taksi ajoi bussin kiinni. Hypättiin kyytiin siis keskeltä riisipeltoja. Olin satavarma, että taksikuski salettiin pyytää lisää rahaa extrapätkästä mutta yllättäen hän ajoikin ilmaiseksi ja toivotti hyvää matkaa. Lisämaksu paljastui vasta riel-nippuja laskiessani. Yhdestä nipusta, jossa olisi pitänyt olla 10 000 rieliä, olikin vain 8000 rieliä. Rielin kurssi on hullu; 10 tuhatta rieliä on noin 2 euroa. Tappio noin 40 senttiä. Sama juttu varmaan venäläisillä. No, toivottavasti 40 sentin menetys ei kaada heidän matkabudjettiaan.
Ja välihuomautuksena venäläispariskunta, nämä hipit, joiden kanssa matkustin, olivat matkassa parivuotiaan poikansa kanssa JA minua nuorempi äiti oli viimeisillään raskaana. Aika hienosti ja rauhallisesti hanskasivat kaikki siirtymiset, jonotukset yms lastenvaunujen, rinkan, matkalaukun ja parin rinkan kanssa. Skidikin oli aika hiljaa suurimman osan aikaa joten kai olivat tottuneet matkustamaan. Olin koko ajan (omasta tahdosta) snadisti backupina koko ajan, jos tarvitsevat jotain tyhjänhöpöttäjää tms lepoa skidistä mutta ei mun tarvinnut olla semmoinen olla. Huomasi, että ovat liikkuneet paljon ja matka meni mainosti pojan saadessa vain muutaman itkukohtauksen, joka tyyntyi muutamassa minuutissa.
Isoon bussiin siirryttyämme matka jatkui huonoista teistä johtuen hitaasti edeten Caradomomin vuoriston kupeella. Maisemat olivat upeita; riisipeltoja, vehreitä laaksoja, vuorenrinteitä. Tiet olivat huonokuntoisia, joten vauhti oli välillä aika hidas. Parempi kuitenkin niin kuin kambotzalaisen Mika Häkkisen kyydissä täyteen lastatussa bussissa.
Matkan aikana oli yksi virkistävä stoppi, jolloin pystyi jaloittelemaan, haukkaamaan vuoristoilmaa, ihastelemaan maisemiaa, ostamaan vettä, kambotzalaisia leivonnaisia (joka muuten olivat hyviä!), hedelmiä yms ja juttelemaan muiden farangien kanssa.
Thaiden, kambotzalaisten, itseni ja venäläisten lisäksi bussissa oli eteläsaksalainen ravintolanpitäjä, englantilainen honeymoonilla oleva pariskunta, eräs maailmanmatkaaja aussiheppu sekä toinenkin brittipariskunta. Jälkimmäiset olivat jonkinsortin luonnontieteilijöitä mutta joutuivat keskeyttämään matkansa ilkeän sattuman vuoksi. Pariskunta oli ollut viidakossa kuvaamassa artikkeliaan varten, kun käärme oli purrut miestä jalkaan. Mies pääsi ihan ok kulkemaan kävelysauvan kanssa mutta jalka oli kovin turvonneen näköinen. Mies itse tosin jaksoi vitsailla ja olla hyvällä tuulella tapahtuneesta huolimatta mutta ilmiselvästi oli pahoillaan matkansa keskeytymisestä. Vaikuttivat ensitapaamiselta aikalailla ulkoilmaihmisiltä, joten sääli heidän kannaltaan että joutuivat jättämään matkan kesken. Pääasia kuitenkin, että mies selvisi hengissä. Ja tämähän tarina nähty turvonnut jalka ei mitenkään lieventänyt käärmekammoani ;) Huh, ehkä jätän hurjimmat viidakkosukellukset väliin...
Sihanoukvilleen saavuttiin iltapäivällä kahden jälkeen. Farangit ottivat moottoripyöräkyydin ho(s)telleille, joten niin tein minäkin. Mukavaa ja asiallista & ystävällistä palvelua ja halpa hinta. Mukava majapaikka löytyi 5 minuutin kävelymatkan päästä rannasta Monkey Republicista 6 USD hintaan.
Majoittautumisen jälkeen kävin myöhäisellä lounaalla ja kyselemässä rannan majapaikkojen hintoja. Löysinkin kivan bungalowin 7 USD hintaan Serendipity Beachilta. http://www.tranquility-sihanoukville.com/. Monkey Republicissa ei ole mitään valittamista (ainakaan vielä) mutta haluan olla jossain missä meri on ihan lähellä. Tuossa uudessa paikassa se on melkein terassilla. Sinne siis aamulla!
Kambodza, Sihanoukville 8.9.2009
Tiedoksi niillekin, jotka eivat Facebookissa hengaa, niin olen saapunut onnellisesti Kambodzaan ja Sihanoukvilleen. Paivittelin tuossa vanhemmat sahkoiset matkapaivakirjat ja lisaa tulee saannollisen epasaannollisesti!
Trat 7.9.2009 ilta
Hyvä illallinen löytyi Tratin night marketsilta, joka on kuuluisa ruoastaan. Tori oli vasta availemassa ja olin liikkeellä tosi ajoissa mutta löysin silti kaikkea hyvää. Ostin tikussa paistettuja liha- ja kanavartaita 15 bahtia tikku, riisiä 10 bahtia annos, paloiteltua ananasta 15 bahtia pussi ja litran vesipullon 20 bahtia. Hullun halpaa. Kaupantekokin oli hauskaa kun kauppiaat olivat iloisia ja hymyileviä. Torilla oli varmaan parisataa ruokakojua mistä valita ateriansa. Jotkut olivat hyvinkin eksoottisia; mm. grillattuja sisiliskoja, kananvarpaita, kokonaisia ankkoja ja paljon sellaista mikä jäi vain arvoitukseksi. Muutamilta myyjiltä kysyin, että mitäs tässä on sisällä mutta kielitaidon puutteen vuoksi sisältö ei ikinä selvinnyt.
Asun Pop Bungalows-nimiseessä paikassa, jota pyörittää sympaattinen thai-perhe. Tosi ystävällistä sakkia. Bungalowit ovat siistejä ja halpaan hintaan nähden (300 bahtia) jopa tyylikkäitä ja harmonisia. Koh Sametin rähjäiseen bungalowiin verrattuna tämä on upgrade jos mikä.
