Uusi-Seelanti on kyllä ihmeellinen. Luonto on järkyttävän kaunis. Toissa päivänä Haastista Wanakaan ajellessa pysähdyttiin parinkymmenen muun pysähdyksen jälkeen Lake Hawealla. Istuttiin auton vieressä tienpenkalla varmaan tunnin verran, sillä näkymä oli kuin maalauksesta. Maalaaja oli aika törkeän hyvä sillä lumouduin maisemasta niin, että tunsin itseni kovin onnekkaaksi ollessani siinä paikassa. Kaikilla ei ole mahdollisuuutta matkustaa Uuteen-Seelantiin mutta miksi minä sain olla siinä paikassa juuri silloin? Ehkä olen tehnyt joitakin asioita oikein mutta siltikin tuntuu, että olen ollut enemmän kuin onnekas. Toivottavasti tämä onni jatkuu. Jos ei, niin ei se mitään. Olen onnellinen jo tästä.
Lake Hawea - lampaat määkivät taustalla, ja yhden ainummaista sielua ei näkynyt missään. Muutama backpacker-auto hurahtaa ohi silloin tällöin. Tien toisella puolella laiduntavat lampaat ja toisella puolella peilityyni kirkas järvi ja lumihuippuiset vuoret. Olen nähnyt aika monta maata mutta en vielä yhtään niin kaunista kuin Uusi-Seelanti ja erityisesti eteläsaari ovat. Absolutely stunning!
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
29.11.2009 Wanaka, Uusi-Seelanti
Sunnuntai alkoi aika hyvin. Nukuin yön mainiosti. Heräilin kahdeksan maissa, tein kupin teetä ja kävelin teemuki mukanani viereiselle 200m päässä olevan kukkulan lookout-pointille, jossa on penkki ja näkymä Lake Wanakalle ja vuorille. Sää oli kaunis ja aurinkoinen. Istuin penkillä teetä hörppien; pää ajatuksia täynnä ja osittain mieli tyhjänä mutta tuli fiilis, että tänään voisin lentää taivaaseen. Päätin siis tehdä niin.
Teekupillisen ja hiljaisen meditaation jälkeen kävelin MountView BackPackersin respaan. Lyhyehkön keskustelun, pienen tinkimisen, puhelinsoiton ja Visa-kortin vingahduksen jälkeen sain matkalippuni taivaaseen. *ta-daa*
Pääsylippu taivaaseen on muuten ihan perusnormi paperilappu, jossa lukee nimi, pääsylipun hinta ja muutama muu tarvittava tieto. Taivas-auto (joka muuten oli punainen! … päädynköhän siltikin jonnekin muualle kuin taivaaseen…?) haki minut puoli tuntia myöhemmin.
Lentokentällä allekirjoitin tarvittavat paperit, terveysselvityksen ja pukeuduin haalariin ja valjaisiin. Ehdin kävellä muutaman ehkä lievästi hermostuneen kierroksen sky-diven aulassa, kunnes Jump Masterini, unkarilainen kaveri nimeltään Eugene, tuli hakemaan minut. Kävimme läpi hypyn perusasiat, kävelimme kentälle ja eipä aikaakaan, kun ajokki ilmaantui paikalle.
Olen ollut monenmoisissa kulkuvälineissä mutta helikopterissa en koskaan. Helikopterikyyti on kyllä aika siisti; se tuntuu jotenkin jamesbondmaiselta koneeseen kyyryssä juoksun yms johdosta. Nousimme 12000 jalkaan eli noin 3650 metriin. Tuli väkisinkin mieleen Dan Brownin kirjan ”Enkelit ja demonit” loppukohtaus ;) Upean sään johdosta näin 360 astetta yli lumipeitteisten vuorien, jäätiköiden, Mount Cookin, Mount Aspiringin, maaseudun, kylän. Jos sanon, että ei pöllömmät näkymät, niin ne ei tosiaan olleet pöllömmät ;)
3650 metrissä Eugene sitoi minut itseensä kiinni. Kyseessä oli siis tandem-skydive, jonka voi tehdä periaatteessa kuka tahansa, joka ei paina yli 100 kiloa ja on fyysisesti ja henkisesti about ok ja pystyy loikkaamaan helikopterista tai lentokoneesta.
Eugene on hypännyt 15 000 kertaa, parhaana päivänä peräti 15 kertaa, joten luottamukseni hänen osaamiseensa oli vakaa. ”Ylhäällä” kerrattiin muutama perusasia ja sitten Eugene avasi helikopterin oven. Jännä hetki. Alla reipas 3,5 km vapaata pudotusta.
Ennakko-odotukseni oli, että olisin ollut enemmän jännittynyt (tai kauhuissani) mutta Eugene oli niin rauhallinen ja huumorintajuinen, että pulssini ei singahdellut äärilukemiin. Olin itse asiassa yllättävän rauhallinen. Turvaa ehkä toi se, että hyppy oli tandem ja mukana oli Jump Master, jolle homma on rutiinia. Jännitin enemmän Kaivopuiston benjissä, koska siinä sukeltaa ilmaan ihan yksin, luottaen vain köyteen.
Skydivessä sain itse valita hypätäänkö kasvot edellä vai takaperin parin kuperkeikan kautta. Valitsin tietenkin jälkimmäisen ;) Ihan hyvä valinta. Pari kuperkeikkaa ja vapaan putoamisen tunne on mieletön; upea. Sellainen, mitä joskus näen unissa joissa ”lennän” mutta tämä oli täyttä totta. Ja se oli ...hienoa!
Vapaan pudotuksen jälkeen laskuvarjo aukesi, kiskaisi ylöspäin ja sen jälkeen olo oli kuin linnulla, joka liitelee taivaissa. Incredible. Posket väpättivät tuulessa, korvat olivat totaalilukossa mutta laskuvarjon aukeamisen jälkeen sain nenästä kiinni pitämällä ja puhaltamalla aukaistua korvat.
Sanoinkuvailematon fiilis lentää taivaalla ja nähdä vuoret ja maisemat linnun silmin! Laskeuduttiin liitelyn jälkeen lähelle lähtöpaikkaa.
Adrenaliini suonissa on parasta energiaa. Olisin voinut juosta maratonin tai siirtää Egyptin pyramidit. Koko juttu on videolla ja laitan sen jossain vaiheessa jonnekin, missä voitte tsekata mitä se oli. 10 pistettä ja papukaijamerkki www.skydivewanaka.com.
Hostellille paluun jälkeen olo oli niin energinen, että patikoin reippaan lenkin kukkuloilla, nautin auringosta ja olostani ja en ole vaan pystynyt pysähtymään koko päivänä. Skydive oli upea kokemus, tekisin sen milloin tahansa uudestaan. Suht rouhean hinnan takia sitä ei valitettavasti pysty montaa kertaa vuodessa harrastamaan mutta tämän yhden kerran kun pystyin sen tekemään, olen onnellinen :) Uudestaan milloin tahansa! Kellään vapaalippuja? ;)
Teekupillisen ja hiljaisen meditaation jälkeen kävelin MountView BackPackersin respaan. Lyhyehkön keskustelun, pienen tinkimisen, puhelinsoiton ja Visa-kortin vingahduksen jälkeen sain matkalippuni taivaaseen. *ta-daa*
Pääsylippu taivaaseen on muuten ihan perusnormi paperilappu, jossa lukee nimi, pääsylipun hinta ja muutama muu tarvittava tieto. Taivas-auto (joka muuten oli punainen! … päädynköhän siltikin jonnekin muualle kuin taivaaseen…?) haki minut puoli tuntia myöhemmin.
Lentokentällä allekirjoitin tarvittavat paperit, terveysselvityksen ja pukeuduin haalariin ja valjaisiin. Ehdin kävellä muutaman ehkä lievästi hermostuneen kierroksen sky-diven aulassa, kunnes Jump Masterini, unkarilainen kaveri nimeltään Eugene, tuli hakemaan minut. Kävimme läpi hypyn perusasiat, kävelimme kentälle ja eipä aikaakaan, kun ajokki ilmaantui paikalle.
Olen ollut monenmoisissa kulkuvälineissä mutta helikopterissa en koskaan. Helikopterikyyti on kyllä aika siisti; se tuntuu jotenkin jamesbondmaiselta koneeseen kyyryssä juoksun yms johdosta. Nousimme 12000 jalkaan eli noin 3650 metriin. Tuli väkisinkin mieleen Dan Brownin kirjan ”Enkelit ja demonit” loppukohtaus ;) Upean sään johdosta näin 360 astetta yli lumipeitteisten vuorien, jäätiköiden, Mount Cookin, Mount Aspiringin, maaseudun, kylän. Jos sanon, että ei pöllömmät näkymät, niin ne ei tosiaan olleet pöllömmät ;)
3650 metrissä Eugene sitoi minut itseensä kiinni. Kyseessä oli siis tandem-skydive, jonka voi tehdä periaatteessa kuka tahansa, joka ei paina yli 100 kiloa ja on fyysisesti ja henkisesti about ok ja pystyy loikkaamaan helikopterista tai lentokoneesta.
Eugene on hypännyt 15 000 kertaa, parhaana päivänä peräti 15 kertaa, joten luottamukseni hänen osaamiseensa oli vakaa. ”Ylhäällä” kerrattiin muutama perusasia ja sitten Eugene avasi helikopterin oven. Jännä hetki. Alla reipas 3,5 km vapaata pudotusta.
Ennakko-odotukseni oli, että olisin ollut enemmän jännittynyt (tai kauhuissani) mutta Eugene oli niin rauhallinen ja huumorintajuinen, että pulssini ei singahdellut äärilukemiin. Olin itse asiassa yllättävän rauhallinen. Turvaa ehkä toi se, että hyppy oli tandem ja mukana oli Jump Master, jolle homma on rutiinia. Jännitin enemmän Kaivopuiston benjissä, koska siinä sukeltaa ilmaan ihan yksin, luottaen vain köyteen.
Skydivessä sain itse valita hypätäänkö kasvot edellä vai takaperin parin kuperkeikan kautta. Valitsin tietenkin jälkimmäisen ;) Ihan hyvä valinta. Pari kuperkeikkaa ja vapaan putoamisen tunne on mieletön; upea. Sellainen, mitä joskus näen unissa joissa ”lennän” mutta tämä oli täyttä totta. Ja se oli ...hienoa!
Vapaan pudotuksen jälkeen laskuvarjo aukesi, kiskaisi ylöspäin ja sen jälkeen olo oli kuin linnulla, joka liitelee taivaissa. Incredible. Posket väpättivät tuulessa, korvat olivat totaalilukossa mutta laskuvarjon aukeamisen jälkeen sain nenästä kiinni pitämällä ja puhaltamalla aukaistua korvat.
Sanoinkuvailematon fiilis lentää taivaalla ja nähdä vuoret ja maisemat linnun silmin! Laskeuduttiin liitelyn jälkeen lähelle lähtöpaikkaa.
Adrenaliini suonissa on parasta energiaa. Olisin voinut juosta maratonin tai siirtää Egyptin pyramidit. Koko juttu on videolla ja laitan sen jossain vaiheessa jonnekin, missä voitte tsekata mitä se oli. 10 pistettä ja papukaijamerkki www.skydivewanaka.com.