Eilen kävin illastamassa samaa matkaa kanssani Sametille saapuneen aussin kanssa. Lee on Melbournesta kotosin oleva Australian armeijan luutnantti, joka on lomalla Afganistanista. Lomaa jatkuu vielä pari viikkoa, jonka jälkeen palvelus jatkuu Sydneyssä ja Brisbanessa ennen ensi vuoden komennusta itä-Timoriin rauhanturvatehtäviin. Ihan jännä oli kyllä kuulla millaista ammattisotilaan arki on. Ulkomaankomennuksilla duunissa ollaan 24/7 mutta tienestit ovat hyvät. Kotimaassa palvelus kuulosti helpommalta kuin normi toimistopåivä. Tietty vaatiihan se tietyn kurinalaisuuden koko ajan. Elämäntavat ja mieli täytyvät olla kunnossa, että pystyy tekemään tuota työkseen. Afganistan ei ehkä ole helpoin paikka palvella, sillä siellä olot ovat hyvin epävakaat. Khaled Hosseinin kirjat luettuani ja aiheesta sitä kautta kiinnostuttuani kyselin kovasti lisää mutta jossain vaiheessa juttu vaan loppui. Varmaankin siksi koska armeijan palveluksessa olevilla on vaitiolositoumus.
Huomenna on aikainen herätys. Klo 4.45 lähtee bussi kohti Hat Lekiä, jossa ylitän rajan Kambodtsaan Cham Yeamin puolelle. Siellä hyppään Sihanoukvillen bussiin ja S-villessä olen huomenn iltapaivalla. Pitkä päivä edessä siis, nyt nukkumaan!
Asun Pop Bungalows-nimiseessä paikassa, jota pyörittää sympaattinen thai-perhe. Tosi ystävällistä sakkia. Bungalowit ovat siistejä ja halpaan hintaan nähden (300 bahtia) jopa tyylikkäitä ja harmonisia. Koh Sametin rähjäiseen bungalowiin verrattuna tämä on upgrade jos mikä.
Eilen kävin illastamassa samaa matkaa kanssani Sametille saapuneen aussin kanssa. Lee on Melbournesta kotosin oleva Australian armeijan luutnantti, joka on lomalla Afganistanista. Lomaa jatkuu vielä pari viikkoa, jonka jälkeen palvelus jatkuu Sydneyssä ja Brisbanessa ennen ensi vuoden komennusta itä-Timoriin rauhanturvatehtäviin. Ihan jännä oli kyllä kuulla millaista ammattisotilaan arki on. Ulkomaankomennuksilla duunissa ollaan 24/7 mutta tienestit ovat hyvät. Kotimaassa palvelus kuulosti helpommalta kuin normi toimistopåivä. Tietty vaatiihan se tietyn kurinalaisuuden koko ajan. Elämäntavat ja mieli täytyvät olla kunnossa, että pystyy tekemään tuota työkseen. Afganistan ei ehkä ole helpoin paikka palvella, sillä siellä olot ovat hyvin epävakaat. Khaled Hosseinin kirjat luettuani ja aiheesta sitä kautta kiinnostuttuani kyselin kovasti lisää mutta jossain vaiheessa juttu vaan loppui. Varmaankin siksi koska armeijan palveluksessa olevilla on vaitiolositoumus.
Huomenna on aikainen herätys. Klo 4.45 lähtee bussi kohti Hat Lekiä, jossa ylitän rajan Kambodtsaan Cham Yeamin puolelle. Siellä hyppään Sihanoukvillen bussiin ja S-villessä olen huomenn iltapaivalla. Pitkä päivä edessä siis, nyt nukkumaan!
Trat 7.9.2009
Lähdin tänä aamuna Koh Sametilta. Hieman oli sääli hyvästellä rannat ja aaltojen kohina mutta seuraaviksi päiviksi luvattu sadekeli ja ukkoset myötävaikuttivat päätökseeni lähteä jatkamaan matkaa eteenpäin. Aamulla yhdeksän maissa hyppäsin siis lavataksiin, joka meni laivasatamaan. Satamassa vaihdoin Ban Phehen kulkevaan veneeseen, josta edelleen minibussilla Tratiin. Tratin bussiasemalla oli vastaassa songthaew, jolla pääsin keskustaan ja löysin majapaikan 10 minuutissa. Thaimaalaisella ”tehokkuudella” tähän maantieteellisesti suht lyhyeen matkaan kului koko päivä ;)
Kello on nyt puoli viisi illalla ja lähden etsimään hyvin myöhäistä lounasta / aikaista illallista.
Kello on nyt puoli viisi illalla ja lähden etsimään hyvin myöhäistä lounasta / aikaista illallista.
Koh Samet 6.9.2009 ilta
On tämä miniläppäri kyllä loistava keksintö! Muistikirja on mukana aina ja kulkee jopa käsilaukussanikin. Pyrin tosin pitämään läppärin näkymättömissä sillä se houkuttelee vuorenvarmasti rosvonkehveleitä. Niin kuin kamerat, känny yms muut mukanakulkevat hightechit.
Päivittelen näitä sähköisiä raapustuksiani blogiin aina silloin tällöin ja kerralla saattaa tulla sitten isompikin määrä. Koh Sametin nettihinnat ovat korkeat verrattuna Bangkokiin, jossa pystyin parhaassa tapauksessa nappaamaan langattoman verkon ilmaiseksi tai kahvin/hinnalla.
Vietin päivän rannalla samoillen Mondon Angkor Wat -numeroa ja viihdettä lukien. Sää oli tosi vaihteleva; pilvistä, puolipilvistä, aurinkoa, tuulista, vähän kaikkea tuli nopeasti vaihtuen. Jännä fiilis oli, kun aurinko paistoi, sataa tihutti vettä ja tuuli pöllytti hienoa hiekkaa. Hiekka on tosiaan puuterimaisen hienoa, joten se tarttuu ihan joka paikkaan. Hyvä puuterointi. Tai ihonkuorinta.
Lounaaksi söin lasinuudeleita kanalla. Thai-keittiö on kyllä vertaansa vailla! Tai no, italialaisista ja Välimeren keittiöistä yleensä, tykkään ehkä vielä enemmän mutta kyllä näissä thai-handuissakin soppakauhalla on vakiintunut asema. Katukeittiöitten kanssa olen ollut aika varovainen ja aika usein syönyt ravintolassa mutta todella hyvää ruokaa saa myös kadulta jos vaan pystyy uskomaan sen, että hygieniataso niissäkin voi olla ihan ok. En ole itse kertaakaan sairastunut katukeittiöstä syötyäni *kopkop koputtaa puuta* Kaakkois-Aasian maissa on ehkä parempi ettei kurkkaa kyökin puolelle, sillä ruokaa tehdään usein kovin yksinkertaisissa oloissa. Sitä ei vaan pitäisi säikähtää vaikka fasiliteetit näyttävät ankeilta.