Hostellille paluun jälkeen olo oli niin energinen, että patikoin reippaan lenkin kukkuloilla, nautin auringosta ja olostani ja en ole vaan pystynyt pysähtymään koko päivänä. Skydive oli upea kokemus, tekisin sen milloin tahansa uudestaan. Suht rouhean hinnan takia sitä ei valitettavasti pysty montaa kertaa vuodessa harrastamaan mutta tämän yhden kerran kun pystyin sen tekemään, olen onnellinen :) Uudestaan milloin tahansa! Kellään vapaalippuja? ;)
28.11.2009, Wanaka
Herätys aamulla Franz Josefissa, suihku, aamupala, backing, loading, check-out ja matka kohti etelää. Käytiin vilkaisemassa Fox Glacieria mutta sen enempää siihen isoon jääpalaan tutustumatta jatkettiin kohti Haastia. Rannikkomaisema oli kaunis ja tie serpentiiniä. Varsinainen scenic route alkoi Haastista ja pysähdyttiin varmaan parikymmentä kertaa, koska maisemat olivat yksinkertaisesti aika tyrmääviä. Lumihuippuisia vuoria, kristallinkirkkaita jokia, sademetsää, vesiputouksia, peilityyniä järviä. Todennäköisesti kaunein reitti, jota olen ajanut. Räpsin kuvia about miljoonan mutta tosiaan lataan ne jonnekin kun saan ilmaisen ja nopean internetyhteyden.
Matkaan Franz Josefista meni pysähtelyineen kaikkineen koko päivä ja illan koittaessa päätettiin yöpyä Wanakassa. Hostellikierroksen jälkeen mukava kohtuuhintainen majoitus löytyi Mountain View Backpackersista, joka on todella sympaattinen paikka. www.mtnview.co.nz. Ollaan täällä kolme yötä ennen ajoa Queenstownia.
Matkaan Franz Josefista meni pysähtelyineen kaikkineen koko päivä ja illan koittaessa päätettiin yöpyä Wanakassa. Hostellikierroksen jälkeen mukava kohtuuhintainen majoitus löytyi Mountain View Backpackersista, joka on todella sympaattinen paikka. www.mtnview.co.nz. Ollaan täällä kolme yötä ennen ajoa Queenstownia.
27.11.2009 Franz Josef, Uusi-Seelanti
Jääkausi: check! Ice Age-leffat 1, 2 ja 3 ovat hyvä lähtökohta explooramiselle;) Funtsittiin Matthewn kanssa ensin, että mennäänkö tsekkaamaan paikka ilman opasta mutta hyvä juttu oli, että päädyttiin lopulta oppaaseen. www.franzjosefglacier.com.
Patikoitiin eilen 3 tuntia Franz Josefin jäätiköllä. Käveltiin kivisen laakson läpi jäätikön alkureunalle. Kivisen alkutaipaleen jälkeen kenkiin kiinnitettävät jääpiikit olivat tarpeen, sillä ilman niitä en olisi ylös selvinnyt. Matka oli mutainen, kurainen, vetinen, kivinen ja paikoin liukas mutta antoisa. Oli vaan luotettava jääpiikkeihin, sillä niiden avulla kävelee helposti rinteessä (vähän sama kuin lumikenkien kanssa).
Franz Josefin jäätikkö on ikijäätä ja uskomaton siinä mielessä, että se on sademetsän ja vesiputousten vieressä laaksossa. Jäätikkö liikkuu metrin vuodessa ja reitit muuttuvat sään mukaan lähes päivittäin. Osaava ja ammattitaitoinen opas oli siis todella hyvä juttu, sillä eipä noita parhaita paikkoja olisi osannut näillä meikäläisen varustein ja heikohkolla tietämyksellä tsekata.
Sää Franz Josefin ”valloitukseen” oli tihkusateinen mutta asusteet järjestävän matkatoimiston puolesta hyvät; vedenpitävä takki ja housut, kunnon trekkauskengät, villasukat, sormikkaat, pipo ja jääpiikit vaelluskenkiin.
Jäätä näkee Suomessa ihan kyllikseen mutta tämä oli kyllä paras jäätikkökokemukseni.. Franz Josefin puolessa välissä istuin jäätiköllä, katselin sademetsiä, vesiputousta ja söin banaania. Muutaman jääonkalon läpi tuli myös ryömittyä ja kiipeiltyä mitä ihmeellisimpiä reittejä narusta kiinni pitäen. Kengät kastuivat litimäräksi sillä useampi jäätikköpuro ylitettiin matkan aikana ja muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin iskeä räpylänsä jääkylmään veteen ja kävellä läpi. Miniversio avantouinnista ;)
Kaksi kea-lintua bongattiin paluumatkalla ja ne ovat aika hauskan näköisiä otuksia. Papukaijoja, jotka eivät osaa lentää vaikka niillä on siivet. (Aika tylsää varmaan kävellä kävellä paikasta toiseen kun voisi periaatteessa lentääkin.)
Kengät ja sukat olivat reissun jälkeen mutta kaikki oli ehdottomasti sen arvoista. Märistä kengistä huolimatta en palellut missään vaiheessa. Mahtava reissu; ei menneet pennit hukkaan. Lataan fotoja, kun saan ilmaisen netin.
27.11. on Thanksgiving Day. Matkaseuralleni Matthewlle se on tärkeä päivä ja hän soittelikin kotiin ja jutteli varman koko suvun kanssa. Minä kokkailin Thanksgiving Dinnerin. Se mukaili US:n perinnettä mutta kokonaisen kalkkunan sijaan ostin kalkkunan rintafileen, jonka halkaisin kahtia ja täytin vihanneksilla ja sinihomejuustolla. Meni läpi US-seulasta. *phew*
Patikoitiin eilen 3 tuntia Franz Josefin jäätiköllä. Käveltiin kivisen laakson läpi jäätikön alkureunalle. Kivisen alkutaipaleen jälkeen kenkiin kiinnitettävät jääpiikit olivat tarpeen, sillä ilman niitä en olisi ylös selvinnyt. Matka oli mutainen, kurainen, vetinen, kivinen ja paikoin liukas mutta antoisa. Oli vaan luotettava jääpiikkeihin, sillä niiden avulla kävelee helposti rinteessä (vähän sama kuin lumikenkien kanssa).
Franz Josefin jäätikkö on ikijäätä ja uskomaton siinä mielessä, että se on sademetsän ja vesiputousten vieressä laaksossa. Jäätikkö liikkuu metrin vuodessa ja reitit muuttuvat sään mukaan lähes päivittäin. Osaava ja ammattitaitoinen opas oli siis todella hyvä juttu, sillä eipä noita parhaita paikkoja olisi osannut näillä meikäläisen varustein ja heikohkolla tietämyksellä tsekata.
Sää Franz Josefin ”valloitukseen” oli tihkusateinen mutta asusteet järjestävän matkatoimiston puolesta hyvät; vedenpitävä takki ja housut, kunnon trekkauskengät, villasukat, sormikkaat, pipo ja jääpiikit vaelluskenkiin.
Jäätä näkee Suomessa ihan kyllikseen mutta tämä oli kyllä paras jäätikkökokemukseni.. Franz Josefin puolessa välissä istuin jäätiköllä, katselin sademetsiä, vesiputousta ja söin banaania. Muutaman jääonkalon läpi tuli myös ryömittyä ja kiipeiltyä mitä ihmeellisimpiä reittejä narusta kiinni pitäen. Kengät kastuivat litimäräksi sillä useampi jäätikköpuro ylitettiin matkan aikana ja muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin iskeä räpylänsä jääkylmään veteen ja kävellä läpi. Miniversio avantouinnista ;)
Kaksi kea-lintua bongattiin paluumatkalla ja ne ovat aika hauskan näköisiä otuksia. Papukaijoja, jotka eivät osaa lentää vaikka niillä on siivet. (Aika tylsää varmaan kävellä kävellä paikasta toiseen kun voisi periaatteessa lentääkin.)
Kengät ja sukat olivat reissun jälkeen mutta kaikki oli ehdottomasti sen arvoista. Märistä kengistä huolimatta en palellut missään vaiheessa. Mahtava reissu; ei menneet pennit hukkaan. Lataan fotoja, kun saan ilmaisen netin.
27.11. on Thanksgiving Day. Matkaseuralleni Matthewlle se on tärkeä päivä ja hän soittelikin kotiin ja jutteli varman koko suvun kanssa. Minä kokkailin Thanksgiving Dinnerin. Se mukaili US:n perinnettä mutta kokonaisen kalkkunan sijaan ostin kalkkunan rintafileen, jonka halkaisin kahtia ja täytin vihanneksilla ja sinihomejuustolla. Meni läpi US-seulasta. *phew*
torstai 26. marraskuuta 2009
26.11. Franz Josef, Uusi-Seelanti
Lähdettiin tänä aamuna Motuekasta 10 maissa. Ajeltiiin Murchisonin ja Westportin kautta Punakaikiin, jossa on mitä mielettömimmät ”pancake rocksit ja blowholesit.. Yksi reissun upeimpia paikkoja, ehdottomasti. Olin mykistynyt. www.punakaiki.co.nz. Luonnon taidetta parhaimmillaan; Salvadordalimainen kallioranta meren ja tuulen luomine veistoksineen ja meren todellakin j y l i s e v ä sinfonia. Aallot löivät lujaa kallion onkaloihin ja vesi pulppusi suihkuina geysirien tapaan. Olin todella vaikuttunut.
Kun on matkustanut jonkun verran niin kaikki paikat eivät saa sydäntä enää tykyttämään. Punakaiki oli yksi näistä top10-paikoista. I just loved it. En oikein tiennyt mitä odottaa mutta se yllätti enemmän kuin positiivisesti. Scenic Route oli myös henkeä salpaava. Mistä näitä maisemia oikein tulee. Siis oikeasti; tajuavatko nämä kiwit kuinka kauniissa maassa he asuvat? Kuin satukirjassa oli. Ihmemaa.
Mitä etelämmäs mennään niin sitä hienoimmaksi maisema muuttuvat. Greymouthista pysähdyttiin pikaisesti, puntaroitiin tilanne turisti-infossa ja päätettin ajaa illaksi Franz Josefiin, joka oli itse asiassa loistava päätös. Automatka tänään oli pitkä mutta hyvä.
Saavuttiin Franz Josefiin seitsemän maissa illalla, 500 km:n ajon jälkeen. Mukava halpa hostelli löytyi suht helposti muutaman full-booked-paikan jälkeen Montrose Backpackersilta, joka vaikuttaa oikein kivalta. www.montroselodge.co.nz.
Franz Josefin kylä vaikuttaa myös mukavalta pienestä koostaan huolimattaan (vain 7500 asukasta). Hostellissa kokkaillun feta-salaatti-kalapuikko dinnerin jälkeen käväisimme viereisessä backpackereilla täytetyssä Blue Ice barissa, jossa pelattiin biljardia muutamaa walesialaista kaveria vastaan ja kuunneltiin karoakea. Hauska paikka, täynnä tunnelmaa ja sinne mennään ehdottomasti uudestaan, kun jäätiköt on käyty (eli huomen illalla). Nyt: good night people! Huomenna Franz Josef Glacier!!!
Kun on matkustanut jonkun verran niin kaikki paikat eivät saa sydäntä enää tykyttämään. Punakaiki oli yksi näistä top10-paikoista. I just loved it. En oikein tiennyt mitä odottaa mutta se yllätti enemmän kuin positiivisesti. Scenic Route oli myös henkeä salpaava. Mistä näitä maisemia oikein tulee. Siis oikeasti; tajuavatko nämä kiwit kuinka kauniissa maassa he asuvat? Kuin satukirjassa oli. Ihmemaa.
Mitä etelämmäs mennään niin sitä hienoimmaksi maisema muuttuvat. Greymouthista pysähdyttiin pikaisesti, puntaroitiin tilanne turisti-infossa ja päätettin ajaa illaksi Franz Josefiin, joka oli itse asiassa loistava päätös. Automatka tänään oli pitkä mutta hyvä.
Saavuttiin Franz Josefiin seitsemän maissa illalla, 500 km:n ajon jälkeen. Mukava halpa hostelli löytyi suht helposti muutaman full-booked-paikan jälkeen Montrose Backpackersilta, joka vaikuttaa oikein kivalta. www.montroselodge.co.nz.
Franz Josefin kylä vaikuttaa myös mukavalta pienestä koostaan huolimattaan (vain 7500 asukasta). Hostellissa kokkaillun feta-salaatti-kalapuikko dinnerin jälkeen käväisimme viereisessä backpackereilla täytetyssä Blue Ice barissa, jossa pelattiin biljardia muutamaa walesialaista kaveria vastaan ja kuunneltiin karoakea. Hauska paikka, täynnä tunnelmaa ja sinne mennään ehdottomasti uudestaan, kun jäätiköt on käyty (eli huomen illalla). Nyt: good night people! Huomenna Franz Josef Glacier!!!
25.11.2009 Motueka, Uusi-Seelanti
25.11.2009 Motueka, Uusi-Seelanti
Muutama päivä on taas mennyt ilman sanaakaan paperille/koneelle. Tavallaan hyvä, sillä elämä on muualla kuin tietokoneella mutta matkapäiväkirjan pitäminen on tärkeää, sillä muuten unohtaa niin helposti paikkojen ja ihmisten nimet, tapahtumat yms hetket.
En halua viettää liikaa aikaani tietokoneen äärellä, koska Uudessa-Seelannissa koettavaa ja nähtävää riittää. Olen ollut kirjaimellisesti silmät teelautasen kokoisena.
Matthew haki minut maanantaina Pictonista viiden jälkeen. Hän on sohvasurffari myös; jenkki, 33v lakimies, joka kyllästyi ympärivuorokautiseen ja ympärivuotiseen kiireiseen työhönsä San Fransiscossa, löi firmassa hanskat tiskiin ja päätti ”hankkia elämänsä takaisin” lähtemällä matkustamaan. Tämä on hänen ensimmäinen yli kahden viikon lomansa kuuteen vuoteen. Ihmisenä Matthew on kovin joustava ja matkustaminen hänen kanssaan ei tähän mennessä ole tuottanut ongelmia.
Matthew on vuokrannut auton Pictonista ja liikutaan sillä paikasta roiseen. Pidän siitä, etten ole bussiaikatauluista riippuvainen ja pysähtyä voi missä vaan. Ollaan molemmat aika joustavia suunnitelmien suhteen, joten kolmen päivän kokemuksen perusteella hän on hyvää matkaseuraa.
Maanantaina ajeltiin Pictonista upeiden laaksojen halki Marlsborough Soundiin, jossa Cesile, sohvasurffari hänkin) asuu isolla farmilla, keskellä ei-mitään. Farmia ympäröivät vuoret ja niillä laiduntavat lampaat. Stunning! Vähän saman tyyppinen kuin Shiptonien farmi Australiassa, jossa sohvasurffasin viime vuonna. Paikka on Rai Valleyn laaksossa ja siellä asutelee myös suloinen kiltti collie nimeltään Juice ja Karvisen näköinen kissa nimeltä Cuddles. Kanat kuoputtelevat pihalla.
Cesile oli kokannut meille dinnerin, kun saavuttiiin ja henkilönä hän on kyllä todella mukava ja ystävällinen.
Seuraavana päivänä herättin 9 maissa ja exploorattiin Nelsonia. Ihan kiva kaupunki mutta ei tehnyt minuun suurta vaikutusta. Samantyyppisiä kaupunkeja Uudessa-Seelannissa on enemmänkin.
Nelson-kierroksen ja joulukorttieni lähettämisen jälkeen (ne pitää lähettää nyt Eurooppaan jos haluaa lähettää halvemmalla;) jälkeen käytiin uimassa Tasmanin lahdella. Sää on ollut kaunis ja aurinkoinen ja teepaidassa ja shortseissa on pärjännyt hyvin Aucklandin viileiden päivien jälkeen. Vesi on kuitenkin viileää. Ei liian kylmää mutta sillä lailla kofeiinin tapaan piristävää ;) Vähän samalla lailla kuin meri Suomessa kesällä.
Tänä aamuna (keskiviikko) lähdettiin Cesilen luota ja ajettiin muutaman photo shoot- pysähdyksen jälkeen Abel Tasman Natural Parkiin, jossa tehtiin Matthewn kanssa 4 tunnin trekki. Se oli l o i s t a v a. Absolutely gorgeous.
Ajettiin ensin veneellä Marahausta pohjoiseen. Venekuski oli mainio heppu ja pysähtyi matka varrella spottaamaan hylkeitä ja pingviinejä. Ihanaa, Eläimien näkeminen niiden oikeassa ympäristössä on parasta. Love it Hylje, joka nähtiiin, oli juuri lounastamassa; syömässä mustekalaa, jota se riepotteli ilmassa kuin lelua. Pingviineistä oli mahdoton saada kuvaa, koska ne olivat niin nopeita.
Vesi on turkoosinsinistä ja kristallinkirkasta ja vuoret ympärillä kauniita. Awesome (kuten paikalliset sanomvat)! Venekuski jätti meidät Abel Tasmanin luonnonpuistossa 15 kilometrin päähän lähtöpaikasta ja patikoitiin paluumatka takaisin. Upea trekki. Neljän tunnin vaelluksella maisemat vaihtelivat karusta luonnosta ja vuorista sademetsään ja hiljaisiin luonnonpuiston hienohiekkaisiiin turkoosinsinisiin rantoihin. Kaunista, indeed! Sanaton, olen minä. Uuden-Seelannin luonto on m a h t a v a !!!
(Älytöntä hehkuttaa koko ajan mutta niin se vain on; täällä ON ihan jumalattoman kaunista. Jossain vaiheessa kun asetun enemmän paikoilleni ja saan järjesttettyäni kuvakokoelmani niin näette muutaman ”ei-pöllömmän” paikan”.
Trekking Abel Tasmanin Coast Track reitti ei ollut turhan vaativa (versus Mount Kinabalu), Neljän-viiden tunnin patikoinnin jälkeen olo oli hyvä Oltiin takaisin Marahaussa viiden jälkeen iltapäivällä .Ajeltiin Motuekaan ja ollaan nyt yötä Laughing Kiwi Backpackersissa. www.laughingkiwi.co.nz. Kiva paikka Otin juuri kylvyn ”bubbly starlit spassa”, kävin suihkussa, huuhtelin Abel Tasmanin suolavesirantojen suolat itsestäni ja pian varmaan simahdan nukkumaan. Pitkä mutta antoisa päivä.
Käytiin dinnerillä Fat Mamassa ja söin pitkästä aikaa pizzaa (en ole syönyt koko reissun aika pizzaa). Tämä oli kuitenkin hyvä ilmakuivatulla kinkulla, aurinkokuivatuilla tomaateilla ja kalamata-oliiveilla varustettu kiviuunilätty. 16 NZD. Hieman ylihinnoiteltu budjetiinni nähden mutta toisaalta paikka oli kiva, palvelu hyvää ja tän päivän sapuskani ovat koostuneet lähinnä supermarketin hedelmistä, snackseista, leivästä, vedestä ja Seven Up Lightista.
Tänään nukutaan ilmeisen sikeästi. Huomenna suunnataan coastal trackia pitkin Franz Josefin jäätikölle. Ajo sinne on kahdeksisen tuntia mutta turistipysähdiksällä 10 tuntia ainakin, joten painelenpa nyt nukkumaan, jota jaksan olla hereillä huomenna.
maanantai 23. marraskuuta 2009
23.11.2009 Cookin salmi, InterIslander-lautta
En ole kirjoitellut blogia moneen päivään En ole vain ehtinyt. Muutin perjantaina Wellingtonin YHA:sta Michaelin sohvalle. Michael oli nappivalinta hostiksi. Sohva itsessään on vaatimaton mutta väsynyt travelleri ei paljoa tarvitse nukkuakseen tukkina ;) Päivät ovat olleet niin täynnä ohjelmaa ja nukkumaan mennessä (klo 11 ja 4 välillä) olen ollut niin väsynyt ettei ole juuri tarvinnut unta odotella. Michael asuu 5 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta 7 muun kämppiksen kanssa isossa talossa. Muutama ranskis, jenkki, brassi, kiwi, joten kovin kansainvälinen porukka. Talolla on hyvä sijaint; joten liikkuminen on helppoa.
Wellingtonin aikani meni nopeasti. Käytiin paljon Wellingtonin CS-aktiviteeteissa. Movie quiz Paramountissa oli hauska mutta huomasin, että Hollywood-tietämykseni on lasten kengissä. 50 kysymyksestä tiesin vastauksen ehkä kolmeen. Ei voitettu mutta kahvi ja popcornit olivat hyviä
Te Papa (maorikieltä:”meidän paikka”) on mahtava museo meren äärellä, Wellingtonin satamassa. Arkkitehtuuriltaan Te Papa muistuttaa Kotkan merimuseota mutta näyttely on interaktiivinen, mielenkiintoinen ja jossain mielessä huvipuistomainen. Vähän semmoinen Heureka-tyyppinen mutta parempi ;) Tykkäsin kovasti. Loistava luotsaus Uuteen-Seelantiin, ihmisiin, kulttuuriin, luontoon. Paljon näkemistä ja tekemistä; paikka jossa helposti viettää ainakin päivän tai kaksikin. Koin mm. demonstroidun maanjäristyksen (maanjäristykset ovat hyvin yleisiä täällä), kolmiulotteisen filmin merenalaisesta maailmasta, seurasin J. Cookin jalanjälkiä ja Michael kertoi paljon Uuden-Seelannin ja oman alueensa (Gisbornen) historiasta Todella hyvä päivä.
Jos olen onnekas, niin pääsen kokemaan oikeankin maanjäristyksen eteläsaarella. Muutamia järistyksiä on ollut täällä oloaikanani mutta multa ne ovat menneet ihan ohi, koska ovat yleensä olleet kovin aikaisin aamulla. En ole herännyt niihin. Mannerlaattojen kohtauspaikat ovat kuitenkin molempien saarten keskellä, joten järistyksiä on aina silloin tällöin kun laatat liikkuvat.
Lauantai-iltana oltiin Wellingtonin CS-Ambassadorien tupareissa. Hauskat juhlat, joissa yllätykseni oli myös kaksi suomalaista!!! Ilta venyi yllättäen aamuun ja sunnuntaina grillattiin Michaelin kämppisten kanssa takapihalla. Michaelin talossa oli ehkä parikymmentä hekeä ja grillattiin kaikkea mahdollista. Kanan sydämet tikuissa oli ehkä eilisen erikoisuus ;)
Michael lähti tänä aamuna seitsemän jälkeen töihin, minä otin kuuman suihkun, pakkailin kamani, hörpin kupin teetä ja lähetin muutaman CouchRequestin Nelsonin suunnalle. Hadyn tuli hakemaan mut puolen päivän maissa. Käytiin Hadynin vanhempien luona, joilla upea massiivinen talo Wellingtonin rinteessä. Juotiin kahvit siellä ja Hadyn heitti mut satamaan, jossa hyppäsin InterIslanderin lauttaan.
Lauttamatka Cookin salmen yli Wellingtonista Pictoniin kestää reilu 3 tuntia ja lippu maksaa 53 NZD. Sää on aika karmea, vettä paiskoo ikkunoihin ja lautta keinuu ihan kivasti. Itseäni se ei haittaa mutta täällä on joitakin merisairaita ”raatoja” makailemassa tuoleissa. Matthew hakee mut Pictonin satamasta ja ajetaan Marlboroughs Soundiin Cecilen luo, jonka luona voidaan surffata muutama yö.
Olen muuten muuttanut lippuni Australiaan niin, että lennän New Zealand Airlinesilla Queenstownista Melbourneen 10.12. Vaihdoin myös paluuni Suomeen; olen siellä toukokuun puolessa välissä. Tämänhetkinen suunnitelma siis. Mutta kuten sanaonta kuuluu” If you wanna make God laugh tell him about your plans”. Katsotaan päivä kerrallaan miten täällä ja siellä menee.