Olen Suomessa ollessani katsonut joskus TravelCookia, aussihemmon ohjelmaa, joka kokkaa mitä ihmeellisimmässä olosuhteissa ympäri maailmaa ja kerrassaan mainioita aterioita. Parhaiten mieleeni on lienee jäänyt Australian outbackissa valmistettu traktoripihvi eli lihanpala, joka on kypsennetty työpäivän aikana foliossa traktorin moottorin kuumuudessa. Suomessa samaa ehkä toteutetaan paistamalla makkaraa saunan kiukaalla saunomisen yhteydessä? Olen kuullut myös turkinpippurivodkan valmistamisesta astianpesukoneessa? ;) Kreikassa asuessani kahvinkeittimen puuttuessa tein kahvia halkaistun vesipullon avulla. Hyviä vinkkejä kenties on paljon lisääkin. Joka tapauksessa pointtini on se, että hyvän aterian valmistamiseen ei paljoa vaadita jos taito ja kekseliäisyys on hyppysissä.
Päivittelen näitä sähköisiä raapustuksiani blogiin aina silloin tällöin ja kerralla saattaa tulla sitten isompikin määrä. Koh Sametin nettihinnat ovat korkeat verrattuna Bangkokiin, jossa pystyin parhaassa tapauksessa nappaamaan langattoman verkon ilmaiseksi tai kahvin/hinnalla.
Vietin päivän rannalla samoillen Mondon Angkor Wat -numeroa ja viihdettä lukien. Sää oli tosi vaihteleva; pilvistä, puolipilvistä, aurinkoa, tuulista, vähän kaikkea tuli nopeasti vaihtuen. Jännä fiilis oli, kun aurinko paistoi, sataa tihutti vettä ja tuuli pöllytti hienoa hiekkaa. Hiekka on tosiaan puuterimaisen hienoa, joten se tarttuu ihan joka paikkaan. Hyvä puuterointi. Tai ihonkuorinta.
Lounaaksi söin lasinuudeleita kanalla. Thai-keittiö on kyllä vertaansa vailla! Tai no, italialaisista ja Välimeren keittiöistä yleensä, tykkään ehkä vielä enemmän mutta kyllä näissä thai-handuissakin soppakauhalla on vakiintunut asema. Katukeittiöitten kanssa olen ollut aika varovainen ja aika usein syönyt ravintolassa mutta todella hyvää ruokaa saa myös kadulta jos vaan pystyy uskomaan sen, että hygieniataso niissäkin voi olla ihan ok. En ole itse kertaakaan sairastunut katukeittiöstä syötyäni *kopkop koputtaa puuta* Kaakkois-Aasian maissa on ehkä parempi ettei kurkkaa kyökin puolelle, sillä ruokaa tehdään usein kovin yksinkertaisissa oloissa. Sitä ei vaan pitäisi säikähtää vaikka fasiliteetit näyttävät ankeilta.
Olen Suomessa ollessani katsonut joskus TravelCookia, aussihemmon ohjelmaa, joka kokkaa mitä ihmeellisimmässä olosuhteissa ympäri maailmaa ja kerrassaan mainioita aterioita. Parhaiten mieleeni on lienee jäänyt Australian outbackissa valmistettu traktoripihvi eli lihanpala, joka on kypsennetty työpäivän aikana foliossa traktorin moottorin kuumuudessa. Suomessa samaa ehkä toteutetaan paistamalla makkaraa saunan kiukaalla saunomisen yhteydessä? Olen kuullut myös turkinpippurivodkan valmistamisesta astianpesukoneessa? ;) Kreikassa asuessani kahvinkeittimen puuttuessa tein kahvia halkaistun vesipullon avulla. Hyviä vinkkejä kenties on paljon lisääkin. Joka tapauksessa pointtini on se, että hyvän aterian valmistamiseen ei paljoa vaadita jos taito ja kekseliäisyys on hyppysissä.
Koh Samet 6.9.2009
Saavuin eilen Koh Sametille. Matka Bangkokista taittui neljässä tunnissa minibussilla Ban Phen kylään, josta oli vielä puolen tunnin venematka saarelle. Matkaseurana oli eräs englantilainen pariskunta ja aussi. Majoitus oli alkuun aika kiven alla, sillä thaimaalaiset ovat täällä viikonlopun vietossa ja kaikki paikat olivat täynnä. Löysin sitten itselleni pienen bungalowin Ao Hin Khokin rannalta, Tok's Little Hut -nimisestä paikasta. Paalujen päälle rinteeseen rakennettu perusbungalowi tuulettimella, omalla kylppärillä ja hyttysverkolla irtosi 300 bahtilla. Englantilaispariskunta majottautui naapurimökkiin ja aussimies löysi itsellensä yösijan viereisestä bungalowikylästä. Pikaisen virkistäytymisen jälkeen syötiin grilliruokaa rannalla patjojen päällä, meren kohinaa kuunnellen ja tulitanssia katsellen.
Tänä aamuna heräsin kirjaimellisesti kukonlaulun aikaan. Täällä nimittäin kukot ja kanat kuopsuttelevat vapaana ja aloittavat aamukiekumisensa auringon noustessa. Kaikki muutkin luonnon ja läheisen viidakon äänet kuuluvat tosi selvästi, sillä ikkunoissa on pelkät verkot, ”kalterit” ja puiset suojat. Ihanan rauhallista täällä kuitenkin on. Khao Sanin taukoamaton syke on muisto vain ja tänhetkinen äänimaailma on ihan luonnon oma (jos ei lasketa tuulettimen säksätystä).
Kävin aamukävelyllä rannassa ja söin aamiaista merenkohinaa kuunnellen. Tämä on pieni saari; vain 6 km pitkä ja levein kohta pari kilometriä. Saaren ympäri voi kävellä rantoja pitkin tai ajella skootterilla. Tiet tosin ovat sateen takia aika mutaisia ja liukkaita. Nähtävyyksiähän täällä ei ole eikä liiemmin aktiviteetteja vaan kaikki oleminen ja tekeminen linkittyy rantaan ja mereen. Ranta on upean valkoinen puuterihiekkaranta ja veden lämpö +29C.
Saaren eteläpäässä on koralliriutta, jonne olin suunnittellut meneväni snorklailemaan mutta yllättäen alkanut sade vesitti suunnitelman. Viereinen reggae-paikka mainosti kyltissään sunnuntaileffoja, joten ehkäpä menen tsekkaamaan josko siellä pyörisi jotain mielenkiintoista. Jos ei, niin sitten vietän leppoisaa sunnuntaita uppoutumalla kirjan pariin tai ottamalla torkut. Tämä on paikka, joka yksinkertaisesti ”pakottaa” ihmisen rentoutumaan ja opettelemaan joutenolon tärkeyden.
Tänä aamuna heräsin kirjaimellisesti kukonlaulun aikaan. Täällä nimittäin kukot ja kanat kuopsuttelevat vapaana ja aloittavat aamukiekumisensa auringon noustessa. Kaikki muutkin luonnon ja läheisen viidakon äänet kuuluvat tosi selvästi, sillä ikkunoissa on pelkät verkot, ”kalterit” ja puiset suojat. Ihanan rauhallista täällä kuitenkin on. Khao Sanin taukoamaton syke on muisto vain ja tänhetkinen äänimaailma on ihan luonnon oma (jos ei lasketa tuulettimen säksätystä).
Kävin aamukävelyllä rannassa ja söin aamiaista merenkohinaa kuunnellen. Tämä on pieni saari; vain 6 km pitkä ja levein kohta pari kilometriä. Saaren ympäri voi kävellä rantoja pitkin tai ajella skootterilla. Tiet tosin ovat sateen takia aika mutaisia ja liukkaita. Nähtävyyksiähän täällä ei ole eikä liiemmin aktiviteetteja vaan kaikki oleminen ja tekeminen linkittyy rantaan ja mereen. Ranta on upean valkoinen puuterihiekkaranta ja veden lämpö +29C.
Saaren eteläpäässä on koralliriutta, jonne olin suunnittellut meneväni snorklailemaan mutta yllättäen alkanut sade vesitti suunnitelman. Viereinen reggae-paikka mainosti kyltissään sunnuntaileffoja, joten ehkäpä menen tsekkaamaan josko siellä pyörisi jotain mielenkiintoista. Jos ei, niin sitten vietän leppoisaa sunnuntaita uppoutumalla kirjan pariin tai ottamalla torkut. Tämä on paikka, joka yksinkertaisesti ”pakottaa” ihmisen rentoutumaan ja opettelemaan joutenolon tärkeyden.
Bangkok 5.9.2009
Muutama päivä Bangkokissa on mennyt kuin siivillä. Varmaan osittain sen takia, että olen nukkunut puolet vuorokaudesta. Joka yö tullut vedeltyä tuollaiset reippaat kellonympäri-unet! Eikä edes ole ollut huono omatunto paljosta nukkumisesta. Lepäämäänhän minä tänne mm. tulin. No, nyt on tullut ainakin kuitattua Suomessa kerätyt univelat ja matkan aiheuttama jetlag. Viimeiset viikot Suomessa nimittäin olivat aika hektisiä elämää pahvilaatikoihin pakkaillessa, matkavarustusta kokoillessa, työpöytää siivotessa ja ihmisiä nähdessä.
Flunssanikin on vihdoin paranemaan päin. Lähtiessä nimittäin oli viheliäinen lenzu – ”running nose” ja limainen yskä. Nyt on jäljellä enää repaleinen nenä ja muutama ”köhköh” silloin tällöin. Viimeisiä nenänniistoja viedään ja hyvä se. Kukaan ei ole uskaltanut ekoina päivinä tulla kovin låhelle, kun näytin ja kuulostin varmaan aika flunssaiselta. Bangkokin kentällä saapuville oli infrared-scan, jossa piti ottaa hattu ja huivit pois ja ajattelin, että siinä varmaan ottavat mut johonkin eristykseen mutta ihan hyvin pääsin läpi, ja flunssa myös ;) Jotkut täkäläiset pitävät hengityssuojaimia sikainfluenssan tartuntavaaran pelossa.
Torstaina kävin illastamassa erään sohvasurffarin kanssa. Skotlantilainen kaveri nimeltä Mel, joka on viettänyt Thaimaassa ja maailmalla jo hyvän aikaa. Ei mikään perusskotti, sillä sukujuuret ovat niin Italiassa, Ghanassa kuin Skotlannissakin. Hemmo menee vapaaehtoistöihin Trangiin ja tekee it-hommia siellä missä liikkuukin. Rauhallinen mukava kaveri ja maailmalla viisastunut. Sain hyviä matkavinkkejä. Ostettiin katukeittiöstä grillattu kana, haettiin pöytä foodmarketilta, tilattiin riisiä ja juomat. Parasta kanaa kyllä mitä olen pitkään aikaan syönyt. Loppuilta kuljeskeltiin Khao Sanilla, kuunneltiin livemusaa , syötiin jälkkäriksi mango with sticky rice. Mukava ilta. Ehkäpä kaipasinkin juttuseuraa, kun ei sellaista ollut ollut muutamaan päivään joitain satunnaisia kohtaamisia lukuunottamatta.
Eilisen kiersin temppeleitä. Golden Mount, Big Buddha, Grand Place ja muutama muu tuntemattomampi. Monet sanoo thaitemppeleistä, että kun on nähnyt yhden, on nähnyt kaikki. Se on periaatteessa ihan totta. Ei ne kauheasti toisistaan eroa. Mä kuitenkin tykkään käydä niissä, haistaa suitsukkeiden tuoksun, kuunnella tuulessa kiliseviä kelloja ja nauttia rauhasta, kauniista ympäristöstä ja katsella munkkien rituaaleja. Golden Mount ei paikkana ollut ihmeellinen mutta istuin huipulla Bangkokin sky-linea katsellen.
Osan paikoista kiersin kävellen, osan tuktukilla. Tuktuk-kuskien kanssa saa vaan olla tosi tarkkana koska muuten ne ajeluttavat asiakkaansa kaikkien mahdollisten jalokiviliikkeiden, vaatturien ja taidekauppojen kautta, koska saavat itse bensakupongin jokaisesta paikasta, johon tuovat asiakkaan. Tästä lähtien kieltäydyn joka ikisestä ylimääräisestä koukauksesta reitillä jos se vaatii käynnin jossain missä olisi ostettava jotain. Backpackerina en todellakaan ole aikeissa ostaa pukua, jalokiviä tai joitain 3mx3m kokoisia tauluja...