Wellingtonin aikani meni nopeasti. Käytiin paljon Wellingtonin CS-aktiviteeteissa. Movie quiz Paramountissa oli hauska mutta huomasin, että Hollywood-tietämykseni on lasten kengissä. 50 kysymyksestä tiesin vastauksen ehkä kolmeen. Ei voitettu mutta kahvi ja popcornit olivat hyviä
Te Papa (maorikieltä:”meidän paikka”) on mahtava museo meren äärellä, Wellingtonin satamassa. Arkkitehtuuriltaan Te Papa muistuttaa Kotkan merimuseota mutta näyttely on interaktiivinen, mielenkiintoinen ja jossain mielessä huvipuistomainen. Vähän semmoinen Heureka-tyyppinen mutta parempi ;) Tykkäsin kovasti. Loistava luotsaus Uuteen-Seelantiin, ihmisiin, kulttuuriin, luontoon. Paljon näkemistä ja tekemistä; paikka jossa helposti viettää ainakin päivän tai kaksikin. Koin mm. demonstroidun maanjäristyksen (maanjäristykset ovat hyvin yleisiä täällä), kolmiulotteisen filmin merenalaisesta maailmasta, seurasin J. Cookin jalanjälkiä ja Michael kertoi paljon Uuden-Seelannin ja oman alueensa (Gisbornen) historiasta Todella hyvä päivä.
Jos olen onnekas, niin pääsen kokemaan oikeankin maanjäristyksen eteläsaarella. Muutamia järistyksiä on ollut täällä oloaikanani mutta multa ne ovat menneet ihan ohi, koska ovat yleensä olleet kovin aikaisin aamulla. En ole herännyt niihin. Mannerlaattojen kohtauspaikat ovat kuitenkin molempien saarten keskellä, joten järistyksiä on aina silloin tällöin kun laatat liikkuvat.
Lauantai-iltana oltiin Wellingtonin CS-Ambassadorien tupareissa. Hauskat juhlat, joissa yllätykseni oli myös kaksi suomalaista!!! Ilta venyi yllättäen aamuun ja sunnuntaina grillattiin Michaelin kämppisten kanssa takapihalla. Michaelin talossa oli ehkä parikymmentä hekeä ja grillattiin kaikkea mahdollista. Kanan sydämet tikuissa oli ehkä eilisen erikoisuus ;)
Michael lähti tänä aamuna seitsemän jälkeen töihin, minä otin kuuman suihkun, pakkailin kamani, hörpin kupin teetä ja lähetin muutaman CouchRequestin Nelsonin suunnalle. Hadyn tuli hakemaan mut puolen päivän maissa. Käytiin Hadynin vanhempien luona, joilla upea massiivinen talo Wellingtonin rinteessä. Juotiin kahvit siellä ja Hadyn heitti mut satamaan, jossa hyppäsin InterIslanderin lauttaan.
Lauttamatka Cookin salmen yli Wellingtonista Pictoniin kestää reilu 3 tuntia ja lippu maksaa 53 NZD. Sää on aika karmea, vettä paiskoo ikkunoihin ja lautta keinuu ihan kivasti. Itseäni se ei haittaa mutta täällä on joitakin merisairaita ”raatoja” makailemassa tuoleissa. Matthew hakee mut Pictonin satamasta ja ajetaan Marlboroughs Soundiin Cecilen luo, jonka luona voidaan surffata muutama yö.
Olen muuten muuttanut lippuni Australiaan niin, että lennän New Zealand Airlinesilla Queenstownista Melbourneen 10.12. Vaihdoin myös paluuni Suomeen; olen siellä toukokuun puolessa välissä. Tämänhetkinen suunnitelma siis. Mutta kuten sanaonta kuuluu” If you wanna make God laugh tell him about your plans”. Katsotaan päivä kerrallaan miten täällä ja siellä menee.
20.11.2009, Wellington, Uusi-Seelanti
Tänään oli kaunis aurinkoinen päivä Wellingtonissa. Heräsin jo aamukoitteessa ja lähdin kaupungille. YHA-Hostellin 80 NZD:n törkeän kalliissa omassa huoneessa nukkui hyvin mutta siltikin heräsin ihmeellisen aikaisin.
Pääsin aamulla nettiin (5 NZD/tunti), tsekkaamaan pikaisesti meilit, CS:n ja FB:n. Tuntitaksalla ei hirveästi netissä surffailla. Edelleen alleviivaan, että jos en vastaile meileihin niin se johtuu mitä todennäköisimmin siitä, että mulla ei ole internet-yhteyttä. Tai jos onkin, niin taksa nakuttaa koko ajan, joten hoidan vain välttämättömimmät.
Huomenaamulla tsekkaudun ulos tästä YHA:n rotankolosta, joka ei ole vieläkään top-ten-kategoriassani ja muutan keskustasta viitisen minuuttia länteen. Sohva on vaatimaton mutta varmastikin sata kertaa parempi kuin mikään bunk-bed näillä kulmilla.
Pääsin aamulla nettiin (5 NZD/tunti), tsekkaamaan pikaisesti meilit, CS:n ja FB:n. Tuntitaksalla ei hirveästi netissä surffailla. Edelleen alleviivaan, että jos en vastaile meileihin niin se johtuu mitä todennäköisimmin siitä, että mulla ei ole internet-yhteyttä. Tai jos onkin, niin taksa nakuttaa koko ajan, joten hoidan vain välttämättömimmät.
Huomenaamulla tsekkaudun ulos tästä YHA:n rotankolosta, joka ei ole vieläkään top-ten-kategoriassani ja muutan keskustasta viitisen minuuttia länteen. Sohva on vaatimaton mutta varmastikin sata kertaa parempi kuin mikään bunk-bed näillä kulmilla.
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
18.10.2009, Wellington, Uusi-Seelanti
Noniin, nyt sitten olen Wellingtonissa, Uuden-Seelannin pääkaupungissa. Lähdettiin Owhangasta ja Forest Lodgesta klo 10 maissa tänä aamuna. Vettä satoi saavista kaatamalla, joten ihan hyvä aika istua autossa. Pysähdyttiin muutaman kerran matkalla ottamaan valokuvia, yhdellä vesiputouksella ja Palmerston Northissa lounaalla ja tapaamassa Emilien ystävää. Maisemat oivat hienoja ja sääkin muuttui aurinkoiseksi Wellingtonia lähestyttäessä. Wellingtoniin saavuttiin viiden jälkeen iltapäivällä.
Daniel asuu ystävänsä luona kimppakämpässä ja Emilie äitinsä luona; molemmat kaukana keskustasta pienissä asunnoissa, joissa ei keskuslämmitystä eikä varsinaista vierashuonetta. Koska yöt täällä ovat kylmiä ja mulla ei ole makuupussiani mukana, niin ajattelin vaihteeksi majoittautua hostelliin.
Lonely Planetin ja Emilien suositusten mukaan YHA Hostel on Wellingtonin paras ja sinne lopulta buukkauduinkin. Paikka oli jo aika täynnä, ja ainoat vapaat sängyt olivat sänky 8-hengen mixed dormissa ja yksi kahden hengen huone. Otin dormin, koska se oli huomattavasti edullisempi kuin oma huone. Yövyin dormissa LA:ssakin ja silloin sain nukuttua ihan hyvin.
Dormin ainut vapaa sänky oli lähinnä ovea ja huoneessa minun lisäkseni oli kolme aksentista päätellen ilmeisestikin australialaista tyttöä, kaksi brittipoikaa, joiden viskipullokokoelma sängyn vieressä näytti lähinnä Alkon hyllyltä ja pari muuta, joihin en ehtinyt kiinnittää huomiota. Ihan siisti huone ja mukavat näkymät merelle mutta ilma oli kovin ummehtunut ja tilat ahtaat.
Aloin purkaa kamojani ja siinä yhteydessä ympärille katselessani selvisi, että dormissa ei ollut safety lockerseja ollenkaan! En tajunnut kysyä sitä sisään kirjautuessani. Oletin jotenkin, että totta kai jokaisella on oma kaappi. Menin sitten tiedustelemaan asiaa respasta ja sieltä sitten informoitiin ystävällisesti, että safety lockersit sijaitsevat 1.kerroksessa mutta ne maksavat erikseen ja niissä on tuntihinnoittelu.
Tsekkasin safety boxien hinnat, säännöt ja meinasin pudota pyllylleni. Hyvin nopean puntaroinnin jälkeen menin takaisin respaan ja vaihdoin sen enempää ajattelematta omaan huoneeseen. Varasin kaksi yötä yhden hengen huoneessa hintaan 80 NZD/yö, mikä on totaaliryöstöä ja out of my budget mutta maksan sen mieluummin siitä, että kamani ovat yhdessä paikassa, helposti saatavilla, turvassa ja ei tarvi kantaa läppäriä yms ympäri kaupunkia. Ja todnäk vieläpä nukunkin ihan hyvin ;)
Haluaisin olla Wellingtonissa viikonloppuun asti mutta toivon mukaan löydän hostin perjantaista eteenpäin. Tämä hostelli on niin tupaten täynnä ja osa asukkaista teini-iän saavuttaneita partioilaisia, joten yhteiset tilat ovat hälinää täynnä. Kolmen päivän suht intensiivisen matkustamisen ja reilun 800 km:n jälkeen sitä kaipaa jotain rauhallista paikkaa olla. Huomenna päsen nettiin ja lähetän useamman Couch Requestin.
Taidan myös etsiä sen New Zealand Airlinesin konttorin Wellingtonista ja vaihtaa lentolippuni Christchurchista Melbourneen myöhäisempään ajankohtaan. Viikko enää jäljellä Uudessa-Seelannissa enkä ole nähnyt vielä mitään eteläsaaresta. Wellingtonkin vaikuttaa sen verran mielenkiintoiselta että voisin hyvin olla täällä lauantaihin/sunnuntaihin asti ja sitten hypätä Cookin salmen ylittävään lauttaan, mennä Picktoniin ja sieltä Nelsoniin.
Internet on myös elinehto, sillä haluaisin etsiä vastaavantyyppisen roadtrip-seuran eteläsaarelle, sillä auton kanssa sitä vaan näkee niin paljon enemmän, halvemmalla ja mukavammin; voi pysähtyä missä haluaa ja bensakulut jakaen matkan hinta ei päätä huimaa. CS:n NZ Ride share –ryhmästä toivon löytäväni jonkun, jolla on samat aikeet.
Toivon myös löytäväni hosteja, sillä tämä hostellielämä on jo ”nähty”. Olen niin paljon mieluummin sohvasurffaamassa kuin näissä skäpäisissä majapaikoissa, Hostellit ovat tavallaan jees mutta harvemmin tulee vastaan erityisen hyviä Wellingtonin YHA ei ole vielä vakuuttanut..
Daniel asuu ystävänsä luona kimppakämpässä ja Emilie äitinsä luona; molemmat kaukana keskustasta pienissä asunnoissa, joissa ei keskuslämmitystä eikä varsinaista vierashuonetta. Koska yöt täällä ovat kylmiä ja mulla ei ole makuupussiani mukana, niin ajattelin vaihteeksi majoittautua hostelliin.
Lonely Planetin ja Emilien suositusten mukaan YHA Hostel on Wellingtonin paras ja sinne lopulta buukkauduinkin. Paikka oli jo aika täynnä, ja ainoat vapaat sängyt olivat sänky 8-hengen mixed dormissa ja yksi kahden hengen huone. Otin dormin, koska se oli huomattavasti edullisempi kuin oma huone. Yövyin dormissa LA:ssakin ja silloin sain nukuttua ihan hyvin.