Ennen Suomesta lähtöä olin huolissani mp3:ni päivityksestä, koska sen musiikki alkaa olla jo liian monta kertaa kuunneltua. Täällä kuitenkin voi latailla kaikki maailman levyt puoli-ilmaiseksi. Kävin juuri lataamassa Madden uusimmat levyt soittimeen, niin on mitä kuunnella matkalla Koh Sametille.
Bussi Koh Sametille lähtee tunnin kuluttua. Arvoin vähän Pattayan, Rayongin, Sametin ja Changin välillä. Päädyin sitten Sametiin, koska se vaan vaikutti kivoimmalle ja se sattui aika passelisti aikatauluihinkin. Luulen, että Pattaya ei ole ”my cup of tea”. Jätän sen siis suosiolla väliin. Koh Sametin valkoinen hiekka kuulostaa niin houkuttelevalta, että lähdenpä nyt siis katsastamaan onko se oikeasti niin valkoista ja hienoa.
Flunssanikin on vihdoin paranemaan päin. Lähtiessä nimittäin oli viheliäinen lenzu – ”running nose” ja limainen yskä. Nyt on jäljellä enää repaleinen nenä ja muutama ”köhköh” silloin tällöin. Viimeisiä nenänniistoja viedään ja hyvä se. Kukaan ei ole uskaltanut ekoina päivinä tulla kovin låhelle, kun näytin ja kuulostin varmaan aika flunssaiselta. Bangkokin kentällä saapuville oli infrared-scan, jossa piti ottaa hattu ja huivit pois ja ajattelin, että siinä varmaan ottavat mut johonkin eristykseen mutta ihan hyvin pääsin läpi, ja flunssa myös ;) Jotkut täkäläiset pitävät hengityssuojaimia sikainfluenssan tartuntavaaran pelossa.
Torstaina kävin illastamassa erään sohvasurffarin kanssa. Skotlantilainen kaveri nimeltä Mel, joka on viettänyt Thaimaassa ja maailmalla jo hyvän aikaa. Ei mikään perusskotti, sillä sukujuuret ovat niin Italiassa, Ghanassa kuin Skotlannissakin. Hemmo menee vapaaehtoistöihin Trangiin ja tekee it-hommia siellä missä liikkuukin. Rauhallinen mukava kaveri ja maailmalla viisastunut. Sain hyviä matkavinkkejä. Ostettiin katukeittiöstä grillattu kana, haettiin pöytä foodmarketilta, tilattiin riisiä ja juomat. Parasta kanaa kyllä mitä olen pitkään aikaan syönyt. Loppuilta kuljeskeltiin Khao Sanilla, kuunneltiin livemusaa , syötiin jälkkäriksi mango with sticky rice. Mukava ilta. Ehkäpä kaipasinkin juttuseuraa, kun ei sellaista ollut ollut muutamaan päivään joitain satunnaisia kohtaamisia lukuunottamatta.
Eilisen kiersin temppeleitä. Golden Mount, Big Buddha, Grand Place ja muutama muu tuntemattomampi. Monet sanoo thaitemppeleistä, että kun on nähnyt yhden, on nähnyt kaikki. Se on periaatteessa ihan totta. Ei ne kauheasti toisistaan eroa. Mä kuitenkin tykkään käydä niissä, haistaa suitsukkeiden tuoksun, kuunnella tuulessa kiliseviä kelloja ja nauttia rauhasta, kauniista ympäristöstä ja katsella munkkien rituaaleja. Golden Mount ei paikkana ollut ihmeellinen mutta istuin huipulla Bangkokin sky-linea katsellen.
Osan paikoista kiersin kävellen, osan tuktukilla. Tuktuk-kuskien kanssa saa vaan olla tosi tarkkana koska muuten ne ajeluttavat asiakkaansa kaikkien mahdollisten jalokiviliikkeiden, vaatturien ja taidekauppojen kautta, koska saavat itse bensakupongin jokaisesta paikasta, johon tuovat asiakkaan. Tästä lähtien kieltäydyn joka ikisestä ylimääräisestä koukauksesta reitillä jos se vaatii käynnin jossain missä olisi ostettava jotain. Backpackerina en todellakaan ole aikeissa ostaa pukua, jalokiviä tai joitain 3mx3m kokoisia tauluja...
Ennen Suomesta lähtöä olin huolissani mp3:ni päivityksestä, koska sen musiikki alkaa olla jo liian monta kertaa kuunneltua. Täällä kuitenkin voi latailla kaikki maailman levyt puoli-ilmaiseksi. Kävin juuri lataamassa Madden uusimmat levyt soittimeen, niin on mitä kuunnella matkalla Koh Sametille.
Bussi Koh Sametille lähtee tunnin kuluttua. Arvoin vähän Pattayan, Rayongin, Sametin ja Changin välillä. Päädyin sitten Sametiin, koska se vaan vaikutti kivoimmalle ja se sattui aika passelisti aikatauluihinkin. Luulen, että Pattaya ei ole ”my cup of tea”. Jätän sen siis suosiolla väliin. Koh Sametin valkoinen hiekka kuulostaa niin houkuttelevalta, että lähdenpä nyt siis katsastamaan onko se oikeasti niin valkoista ja hienoa.
perjantai 4. syyskuuta 2009
Bangkok 2.9.2009
Khrung Thep, City of Angels. Terveisiä Bangkokin kuumuudesta! Matka meni loistavasti. Pisteet AirBerlinille, joka osoittautui ihan mukiinmeneväksi yhtiöksi. Ei Finskin tai Thai Airwaysin tasoa mutta mulle se sopi ihan mainiosti.
Lento oli ajallaan ja sain rinkkani supernopeasti. Mun eka kerta Bangkokin uudella kentällä. Sehän on muuten hieno kenttä. Ja toimiva! Marssin suoraan bussiterminaaliin, hyppäsin Khao Sanin bussiin ja 45 minuutissa pääsin tänne reppureissareiden mekkaan (tai helvettiin, kuka sen mitenkin kokee). Itse tykkään kyllä Khao Sanista, niin surrealistinen sekoitus kuin se Aasiaa ja muuta maailmaa onkin. Olin tsekannut Mondosta hostellin valmiiksi, joka vois olla potentiaalinen yöpymispaikka. Se löytyi muutaman minuutin kävelyn jälkeen. Hinta ei päätä huomannut (500 bahtia yö siististä ilmastoidusta huoneesta omalla kylppärillä 6. kerroksesta, uima-altaan vierestä). Hyvä diili tähän alkuun. Olen edellisten kokemusteni (mm. HongKong) jälkeen tehnyt itselleni säännön, että overseas-lentojen jälkeen ei olla turhan ronkeleita hinnassa. Euro tai pari sinne tänne; tärkeintä on, että on siistiä, turvallista, mukavaa ja keskeinen sijainti. Tässä Khao San Palace Innissä vaa'assa painoi kovasti myös katolla oleva uima-allas chillaustuoleineen pahimman jetlagin poisparanteluun.