Dormin ainut vapaa sänky oli lähinnä ovea ja huoneessa minun lisäkseni oli kolme aksentista päätellen ilmeisestikin australialaista tyttöä, kaksi brittipoikaa, joiden viskipullokokoelma sängyn vieressä näytti lähinnä Alkon hyllyltä ja pari muuta, joihin en ehtinyt kiinnittää huomiota. Ihan siisti huone ja mukavat näkymät merelle mutta ilma oli kovin ummehtunut ja tilat ahtaat.
Aloin purkaa kamojani ja siinä yhteydessä ympärille katselessani selvisi, että dormissa ei ollut safety lockerseja ollenkaan! En tajunnut kysyä sitä sisään kirjautuessani. Oletin jotenkin, että totta kai jokaisella on oma kaappi. Menin sitten tiedustelemaan asiaa respasta ja sieltä sitten informoitiin ystävällisesti, että safety lockersit sijaitsevat 1.kerroksessa mutta ne maksavat erikseen ja niissä on tuntihinnoittelu.
Tsekkasin safety boxien hinnat, säännöt ja meinasin pudota pyllylleni. Hyvin nopean puntaroinnin jälkeen menin takaisin respaan ja vaihdoin sen enempää ajattelematta omaan huoneeseen. Varasin kaksi yötä yhden hengen huoneessa hintaan 80 NZD/yö, mikä on totaaliryöstöä ja out of my budget mutta maksan sen mieluummin siitä, että kamani ovat yhdessä paikassa, helposti saatavilla, turvassa ja ei tarvi kantaa läppäriä yms ympäri kaupunkia. Ja todnäk vieläpä nukunkin ihan hyvin ;)
Haluaisin olla Wellingtonissa viikonloppuun asti mutta toivon mukaan löydän hostin perjantaista eteenpäin. Tämä hostelli on niin tupaten täynnä ja osa asukkaista teini-iän saavuttaneita partioilaisia, joten yhteiset tilat ovat hälinää täynnä. Kolmen päivän suht intensiivisen matkustamisen ja reilun 800 km:n jälkeen sitä kaipaa jotain rauhallista paikkaa olla. Huomenna päsen nettiin ja lähetän useamman Couch Requestin.
Taidan myös etsiä sen New Zealand Airlinesin konttorin Wellingtonista ja vaihtaa lentolippuni Christchurchista Melbourneen myöhäisempään ajankohtaan. Viikko enää jäljellä Uudessa-Seelannissa enkä ole nähnyt vielä mitään eteläsaaresta. Wellingtonkin vaikuttaa sen verran mielenkiintoiselta että voisin hyvin olla täällä lauantaihin/sunnuntaihin asti ja sitten hypätä Cookin salmen ylittävään lauttaan, mennä Picktoniin ja sieltä Nelsoniin.
Internet on myös elinehto, sillä haluaisin etsiä vastaavantyyppisen roadtrip-seuran eteläsaarelle, sillä auton kanssa sitä vaan näkee niin paljon enemmän, halvemmalla ja mukavammin; voi pysähtyä missä haluaa ja bensakulut jakaen matkan hinta ei päätä huimaa. CS:n NZ Ride share –ryhmästä toivon löytäväni jonkun, jolla on samat aikeet.
Toivon myös löytäväni hosteja, sillä tämä hostellielämä on jo ”nähty”. Olen niin paljon mieluummin sohvasurffaamassa kuin näissä skäpäisissä majapaikoissa, Hostellit ovat tavallaan jees mutta harvemmin tulee vastaan erityisen hyviä Wellingtonin YHA ei ole vielä vakuuttanut..
17.11.2009 Owhanga, Uusi-Seelanti
Lähdin Aucklandista eilen aamulla klo 9 maissa. Emilie ja Daniel tulivat hakemaan minut Ponsebysta, joten lähtö oli teknisesti helppo, kun ei tarvinnut liikkua rinkan kanssa piiruakaan. Hyvästelin Hadynin, joka oli vieraanvaraisuudessaan ja ihmisenä ylipäätänsä loistava host.
Ponsebystä lähdön jälkeen ajeltiin vajaa kolmisen tuntia Aucklandista etelään Waitomon luolille. Pysähdyttiin kerran tankkaamaan ja kahville mutta muuten matka taittui aika nopeaan. Vuoristoisia kukkulaisia maisemia, joilla lehmät, lampaat ja laamat laiduntavat. Vehreää, rehevää, upeita puita, mielettömiä maisemia.
Daniel oli buukannut liput netistä etukäteen kaikille kolmelle Waitomon GlowWorm Caveen ja Aranuihin. Aluksi ajattelin, että onpa rouhea hinta 58,50 NZD kahdesta vajaan tunnin mittaisesta luolavierailusta. Enpä ihmettelee enää. Waitomo oli nimittäin mykistävä kokemus. Sitä on vaikea kuvailla. Laskeuduttiin oppaan johdolla mahtavaan tippukiviluolaan ”katedraalihuoneineen”ja käveltiin syvälle maan sisään.
Maan uumenissa astuttiin veneeseen ja ajeltiin maanalaista jokea pitkin luolan pimeillä käytävillä, jonka ainoa valonlähde olivat katosta roikkuvat valkoisina ja vihertävinä hehkuvat loistemadot (glow worms). Valokuvat, taskulamput, kännykät ja puhuminen olivat kiellettyjä, koska muuten madot olisivat säikähtäneet ja sammuttaneet valonsa Luolan perukoilta löytyi maanalainen galaksi. Tähtitaivas maan alla. H-U-I-K-EA ! Epätodellinen fiilis. Ei nyt ihan henkeäsalpaava mutta lähellä. Ihan kuin olisi ollut avaruudessa, mutta kuitenkin maan alla. So unreal!
Waitomon jälkeen vierailtiin Aranuissa, joka on varsin vaikuttava tippukiviluolasto. Kävely satoja vuosia vanhassa tippukiviluolassa toi mieleen luonnon katedraalin. Aranuin jälkeen patikoitiin muutaman kilometrin lenkki sademetsässä. Kasvillisuus Uuden-Seelannin sademetsässä on jännittävä. Näin paljon sellaista luontoa mitä en ole koskaan aikaisemmin nähnyt. Kirkasvetisiä jokia, jotka pulppuavat vuorten sisältä, vesiputouksia, riippusiltoja huimaavin maisemin, jyrkänteitä, luolia, jonne voit mönkiä sisään ja kuvitella olevasi luolaihminen, sillä muinaisten ihmisten kädenjälkiä oli kallioissa. Kasveja, jotka kietoutuvat toisiinsa, jotkut olivat kuin liaaneja, koukeroita, rautalankaa, harsoa, jäkälää… Kuvia tuli räpsittyä kolminumeroinen luku. Ihmeellinen maailma.
Waitomosta ajeltiin parisen tuntia etelämmäs Owhangaan ja maisemat muuttuivat aina vaan vaikuttavimmiksi. Vuoret ja kukkulat kasvoivat, maatiloja toisensa jälkeen, vehreyttä, rehevyyttä, laitumia, kauniita maisemia. Lampaita, laamoja ja lehmiä. En ole ikinä nähnyt näin paljon lampaita. Ne laiduntavat niityillä, vuorten rinteillä, laaksoissa, kaikkialla!
Monessa maassa on tullut käytyä mutta luulen, että Uusi-Seelanti luonnoltaan monipuolisin ja ehdottomasti kaunein näkemistäni . Ihan kuin satukirja.
Majoittaudutiiin iltaseiskan maissa Forest Lodgeen, joka sijaitsee Owhangan kylässä Tongariron tuliperäisen kansallispuiston alueella. Daniel tuntee omistajapariskunnan, joten yöpyminen on ilmaista
Tongariro on unelmakohde Taru Sormusten Herrasta – faneille, sillä suuri osa elokuvan kohtauksista kuvattiin täällä. Tänään herättiin ajoissa ja ajeltiin Whakapapaan, jossa trekattiin parisen tuntia LOTR-Mordorin maisemissa. Klonkkua ei näkynyt. eikä örkkejään. Reitti oli viitisentoista kilometriä; hyväkuntoiset polut ja opastus, kauniit maisemat. Ihmisiä täällä liikkuu matalan sesongin takia todella vähän ja reiteillä saa kävellä ristin sielua tulematta vastaan. Oli ihan Sormusten herra-fiilis noita maisemia tallatessa..
Mulla oli trekatessa LA-hostini Miken tekemä wire-sormus sormessa, harmaa viitta (kevyt viltti, koska täällä on viileää ja mulla ei ole takkia mukana), kooltanikin vastaan hobittia ja seurana kaksi hyvää ystävää, joten LOTR-asetelma oli täydellinen. Ihana päivä. Sää oli hieman tihkusateinen ja viileähkö mutta se ei pilannut tunnelmaa. Täydellinen vaellus, nautin joka askeleesta. Uuden Seelannin luonto on täydellinen paikka vaelluksille.
Muistaakseni luin Taru Sormusten Herrasta -saagan ekan kerran 12-13-vuotiaana. Kirjoitin silloin kaikki sen runot muistiin kirjaston kirjoista lilakantiseen vihkoon. Fanitin Frodoa, Gandalfia ja hobitteja ihan kympillä. Suosikkini on joko viisas Gandalf tai ikuisesti uskollinen Sam. Frodo on myös symppis ja Klonkku-parka inhottava mutta jotenkin inhimillinen kaikessa kurjuudessaan. Mahtaakohan se vihko olla vielä Kotkassa?
Kirjan lukemisen jälkeen leffa tuottaa yleensä pettymyksen, mutta Taru Sormusten Herrasta-trilogia ei sitä tehnyt. Laatukamaa. Fiiliksissäni uhrasin 25 NZD Lord of The Rings – Location Guidebookiin (revised version ;), joka kyllä oli halpa investointi verrattuna täällä järjestettäviin LOTR-toureihin, joilla näkee samat paikat mutta vain oppaan johdolla (ja jotka maksavat 4 kertaa enemmän kuin opaskirja). Tänään oli Taru Sormusten Herrasta –päivä. Tehtiin kierros samoissa maisemissa itseksemme ja polttoaineen ja opaskirjan hinnalla. Not too bad, I guess.
Mä olen todella vaikuttunut tästä(kin) päivästä. Uusi-Seelanti on ihan mieletön. Ja olen nyt vasta pohjoissaarella. Kaikki kehuvat eteläsaarta ja sen maisemia vielä enemmän, joten en oikeastaan osaa edes kuvitella mitä siellä odottaa. Toivottavasti odotukset eivät ole liian korkealla. Mulla on enää reilu viikko ennen lentoa 25.11. Christchurchista Melbourneen mutta olen vakavissani miettinyt lipun muuttamista myöhäisempään ajankohtaan.
Huomenna iltapäivällä olen Wellingtonissa, siellä mennee muutama päivä. Sitten lautalla Cookin salmen yli Picktoniin, sieltä Nelsoniin ja sen jälkeen haluaisin alas Milford Soundiin ja Queenstowniin. Menen sinne joko bussilla, junalla tai jos hyvin käy ja löydän matkaseuran jostain niin mieluiten autolla. En haluaisi missata etelässaren parhaita paikkoja ajanpuutteen takia kun kerran tällä puolella maailmankolkkaa ollaan. Uudessa-Seelannissa ei kuitenkaan tule käytyä ihan vaan viikonloppureissuilla, edes Australiasta ;)
Kehnompi homma lipun muuttamisessa on se, että eteläsaarella on viileähköä ja haluaisin treffata serkkuni ja hänen poikaystävänsä Melbournessa ennen kuin lentävät takaisin Suomeen 1.12. Teen päätökset Wellingtonissa. Viikon parin aikalisä Uudessa-Seelannissa olisi kuitenkin todella hyvä juttu, jos se ei nosta kustannuksia hirveästi. Viileähkö sää ja Anniinan ja Hemmon missaaminen painavat toisessa vaakakupissa. *argh*
Nykyinen matkaseurani uusi-seelantilainen Emilie ja puolalainen Daniel ovat mahtavia ja voisin kuvitella matkustavani heidän kanssaan pitempäänkin. Emilie kuitenkin on muuttamassa takaisin kotikaupunkiinsa Wellingtoniin ja aikoo hakea siellä sairaanhoitajan/ensihoitajan töitä ja Danielilla on Wellingtonissa työhaastattelu it-projektiin perjantaina ja hän lentää lomailemaan Fijille sunnuntaina , joten matka heidän kanssaan ei varmaankaan jatku. Tapasin molemmat vasta eilen aamulla mutta viimeinen 1,5 vuorokautta on ollut niin hyvä, että tuntuu, että ollaan tunnettu pidempäänkin. Hassua. Todella hyviä tyyppejä.
Ponsebystä lähdön jälkeen ajeltiin vajaa kolmisen tuntia Aucklandista etelään Waitomon luolille. Pysähdyttiin kerran tankkaamaan ja kahville mutta muuten matka taittui aika nopeaan. Vuoristoisia kukkulaisia maisemia, joilla lehmät, lampaat ja laamat laiduntavat. Vehreää, rehevää, upeita puita, mielettömiä maisemia.
Daniel oli buukannut liput netistä etukäteen kaikille kolmelle Waitomon GlowWorm Caveen ja Aranuihin. Aluksi ajattelin, että onpa rouhea hinta 58,50 NZD kahdesta vajaan tunnin mittaisesta luolavierailusta. Enpä ihmettelee enää. Waitomo oli nimittäin mykistävä kokemus. Sitä on vaikea kuvailla. Laskeuduttiin oppaan johdolla mahtavaan tippukiviluolaan ”katedraalihuoneineen”ja käveltiin syvälle maan sisään.
Maan uumenissa astuttiin veneeseen ja ajeltiin maanalaista jokea pitkin luolan pimeillä käytävillä, jonka ainoa valonlähde olivat katosta roikkuvat valkoisina ja vihertävinä hehkuvat loistemadot (glow worms). Valokuvat, taskulamput, kännykät ja puhuminen olivat kiellettyjä, koska muuten madot olisivat säikähtäneet ja sammuttaneet valonsa Luolan perukoilta löytyi maanalainen galaksi. Tähtitaivas maan alla. H-U-I-K-EA ! Epätodellinen fiilis. Ei nyt ihan henkeäsalpaava mutta lähellä. Ihan kuin olisi ollut avaruudessa, mutta kuitenkin maan alla. So unreal!
Waitomon jälkeen vierailtiin Aranuissa, joka on varsin vaikuttava tippukiviluolasto. Kävely satoja vuosia vanhassa tippukiviluolassa toi mieleen luonnon katedraalin. Aranuin jälkeen patikoitiin muutaman kilometrin lenkki sademetsässä. Kasvillisuus Uuden-Seelannin sademetsässä on jännittävä. Näin paljon sellaista luontoa mitä en ole koskaan aikaisemmin nähnyt. Kirkasvetisiä jokia, jotka pulppuavat vuorten sisältä, vesiputouksia, riippusiltoja huimaavin maisemin, jyrkänteitä, luolia, jonne voit mönkiä sisään ja kuvitella olevasi luolaihminen, sillä muinaisten ihmisten kädenjälkiä oli kallioissa. Kasveja, jotka kietoutuvat toisiinsa, jotkut olivat kuin liaaneja, koukeroita, rautalankaa, harsoa, jäkälää… Kuvia tuli räpsittyä kolminumeroinen luku. Ihmeellinen maailma.
Waitomosta ajeltiin parisen tuntia etelämmäs Owhangaan ja maisemat muuttuivat aina vaan vaikuttavimmiksi. Vuoret ja kukkulat kasvoivat, maatiloja toisensa jälkeen, vehreyttä, rehevyyttä, laitumia, kauniita maisemia. Lampaita, laamoja ja lehmiä. En ole ikinä nähnyt näin paljon lampaita. Ne laiduntavat niityillä, vuorten rinteillä, laaksoissa, kaikkialla!
Monessa maassa on tullut käytyä mutta luulen, että Uusi-Seelanti luonnoltaan monipuolisin ja ehdottomasti kaunein näkemistäni . Ihan kuin satukirja.
Majoittaudutiiin iltaseiskan maissa Forest Lodgeen, joka sijaitsee Owhangan kylässä Tongariron tuliperäisen kansallispuiston alueella. Daniel tuntee omistajapariskunnan, joten yöpyminen on ilmaista
Tongariro on unelmakohde Taru Sormusten Herrasta – faneille, sillä suuri osa elokuvan kohtauksista kuvattiin täällä. Tänään herättiin ajoissa ja ajeltiin Whakapapaan, jossa trekattiin parisen tuntia LOTR-Mordorin maisemissa. Klonkkua ei näkynyt. eikä örkkejään. Reitti oli viitisentoista kilometriä; hyväkuntoiset polut ja opastus, kauniit maisemat. Ihmisiä täällä liikkuu matalan sesongin takia todella vähän ja reiteillä saa kävellä ristin sielua tulematta vastaan. Oli ihan Sormusten herra-fiilis noita maisemia tallatessa..
Mulla oli trekatessa LA-hostini Miken tekemä wire-sormus sormessa, harmaa viitta (kevyt viltti, koska täällä on viileää ja mulla ei ole takkia mukana), kooltanikin vastaan hobittia ja seurana kaksi hyvää ystävää, joten LOTR-asetelma oli täydellinen. Ihana päivä. Sää oli hieman tihkusateinen ja viileähkö mutta se ei pilannut tunnelmaa. Täydellinen vaellus, nautin joka askeleesta. Uuden Seelannin luonto on täydellinen paikka vaelluksille.
Muistaakseni luin Taru Sormusten Herrasta -saagan ekan kerran 12-13-vuotiaana. Kirjoitin silloin kaikki sen runot muistiin kirjaston kirjoista lilakantiseen vihkoon. Fanitin Frodoa, Gandalfia ja hobitteja ihan kympillä. Suosikkini on joko viisas Gandalf tai ikuisesti uskollinen Sam. Frodo on myös symppis ja Klonkku-parka inhottava mutta jotenkin inhimillinen kaikessa kurjuudessaan. Mahtaakohan se vihko olla vielä Kotkassa?
Kirjan lukemisen jälkeen leffa tuottaa yleensä pettymyksen, mutta Taru Sormusten Herrasta-trilogia ei sitä tehnyt. Laatukamaa. Fiiliksissäni uhrasin 25 NZD Lord of The Rings – Location Guidebookiin (revised version ;), joka kyllä oli halpa investointi verrattuna täällä järjestettäviin LOTR-toureihin, joilla näkee samat paikat mutta vain oppaan johdolla (ja jotka maksavat 4 kertaa enemmän kuin opaskirja). Tänään oli Taru Sormusten Herrasta –päivä. Tehtiin kierros samoissa maisemissa itseksemme ja polttoaineen ja opaskirjan hinnalla. Not too bad, I guess.
Mä olen todella vaikuttunut tästä(kin) päivästä. Uusi-Seelanti on ihan mieletön. Ja olen nyt vasta pohjoissaarella. Kaikki kehuvat eteläsaarta ja sen maisemia vielä enemmän, joten en oikeastaan osaa edes kuvitella mitä siellä odottaa. Toivottavasti odotukset eivät ole liian korkealla. Mulla on enää reilu viikko ennen lentoa 25.11. Christchurchista Melbourneen mutta olen vakavissani miettinyt lipun muuttamista myöhäisempään ajankohtaan.
Huomenna iltapäivällä olen Wellingtonissa, siellä mennee muutama päivä. Sitten lautalla Cookin salmen yli Picktoniin, sieltä Nelsoniin ja sen jälkeen haluaisin alas Milford Soundiin ja Queenstowniin. Menen sinne joko bussilla, junalla tai jos hyvin käy ja löydän matkaseuran jostain niin mieluiten autolla. En haluaisi missata etelässaren parhaita paikkoja ajanpuutteen takia kun kerran tällä puolella maailmankolkkaa ollaan. Uudessa-Seelannissa ei kuitenkaan tule käytyä ihan vaan viikonloppureissuilla, edes Australiasta ;)
Kehnompi homma lipun muuttamisessa on se, että eteläsaarella on viileähköä ja haluaisin treffata serkkuni ja hänen poikaystävänsä Melbournessa ennen kuin lentävät takaisin Suomeen 1.12. Teen päätökset Wellingtonissa. Viikon parin aikalisä Uudessa-Seelannissa olisi kuitenkin todella hyvä juttu, jos se ei nosta kustannuksia hirveästi. Viileähkö sää ja Anniinan ja Hemmon missaaminen painavat toisessa vaakakupissa. *argh*
Nykyinen matkaseurani uusi-seelantilainen Emilie ja puolalainen Daniel ovat mahtavia ja voisin kuvitella matkustavani heidän kanssaan pitempäänkin. Emilie kuitenkin on muuttamassa takaisin kotikaupunkiinsa Wellingtoniin ja aikoo hakea siellä sairaanhoitajan/ensihoitajan töitä ja Danielilla on Wellingtonissa työhaastattelu it-projektiin perjantaina ja hän lentää lomailemaan Fijille sunnuntaina , joten matka heidän kanssaan ei varmaankaan jatku. Tapasin molemmat vasta eilen aamulla mutta viimeinen 1,5 vuorokautta on ollut niin hyvä, että tuntuu, että ollaan tunnettu pidempäänkin. Hassua. Todella hyviä tyyppejä.
perjantai 13. marraskuuta 2009
14.11.2009 ilta, Auckland, Uusi-Seelanti
Yksi ”taiteellinen” päivä taas tänään. Ajeltiin Hadynin kanssa länsirannikkoa pitkin. Siellä on kiva serpentiinimäinen ”scenic route”, jolta avautuu näkymät niin Aucklandin suuntaan kuin merelle päin. Maisemat Uudessa-Seelannissa ovat henkeäsalpaavia.
Pysähdyttiin matkan varrella useammassakin galleriassa mm. Titikaressa ja Waitakeressa. Tykkäsin muutamasta maoritaiteen galleriasta, yhdestä en tajunnut yhtään mitään (eriskummallisia vaaseja jonossa, käsilaukkuja seinällä yms omituista kamaa, jotka itsessäni aiheuttivat lähinnä naurureaktion). Vitsailin niiden kustannuksella mutta hyvin hillitysti, sillä hostini Hadyn ilmeisestikin näki niissä jotain muuta kuin minä.
Yksi galleriavierailu oli aika spooky pääkalloineen ja kummalisine veistoksineen. Annie McIver on kiwi. En ihan hirveästi digannut hänen teoksistaan, niin mielikuvituksellisia kuin ne ovatkin.
James Cook on muuren SE tyyppi, jolla Uuden-Seelannin historiassa on vankkumaton asema. Jos hemmon tekemiset ja purjehdukset kiinnostavat niin tsekatkaa lisää täältä: http://fi.wikipedia.org/wiki/James_Cook
Hostini Hadyn on todellinen taidefriikki ja näitä taidepläjäyksiä tulee joka päivä, muodossa tai toisessa. Se on ihan hyvä, sillä itse en vaivautuisi moisia asioita lukemaan/kuuntelemaan/käymään omatoimisesti. Yleissivistykseni maoritaiteesta tämän viikon mittaisen vierailuni ansioista kohonnee merkittävästi.
Maorit ovat polynesialainen kansa ja he saapuivat Aotearoaan (Uusi-Seelanti maoriksi) 1300-luvulla. Eurooppalaisten tultua Uuteen-Seelantiin 1700-luvun lopulla maorien määrä väheni dramaattisesti mutta kääntyi jälleen kasvuun 1900-luvulla ja jonkun sorttinen kulttuurillinen jälleenherääminen tapahtui 1960-luvulla.