Sää Bangkokissa on kostea ja kuuma, niin kuin aina. Päivällä paistoi aurinko mutta nyt iltapäivällä sataa vettä. Ihmiset ovat pakkautuneet kahviloihin ja ravintoloihin sadetta pitämään, niin kuin minäkin ystäväni HP Compaqin kanssa. Kävin ensialkuun suihkussa huuhtelemassa matkapölyt pois, hain vettä alakerran 7elevenistä, tsekkasin Bangkokin CS eventsit internetkahvilassa (nähdään huomenna porukan kanssa). Pienen kävelylenkin jälkeen istun sadetta pitämässä tutussa ravintolassa hotellia vastapäätä. Täällä söin ekan kerran pad thaita joskus vuonna 2004. Aasialaista täällä ei ole kuin tarjoilijat ja ruokalista (ei sekään kokonaan) mutta viihtyisä paikka mun mielestä. Ja jahas, nyt se sade loppui.
Lento oli ajallaan ja sain rinkkani supernopeasti. Mun eka kerta Bangkokin uudella kentällä. Sehän on muuten hieno kenttä. Ja toimiva! Marssin suoraan bussiterminaaliin, hyppäsin Khao Sanin bussiin ja 45 minuutissa pääsin tänne reppureissareiden mekkaan (tai helvettiin, kuka sen mitenkin kokee). Itse tykkään kyllä Khao Sanista, niin surrealistinen sekoitus kuin se Aasiaa ja muuta maailmaa onkin. Olin tsekannut Mondosta hostellin valmiiksi, joka vois olla potentiaalinen yöpymispaikka. Se löytyi muutaman minuutin kävelyn jälkeen. Hinta ei päätä huomannut (500 bahtia yö siististä ilmastoidusta huoneesta omalla kylppärillä 6. kerroksesta, uima-altaan vierestä). Hyvä diili tähän alkuun. Olen edellisten kokemusteni (mm. HongKong) jälkeen tehnyt itselleni säännön, että overseas-lentojen jälkeen ei olla turhan ronkeleita hinnassa. Euro tai pari sinne tänne; tärkeintä on, että on siistiä, turvallista, mukavaa ja keskeinen sijainti. Tässä Khao San Palace Innissä vaa'assa painoi kovasti myös katolla oleva uima-allas chillaustuoleineen pahimman jetlagin poisparanteluun.
Sää Bangkokissa on kostea ja kuuma, niin kuin aina. Päivällä paistoi aurinko mutta nyt iltapäivällä sataa vettä. Ihmiset ovat pakkautuneet kahviloihin ja ravintoloihin sadetta pitämään, niin kuin minäkin ystäväni HP Compaqin kanssa. Kävin ensialkuun suihkussa huuhtelemassa matkapölyt pois, hain vettä alakerran 7elevenistä, tsekkasin Bangkokin CS eventsit internetkahvilassa (nähdään huomenna porukan kanssa). Pienen kävelylenkin jälkeen istun sadetta pitämässä tutussa ravintolassa hotellia vastapäätä. Täällä söin ekan kerran pad thaita joskus vuonna 2004. Aasialaista täällä ei ole kuin tarjoilijat ja ruokalista (ei sekään kokonaan) mutta viihtyisä paikka mun mielestä. Ja jahas, nyt se sade loppui.
Jossain Intian yllä 1.9.09
AirBerlinin lento tiistaina 1.9. klo 17.20 Düsseldorfista Bangkokiin; jossain Intian yllä ollaan. Matka on mennyt ihan aikataulussaan. Hyvä niin, sillä mikäpä sen kettumaisempaa kuin myöhässä olevien lentojen odottelu ja kentällä notkuilu. Mä kyllä tykkään lentokentistä ja siellä olosta ihmisiä tarkkaillen ja tunnelmasta nauttien. Jos delayt ovat ihan älyttömiä ja takana valmiiksi pitkä matka, niin ei se matkustaminen sitten enää välttämättä mitään herkkua ole. Nyt meni onneksi ihan nappiin molemmat lennot :)
Heräsin tänä aamuna kolmen maissa, taksi tuli hakemaan 4.15. Tiesittekö muuten että etukäteen tilattu taksi Tapanilasta lentokentälle maksaa 30 €?!?! 30 € siitä lyhyestä pyyhkäisystä kentälle. "Argh", sanon minä.
Sain onneksi nukuttua ihan hyvin, vajaa kuutisen tuntia. Äitille ja iskälle soitetun puhelun jälkeen menin nukkumaan, heräsin vain kerran (pyykkejä ripustamaan) ja klo 3 maissa havahduin kellon eka soitolla. Se on jännä miten on ihan eri fiilis herätä reissuunlähtöön kuin rutiinityöpäivään. Ei tarvinnut torkkunäppäintä käyttää.
Lentokoneessa olen ottanut muutamat nuokahdustorkut. Ennen takeoffia nukahdin eka kerran, ruokaa ennen toisen ja ruoan jälkeen kolmannen. Düsseldorfissa kävelty päivä makselee itseään takaisin. Kävin tosiaan kävelemässä siellä aika lenkin mutta kaupunki ei tehnyt minuun vaikutusta. ”Ihan jees” on varmaan se oikea ilmaisu, kun eipä sen kummempia fiiliksiä herättänyt. Ehkä ajatukset olivat jo Aasiassa kun Saksan maaperästä ei saanut juurikaan mitään irti. Mieleen jäi kauppa, jossa myytiin haarniskoita mittatilaustyönä, putiikkejaan ja kahviloitaan availevat tuoleja järjestelevät ja pöytiä pyyhkivät työntekijät, tuulenhenkäys joen rannalla vanhankaupungin liepeillä sekä vanhan kaupungin iso kirkko, jossa tuoksui ….vanhalta kirkolta. Junamatka kentältä keskustaan oli perusbetoninäkymää, graffiteja, lähiöitä. Korealaisessa ravintolassa syömäni lounaan jäkeen alkoi sataa, joten suuntasin takaisin kentälle tosi ajoissa. Ei vaan ollut mitään sellaista tekemistä, mitä olisin halunnut tehdä.