Uudessa-Seelannissa vaikuttaa voimakas maoriliike, joka pyrkii voimistamaan maorien identiteettiä sekä elvyttämään heidän kieltään ja perinteitään. Maorit ovat käsitykseni mukaan huono-osaisempia kuin muut Uuden-Seelannin asukkaat ja heillä on myös suuremmat työttömyysasteet ja itsemurhaluvut kuin muilla saarten asukkailla.
Taiteesta toiseen eli galleiroista Hollywoodiin… Taisin Lontoossa jäädä IMAX 3D-koukkuun. Kävin nimittäin tsekkaamaassa Aucklandin leffateatterin ja erään leffan siellä, jonka olisin jo Lontoossa halunnut nähdä. Charles Dickensin ja Disneyn ”yhteistyö” A Christmas Carol http://www.flicks.co.nz/trailer/a-christmas-carol-3d/1608/ Jim Carrey tekee hyvää työtä kuin myös Disney-studiot tekniikan osalta mutta pätkä ei silti mennyt top-kymppiini. Odotukset olivat ehkä liian korkealla.
Pysähdyttiin matkan varrella useammassakin galleriassa mm. Titikaressa ja Waitakeressa. Tykkäsin muutamasta maoritaiteen galleriasta, yhdestä en tajunnut yhtään mitään (eriskummallisia vaaseja jonossa, käsilaukkuja seinällä yms omituista kamaa, jotka itsessäni aiheuttivat lähinnä naurureaktion). Vitsailin niiden kustannuksella mutta hyvin hillitysti, sillä hostini Hadyn ilmeisestikin näki niissä jotain muuta kuin minä.
Yksi galleriavierailu oli aika spooky pääkalloineen ja kummalisine veistoksineen. Annie McIver on kiwi. En ihan hirveästi digannut hänen teoksistaan, niin mielikuvituksellisia kuin ne ovatkin.
James Cook on muuren SE tyyppi, jolla Uuden-Seelannin historiassa on vankkumaton asema. Jos hemmon tekemiset ja purjehdukset kiinnostavat niin tsekatkaa lisää täältä: http://fi.wikipedia.org/wiki/James_Cook
Hostini Hadyn on todellinen taidefriikki ja näitä taidepläjäyksiä tulee joka päivä, muodossa tai toisessa. Se on ihan hyvä, sillä itse en vaivautuisi moisia asioita lukemaan/kuuntelemaan/käymään omatoimisesti. Yleissivistykseni maoritaiteesta tämän viikon mittaisen vierailuni ansioista kohonnee merkittävästi.
Maorit ovat polynesialainen kansa ja he saapuivat Aotearoaan (Uusi-Seelanti maoriksi) 1300-luvulla. Eurooppalaisten tultua Uuteen-Seelantiin 1700-luvun lopulla maorien määrä väheni dramaattisesti mutta kääntyi jälleen kasvuun 1900-luvulla ja jonkun sorttinen kulttuurillinen jälleenherääminen tapahtui 1960-luvulla.
Uudessa-Seelannissa vaikuttaa voimakas maoriliike, joka pyrkii voimistamaan maorien identiteettiä sekä elvyttämään heidän kieltään ja perinteitään. Maorit ovat käsitykseni mukaan huono-osaisempia kuin muut Uuden-Seelannin asukkaat ja heillä on myös suuremmat työttömyysasteet ja itsemurhaluvut kuin muilla saarten asukkailla.
Taiteesta toiseen eli galleiroista Hollywoodiin… Taisin Lontoossa jäädä IMAX 3D-koukkuun. Kävin nimittäin tsekkaamaassa Aucklandin leffateatterin ja erään leffan siellä, jonka olisin jo Lontoossa halunnut nähdä. Charles Dickensin ja Disneyn ”yhteistyö” A Christmas Carol http://www.flicks.co.nz/trailer/a-christmas-carol-3d/1608/ Jim Carrey tekee hyvää työtä kuin myös Disney-studiot tekniikan osalta mutta pätkä ei silti mennyt top-kymppiini. Odotukset olivat ehkä liian korkealla.
14.11.2009 Auckland, Ponseby
Kia Orana Uusi-Seelanti, ja muukin maailma! Päivä on valjennut täällä pallon toisella puolella. Aika ero Suomeen on huikea -11 tuntia eli kun täällä kello on yhdeksän aamulla, niin siellä se on kymmenen illalla.
Minä voin hyvin ja valitettavasti nuhanikin voi (liian) hyvin. Nukuin kuitenkin todella hyvin viime yönä ja nyt on pirteä fiilis. Nuha on vähän helpottanut mutta odottelen kovasti koska tämä niistäminen loppuu; vähän nimittäin jo kyllästyttää jatkuva nenäliinojen kaivelu. Kävin ostamassa eilen delux-aloevera-nenäliinoja-koska kulutus on tällä hetkellä huipussaan ;) Ja nenä-parka repaleina :( Mutta ei tämä kai ole mitään sikainfluenssaan verrattuna. Kuulin, että Suomessa on seitsemän kuollutta :( Huh, koittakaa pysyä terveinä siellä!
Nuhan takia olen ottanut aika iisisti viime päivät. Parin tunnin kävelylenkkejä kaupungilla; kahvin siemailua Starbuckeissa, postikorttien kirjoittelua. Huomasin, että osoitekirjastani puuttuu monta osoitetta. Jos joku haluaa kortin täältä kaukaa, niin lähettäköön osoitteensa sähköpostiini anu_maarit(ät)yahoo.com. Lähetän mielelläni palan pahvia jos se jonkun päivää piristää.
Ilma on jatkunut… vaihtelevana. Auringon paisteessa on ihan lämmin ja paikalliset huitelevatkin mekoissa ja shortseissa. Välillä tulee tihkusadetta, pilvistä, tuulee. Lämpötila kieppuu tuolla +13 -+ 18 C tienoilla. Itselläni on järjestään pitkät housut ja villatakki. ”Niin siis sinä olet se suomalainen; teillähän on aikamoisia pakkkasia siellä pohjoisessa?” ;) Vannon jälleen keskuslämmityksen, saunan ja tuplaikkunoiden nimeen.
Eilen oli äitin syntymäpäivä ja pirautin pre-paidilla kotiin. Oli kiva jutella kotijoukkojen kanssa. Siellä on jo lunta. Reissussa on ihana olla mutta kiva myös tietää, että oma pieni perhe Kotkassa on puhelinyhteyden päässä. Vaikka välimatka maapallolla on pisin mahdollisin, niin he ovat kuitenkin yllättävän lähellä. Ja sydämessä aina. Samoin kuin tietyt hyvät, pitkäaikaiset ystävät Suomessa.
"Elämä on lähtemistä, elämä on kamppeidensa keräämistä - minä matkaa teen". Matkustaminen on hauskaa mutta periaattessa inhoan jäähyväisiä. Niitä on ollut viimeisen kuukauden aikana niin Helsinki-Vantaalla, Lontoossa, L.A.:ssa kuin Rarotongallakin. Tutustut ihmisiin ja sitten ne jäävät taakse. Eivät katoa minnekään mutta juuri kun olet kiintynyt, on ollut kivaa ja viihdyt heidän kanssaan – pitääkin lähteä. Epistä, sanoisin kouluikäisenä. Epäreilua.
Lähden Aucklandista maanantaiaamuna. Olenkin jo ollut täällä kohta viikon. Löysin CS:n New Zealand Rideshare Groupista mukavan roadtrip-seuran kiwi-tytöstä nimeltä Emilie ja puolalaispojasta nimeltä Daniel. Ajetaan Waitomon kautta http://www.waitomo.com/ Wellingtoniin ja matka taitetaan noin 3 päivässä. Ollaan pari yötä täällä : http://www.forest-lodge.co.nz/ ja käydään katsomassa mitä matkan varrelle mielenkiintoista sattuukin. Vaikuttaa mukavalle seikkailulle pitkähkön ”paikallaanolon” jälkeen. Wellingtoniin saavutaan keskiviikkona/torstaina. Prioriteeteissa on etsiä CS-host sieltä, sillä en erityisemmin enää välitä hostellielämästä tai ylihinnoitelluista kuorsaavista dormitory-majoituksista
Minä voin hyvin ja valitettavasti nuhanikin voi (liian) hyvin. Nukuin kuitenkin todella hyvin viime yönä ja nyt on pirteä fiilis. Nuha on vähän helpottanut mutta odottelen kovasti koska tämä niistäminen loppuu; vähän nimittäin jo kyllästyttää jatkuva nenäliinojen kaivelu. Kävin ostamassa eilen delux-aloevera-nenäliinoja-koska kulutus on tällä hetkellä huipussaan ;) Ja nenä-parka repaleina :( Mutta ei tämä kai ole mitään sikainfluenssaan verrattuna. Kuulin, että Suomessa on seitsemän kuollutta :( Huh, koittakaa pysyä terveinä siellä!
Nuhan takia olen ottanut aika iisisti viime päivät. Parin tunnin kävelylenkkejä kaupungilla; kahvin siemailua Starbuckeissa, postikorttien kirjoittelua. Huomasin, että osoitekirjastani puuttuu monta osoitetta. Jos joku haluaa kortin täältä kaukaa, niin lähettäköön osoitteensa sähköpostiini anu_maarit(ät)yahoo.com. Lähetän mielelläni palan pahvia jos se jonkun päivää piristää.
Ilma on jatkunut… vaihtelevana. Auringon paisteessa on ihan lämmin ja paikalliset huitelevatkin mekoissa ja shortseissa. Välillä tulee tihkusadetta, pilvistä, tuulee. Lämpötila kieppuu tuolla +13 -+ 18 C tienoilla. Itselläni on järjestään pitkät housut ja villatakki. ”Niin siis sinä olet se suomalainen; teillähän on aikamoisia pakkkasia siellä pohjoisessa?” ;) Vannon jälleen keskuslämmityksen, saunan ja tuplaikkunoiden nimeen.
Eilen oli äitin syntymäpäivä ja pirautin pre-paidilla kotiin. Oli kiva jutella kotijoukkojen kanssa. Siellä on jo lunta. Reissussa on ihana olla mutta kiva myös tietää, että oma pieni perhe Kotkassa on puhelinyhteyden päässä. Vaikka välimatka maapallolla on pisin mahdollisin, niin he ovat kuitenkin yllättävän lähellä. Ja sydämessä aina. Samoin kuin tietyt hyvät, pitkäaikaiset ystävät Suomessa.
"Elämä on lähtemistä, elämä on kamppeidensa keräämistä - minä matkaa teen". Matkustaminen on hauskaa mutta periaattessa inhoan jäähyväisiä. Niitä on ollut viimeisen kuukauden aikana niin Helsinki-Vantaalla, Lontoossa, L.A.:ssa kuin Rarotongallakin. Tutustut ihmisiin ja sitten ne jäävät taakse. Eivät katoa minnekään mutta juuri kun olet kiintynyt, on ollut kivaa ja viihdyt heidän kanssaan – pitääkin lähteä. Epistä, sanoisin kouluikäisenä. Epäreilua.