Vieressäni istuva tanskalainen kaveri vetää sikeitä raskaasti hengittäen ja pää aina välillä rinnalle putoillen. Miesparalla on huomenna kipeä niska *auts*
Matkatavaroina mulla on 16 kg painava JackWolfskinin rinkka, kevyehkö selkäreppu ja loistava tuntomerkkini punainen Björn Borgin käsilaukku, jossa on essentiaalit kuten passi, rahapussi, känny yms. Johtoja ja piuhoja tuli mukaan aikamoinen käärmeenpesä, kun mukana on niin puhelimien (2), läppärin, mp3:n ja kameran laturit sekä adapteri. Päiväpiilarit ovat kevyt mutta rutosti tilaa vievä kantamus. Niitä on mukana 4kk:n edestä. Kirjoja on varmaan pari kiloa (Lonely Planet Kambodsa-Vietnam-Laos, Mondon Thaimaa-opas, kaksi Australia-kirjaa ja kolme kaunokirjallista (viihde)teosta. Vähän liikaa, tiedän, mutta jätän niitä sitten matkan varrelle, kun alkaa painaa liikaa ja on lueskeltu. Kosmetiikkaboxi on muhkea sekin vaikka siitäkin on karsittu.
Loput matkatavarat ovatkin sitten vaatteita (kevyitä, ilmavia, rentoja) sekä ”Kari-Pekka Kyrö” eli lääkelaukku. Viimeeksi mainittua ei toivon mukaan tarvitse käyttää paljoa. Ihana pomoni antoi läksiäislahjaksi (yhdeksi niistä) paketin Tamifluta, joten jos sikainfluenssa iskee niin onpahan tropit heti saatavilla. Ja varmaan iskeekin, oon jo asennoitunut niin. Jos ei iske, niin se on sitten ihan positiivinen yllätys vaan :)
Olen alivuokrannut kämppäni syksyksi. Mukava ja luotettava vuokralainen löytyi toisen pomoni (nykyään ex-pomoni, sillä olenhan nyt työtön) tuttavista. Kunnollinen tyyppi, jonka kanssa syntyi sopimus helposti ja voin hyvillä mielin jättää asunnon ja tavarani hänen huomaansa. Olin varautunut useampaan näyttöön ja taustojen tarkastukseen mutta referenssi entisen duunipaikan puolesta oli saman tien kunnossa. Loistohomma :)
Mä tosiaan matkustan taas tapani mukaan menolipulla. AirBerlinin lento Helsingistä Düsseldorfin kautta Bangkokiin kustansi 277 €. Varasin muistaakseni kesäkuussa, heti pian sen jälkeen, kun äitiyslomilta palaileva johdon assari ilmoitti paluupäivänsä.
Reissussa olen niin kauan kuin on mielekästä ja/tai rahat riittää ;) Vähintään 3 kk kuitenkin. Otin cv:ni mukaan. Sähköpostissa on skannaukset työ- ja koulutodistuksista siltä varalta jos eteen sattuu jotain mielenkiintoista työtä, niin miksei sitä voisi töitäkin tehdä. Oikeastaan tekisin ihan mielelläni. Alalla ei niin väliä; kunhan se vaan olisi mukavaa. Tarjoilijan hommista eläintenhoitoon, yksityiseen englanninopetukseen tai no, voin suomeakin opettaa, jos sitä nyt joku hullu haluaa oppia ;) Ja ainiin, Laura T & co:lle lupasin ottaa selvää niistä rantaleijonan kouluttajan paikoista ;) Että näin vakavalla urasuunnitelmalla sitä mennään ;) Katsotaan mitä eteen tulee...
Heräsin tänä aamuna kolmen maissa, taksi tuli hakemaan 4.15. Tiesittekö muuten että etukäteen tilattu taksi Tapanilasta lentokentälle maksaa 30 €?!?! 30 € siitä lyhyestä pyyhkäisystä kentälle. "Argh", sanon minä.
Sain onneksi nukuttua ihan hyvin, vajaa kuutisen tuntia. Äitille ja iskälle soitetun puhelun jälkeen menin nukkumaan, heräsin vain kerran (pyykkejä ripustamaan) ja klo 3 maissa havahduin kellon eka soitolla. Se on jännä miten on ihan eri fiilis herätä reissuunlähtöön kuin rutiinityöpäivään. Ei tarvinnut torkkunäppäintä käyttää.
Lentokoneessa olen ottanut muutamat nuokahdustorkut. Ennen takeoffia nukahdin eka kerran, ruokaa ennen toisen ja ruoan jälkeen kolmannen. Düsseldorfissa kävelty päivä makselee itseään takaisin. Kävin tosiaan kävelemässä siellä aika lenkin mutta kaupunki ei tehnyt minuun vaikutusta. ”Ihan jees” on varmaan se oikea ilmaisu, kun eipä sen kummempia fiiliksiä herättänyt. Ehkä ajatukset olivat jo Aasiassa kun Saksan maaperästä ei saanut juurikaan mitään irti. Mieleen jäi kauppa, jossa myytiin haarniskoita mittatilaustyönä, putiikkejaan ja kahviloitaan availevat tuoleja järjestelevät ja pöytiä pyyhkivät työntekijät, tuulenhenkäys joen rannalla vanhankaupungin liepeillä sekä vanhan kaupungin iso kirkko, jossa tuoksui ….vanhalta kirkolta. Junamatka kentältä keskustaan oli perusbetoninäkymää, graffiteja, lähiöitä. Korealaisessa ravintolassa syömäni lounaan jäkeen alkoi sataa, joten suuntasin takaisin kentälle tosi ajoissa. Ei vaan ollut mitään sellaista tekemistä, mitä olisin halunnut tehdä.
Vieressäni istuva tanskalainen kaveri vetää sikeitä raskaasti hengittäen ja pää aina välillä rinnalle putoillen. Miesparalla on huomenna kipeä niska *auts*
Matkatavaroina mulla on 16 kg painava JackWolfskinin rinkka, kevyehkö selkäreppu ja loistava tuntomerkkini punainen Björn Borgin käsilaukku, jossa on essentiaalit kuten passi, rahapussi, känny yms. Johtoja ja piuhoja tuli mukaan aikamoinen käärmeenpesä, kun mukana on niin puhelimien (2), läppärin, mp3:n ja kameran laturit sekä adapteri. Päiväpiilarit ovat kevyt mutta rutosti tilaa vievä kantamus. Niitä on mukana 4kk:n edestä. Kirjoja on varmaan pari kiloa (Lonely Planet Kambodsa-Vietnam-Laos, Mondon Thaimaa-opas, kaksi Australia-kirjaa ja kolme kaunokirjallista (viihde)teosta. Vähän liikaa, tiedän, mutta jätän niitä sitten matkan varrelle, kun alkaa painaa liikaa ja on lueskeltu. Kosmetiikkaboxi on muhkea sekin vaikka siitäkin on karsittu.
Loput matkatavarat ovatkin sitten vaatteita (kevyitä, ilmavia, rentoja) sekä ”Kari-Pekka Kyrö” eli lääkelaukku. Viimeeksi mainittua ei toivon mukaan tarvitse käyttää paljoa. Ihana pomoni antoi läksiäislahjaksi (yhdeksi niistä) paketin Tamifluta, joten jos sikainfluenssa iskee niin onpahan tropit heti saatavilla. Ja varmaan iskeekin, oon jo asennoitunut niin. Jos ei iske, niin se on sitten ihan positiivinen yllätys vaan :)
Olen alivuokrannut kämppäni syksyksi. Mukava ja luotettava vuokralainen löytyi toisen pomoni (nykyään ex-pomoni, sillä olenhan nyt työtön) tuttavista. Kunnollinen tyyppi, jonka kanssa syntyi sopimus helposti ja voin hyvillä mielin jättää asunnon ja tavarani hänen huomaansa. Olin varautunut useampaan näyttöön ja taustojen tarkastukseen mutta referenssi entisen duunipaikan puolesta oli saman tien kunnossa. Loistohomma :)
Mä tosiaan matkustan taas tapani mukaan menolipulla. AirBerlinin lento Helsingistä Düsseldorfin kautta Bangkokiin kustansi 277 €. Varasin muistaakseni kesäkuussa, heti pian sen jälkeen, kun äitiyslomilta palaileva johdon assari ilmoitti paluupäivänsä.
Reissussa olen niin kauan kuin on mielekästä ja/tai rahat riittää ;) Vähintään 3 kk kuitenkin. Otin cv:ni mukaan. Sähköpostissa on skannaukset työ- ja koulutodistuksista siltä varalta jos eteen sattuu jotain mielenkiintoista työtä, niin miksei sitä voisi töitäkin tehdä. Oikeastaan tekisin ihan mielelläni. Alalla ei niin väliä; kunhan se vaan olisi mukavaa. Tarjoilijan hommista eläintenhoitoon, yksityiseen englanninopetukseen tai no, voin suomeakin opettaa, jos sitä nyt joku hullu haluaa oppia ;) Ja ainiin, Laura T & co:lle lupasin ottaa selvää niistä rantaleijonan kouluttajan paikoista ;) Että näin vakavalla urasuunnitelmalla sitä mennään ;) Katsotaan mitä eteen tulee...
tiistai 1. syyskuuta 2009
On the road again
Wake up! Nyt herätellään vanha blogi eloon kun en näköjään saa aikaiseksi uuttakaan. En ole päivitellyt tekstejä sitten viime syksyn (2008) mutta eipä tuossa Helsingin arjessani mitään erityistä matkablogiin päiviteltävää olekaan. Matkailu rajoittui lähinnä HKL:n Helsingin sisäisen lipun alueelle ja Tapanila-Munkkisaari-keskusta-akselille ;)
Eilen oli viimeinen työpäiväni VITA-Terveyspalveluillla johdon assistenttina. Nyt istun Düsseldorfin lentokentällä Bangkokin lentoa odotellen. Snadisti surrealistinen fiilis ;)
Takana explorer day Düsseldorfissa. D-dorf osoittautui "ihan jees" kaupungiksi mutta ei mitenkään spesiaaliksi. Lenkkeilin pitkin poikin vanhaa kaupunkia, joen rantaa, ostin pakollisena matkamuistona magneetin ja söin hyvän sushilounaan korealaisessa ravintolassa. S-bahn vei kentältä kätevästi kaupungille ja yhtä kätevästi takaisin. Nyt olen ihan valmis jatkamaan täältä vesisateisesta Euroopasta pois.
Reppumatkani tosiaan jatkuu reilun vuoden Hell-sin-ki-kärvistelyn jälkeen. Tai noh, ei se loppupeleissä mitään kärvistelyä ollut; hyviä hetkiä oli paljon ja hyviä ihmisiä siellä missä niitä tarvittiin. Itse asiassa oli hiemahkon jopa sääli (!) lähteä, koska kesä 2009 oli aivan mahtava, kiitos siitä hyville ystäville, isille ja äidille, kivoille työkavereille ja Helsinki CS:lle. Ikävä varmaan tulee kaikkia mutta sillehän ei voi mitään. Ja ihan hyvä vaan; ikävä on mun mielestä loppupeleissä ihan hyvä ja terveellinen tunne.
Eilen oli viimeinen työpäiväni VITA-Terveyspalveluillla johdon assistenttina. Nyt istun Düsseldorfin lentokentällä Bangkokin lentoa odotellen. Snadisti surrealistinen fiilis ;)
Takana explorer day Düsseldorfissa. D-dorf osoittautui "ihan jees" kaupungiksi mutta ei mitenkään spesiaaliksi. Lenkkeilin pitkin poikin vanhaa kaupunkia, joen rantaa, ostin pakollisena matkamuistona magneetin ja söin hyvän sushilounaan korealaisessa ravintolassa. S-bahn vei kentältä kätevästi kaupungille ja yhtä kätevästi takaisin. Nyt olen ihan valmis jatkamaan täältä vesisateisesta Euroopasta pois.
Reppumatkani tosiaan jatkuu reilun vuoden Hell-sin-ki-kärvistelyn jälkeen. Tai noh, ei se loppupeleissä mitään kärvistelyä ollut; hyviä hetkiä oli paljon ja hyviä ihmisiä siellä missä niitä tarvittiin. Itse asiassa oli hiemahkon jopa sääli (!) lähteä, koska kesä 2009 oli aivan mahtava, kiitos siitä hyville ystäville, isille ja äidille, kivoille työkavereille ja Helsinki CS:lle. Ikävä varmaan tulee kaikkia mutta sillehän ei voi mitään. Ja ihan hyvä vaan; ikävä on mun mielestä loppupeleissä ihan hyvä ja terveellinen tunne.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