Lähden Aucklandista maanantaiaamuna. Olenkin jo ollut täällä kohta viikon. Löysin CS:n New Zealand Rideshare Groupista mukavan roadtrip-seuran kiwi-tytöstä nimeltä Emilie ja puolalaispojasta nimeltä Daniel. Ajetaan Waitomon kautta http://www.waitomo.com/ Wellingtoniin ja matka taitetaan noin 3 päivässä. Ollaan pari yötä täällä : http://www.forest-lodge.co.nz/ ja käydään katsomassa mitä matkan varrelle mielenkiintoista sattuukin. Vaikuttaa mukavalle seikkailulle pitkähkön ”paikallaanolon” jälkeen. Wellingtoniin saavutaan keskiviikkona/torstaina. Prioriteeteissa on etsiä CS-host sieltä, sillä en erityisemmin enää välitä hostellielämästä tai ylihinnoitelluista kuorsaavista dormitory-majoituksista
keskiviikko 11. marraskuuta 2009
12.11.2009 Auckland
Tervehdys täältä pallon toiselta puolelta. Viides päivä Uudessa-Seelannissa ja joka päivä erilainen. Tykkään tästä maasta ja kiweistä (=uusi-seelantilaiset). Hostini Hadyn on äärettömän mukava, joustava ja vieraanvarainen. Täällä Ponsebyssa on mukava asustella, tuntuu kuin olisi kotonaan. Ollaan kokkailtu, katsottu muutama elokuva, ajeltu ympäri Aucklandia ja käyty surffaamassa.
Mun surffaustaidot ovat vieläkin aloittelijan asteella. Miksi se onkin niin vaikeaa…! Odotan vielä sitä heureka-elämystä, kun hoksaan miten aikataulullisesti ja teknisesti yhdistän melomisen, aallon tulon ja laudalle nousemisen niin, että aalto kantaa laudan, minut ja pidän tasapainoni. Surffauskehitykseni tuntuu tapahtuvan vauvanaskelin; ihan kuin opettelisi ajamaan pyörällä, vedessä vaan tosin. Ennuste: paljon lisää nieltyjä suolavesilitroja, useita kuperkeikkoja, mustelmia, turhautumista, hanskat-tiskiin-tai-no-ei-sittenkään, uusi yritys ja ehkä se siitä. Meri on kinkkinen elementti.
Hostini Hadyn työskentelee taiteen parissa; myy ja välittää maoritaidetta; veistoksia, tauluja ja esineitä. Office on piharakennuksessa. Olen kuullut pitkiä ”luennontapaisia” maoritaiteesta. Se on ihan kaunis taiteensuuntaus; tykkään kyllä vaikken mikään taideasiantuntija olekaan. Kuvaava yksityiskohtainen taide on enemmän mun juttu kuin Kiasman abstraktit väriroiskinnat.
Olen tutkimusretkeillyt ja kävellyt myös itsekseni ympäri Aucklandia. Täällä on helppoa liikkua niin kävellen kuin julkisillakin. Queen Streetillä on ihania H&M-tyyppisiä ja –hintaisia vaatekauppoja, joista saa kivoja vaatteita tosi edullisesti. Hyviä edullisia ravintoloita on myös joka nurkalla. Olen syönyt sushia lounaaksi jo kolme päivää peräkkäin, koska se on Suomen hintoihin verrattuna tosi edullista täällä (5 NZD = 2,5 € hyvästä takeaway- sushilounaasta ei ole paha hinta).
Eilen oli CS Aucklandin weekly meet. Porukkaa oli paikalla varmaan 70-80 henkeä; kiwejä, jenkkejä, kanadalaisia ja eurooppalaisia. Ihan kiva tapaaminen sinänsä. Paikka oli viihtyisä baari/ravintola/kahvila Princes Wharfin laiturilla mutta tuohon tapaamiseen se oli mielestäni liian pieni ja meluisa. Uusia ihmisiä oli niin paljon että en tutustunut keneenkään hirveän hyvin. Tuli rupateltua yhden jos toisenkin kanssa ja jokaisen kanssa periaatteessa ne aika lailla samat stoorit; mistä olet, mitä teet täällä, kuinka kauan, mitkä on matkasuunnitelmat.
Tapaamisessa oli ”vieraskirja” mutta minun mielestäni Helsinki CS:n rintanimilaput ovat parempi idea. Kerroinkin siitä Kirinille, joka organisoi tapaamisen. Oma nimimuistini on niin huono, että kun minulle esitellään 10 henkilöä samalla kertaa, niin pystyn ehkä muistamaan heistä kahden nimet. Tapasin kuitenkin paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja ilta oli mukava.
Sää jatkuu vaihtelevana. Eilen satoi vettä. Tänään paistaa aurinko mutta lämpötila on jossain +16 C:n korvilla. Muutamia pilviä taivaalla. Iltaisin viilenee ja öisin on kylmä. Hadynin talossa on onneksi takka ja jos sen lämmittää illalla, niin talo on ns. normaalilämmin. Jos ei, niin öisin ja aamuisin on (ainakin mun mielestäni) jäätävän kylmä. Mun huoneessa on onneksi pieni patteri ja olenkin pitänyt sitä öisin päällä. Sängystä ei tee mieli poistua koska lattiat ja ilma ovat öisin kylmiä...!
Tänään oli tarkoitus lähteä surffaamaan mutta se taitaa jäädä nyt sillä ilma on viileähkö, pilvet tunkevat taivaalle ja mulla on orastava flunssanpoikanen. Ei kuumetta, kurkkukipua tai yskää mutta nenä vuotaa vesiputouksena ja aivastelen alvariinsa. Tuntuu, että olen viimeisen parin päivän aikana niistänyt aivoni tyhjäksi. En tiedä, onko tämä joku allerginen reaktio vai ihan ilmastonmuutoksesta johtuva mutta ei onneksi merkittävästi haittaa arkea. Tai no sillä lailla haittaa, että jatkuva niistäminen ja aivastelu ottaa tietty kupoliin ja Les Millsiä ei ole viitsinyt edes ajatella, kun nenä vuotaa solkenaan. Muita oireita ei ole ollut niin en ole vielä asiasta huolestunut. Kerrospukeutuminen on in ja nenäliinat perusvarustus *sniisk* Eiköhän tää tästä tokene kun totuttautuu ilmastoon.
Kaikki kuitenkin hyvin täällä. Auckland kiittää ja kuittaa. Palaamme asiaan ;)
Mun surffaustaidot ovat vieläkin aloittelijan asteella. Miksi se onkin niin vaikeaa…! Odotan vielä sitä heureka-elämystä, kun hoksaan miten aikataulullisesti ja teknisesti yhdistän melomisen, aallon tulon ja laudalle nousemisen niin, että aalto kantaa laudan, minut ja pidän tasapainoni. Surffauskehitykseni tuntuu tapahtuvan vauvanaskelin; ihan kuin opettelisi ajamaan pyörällä, vedessä vaan tosin. Ennuste: paljon lisää nieltyjä suolavesilitroja, useita kuperkeikkoja, mustelmia, turhautumista, hanskat-tiskiin-tai-no-ei-sittenkään, uusi yritys ja ehkä se siitä. Meri on kinkkinen elementti.
Hostini Hadyn työskentelee taiteen parissa; myy ja välittää maoritaidetta; veistoksia, tauluja ja esineitä. Office on piharakennuksessa. Olen kuullut pitkiä ”luennontapaisia” maoritaiteesta. Se on ihan kaunis taiteensuuntaus; tykkään kyllä vaikken mikään taideasiantuntija olekaan. Kuvaava yksityiskohtainen taide on enemmän mun juttu kuin Kiasman abstraktit väriroiskinnat.
Olen tutkimusretkeillyt ja kävellyt myös itsekseni ympäri Aucklandia. Täällä on helppoa liikkua niin kävellen kuin julkisillakin. Queen Streetillä on ihania H&M-tyyppisiä ja –hintaisia vaatekauppoja, joista saa kivoja vaatteita tosi edullisesti. Hyviä edullisia ravintoloita on myös joka nurkalla. Olen syönyt sushia lounaaksi jo kolme päivää peräkkäin, koska se on Suomen hintoihin verrattuna tosi edullista täällä (5 NZD = 2,5 € hyvästä takeaway- sushilounaasta ei ole paha hinta).
Eilen oli CS Aucklandin weekly meet. Porukkaa oli paikalla varmaan 70-80 henkeä; kiwejä, jenkkejä, kanadalaisia ja eurooppalaisia. Ihan kiva tapaaminen sinänsä. Paikka oli viihtyisä baari/ravintola/kahvila Princes Wharfin laiturilla mutta tuohon tapaamiseen se oli mielestäni liian pieni ja meluisa. Uusia ihmisiä oli niin paljon että en tutustunut keneenkään hirveän hyvin. Tuli rupateltua yhden jos toisenkin kanssa ja jokaisen kanssa periaatteessa ne aika lailla samat stoorit; mistä olet, mitä teet täällä, kuinka kauan, mitkä on matkasuunnitelmat.
Tapaamisessa oli ”vieraskirja” mutta minun mielestäni Helsinki CS:n rintanimilaput ovat parempi idea. Kerroinkin siitä Kirinille, joka organisoi tapaamisen. Oma nimimuistini on niin huono, että kun minulle esitellään 10 henkilöä samalla kertaa, niin pystyn ehkä muistamaan heistä kahden nimet. Tapasin kuitenkin paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja ilta oli mukava.
Sää jatkuu vaihtelevana. Eilen satoi vettä. Tänään paistaa aurinko mutta lämpötila on jossain +16 C:n korvilla. Muutamia pilviä taivaalla. Iltaisin viilenee ja öisin on kylmä. Hadynin talossa on onneksi takka ja jos sen lämmittää illalla, niin talo on ns. normaalilämmin. Jos ei, niin öisin ja aamuisin on (ainakin mun mielestäni) jäätävän kylmä. Mun huoneessa on onneksi pieni patteri ja olenkin pitänyt sitä öisin päällä. Sängystä ei tee mieli poistua koska lattiat ja ilma ovat öisin kylmiä...!
Tänään oli tarkoitus lähteä surffaamaan mutta se taitaa jäädä nyt sillä ilma on viileähkö, pilvet tunkevat taivaalle ja mulla on orastava flunssanpoikanen. Ei kuumetta, kurkkukipua tai yskää mutta nenä vuotaa vesiputouksena ja aivastelen alvariinsa. Tuntuu, että olen viimeisen parin päivän aikana niistänyt aivoni tyhjäksi. En tiedä, onko tämä joku allerginen reaktio vai ihan ilmastonmuutoksesta johtuva mutta ei onneksi merkittävästi haittaa arkea. Tai no sillä lailla haittaa, että jatkuva niistäminen ja aivastelu ottaa tietty kupoliin ja Les Millsiä ei ole viitsinyt edes ajatella, kun nenä vuotaa solkenaan. Muita oireita ei ole ollut niin en ole vielä asiasta huolestunut. Kerrospukeutuminen on in ja nenäliinat perusvarustus *sniisk* Eiköhän tää tästä tokene kun totuttautuu ilmastoon.
Kaikki kuitenkin hyvin täällä. Auckland kiittää ja kuittaa. Palaamme asiaan ;)
maanantai 9. marraskuuta 2009
9.10.2009 Auckland, Uusi-Seelanti
Lensin lauantai-aamuna klo 3.40 Rarotongalta Aucklandiin, Uuteen-Seelantiin. Pahin mahdollinen aika kyllä lentää. En juuri saanut nukuttua, sillä Vara’sissa oli pubcrawling ilta ja vietettiin minun lisäkseni Cameronin ja Eddyn läksäreitä.
Pysyttäydyin tällä kertaa tiukasti tee- ja kahvilinjalla. Tee- ja kahvivalinnassa on se hyvä puoli että ne eivät aiheuta mitään jälkikäteisvaivoja. Pannullinen teetä maidon kera menee helposti ja olo on enemmän kuin mainio seuraavana päivänä.
Menin nukkumaan klo 12 maissa ja taksi tuli hakemaan vähän ennen kahta yöllä. Boarding Rarotongan kentällä, jolla on tasan kaksi lähtöporttia alkoi kolme varttia ennen lähtöä. Lento Rarotongalta Aucklandiin kesti vain reilut neljä tuntia mutta koska ylitin kansainvälisen päivämäärärajan niin lauantai …hävisi! http://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%A4iv%C3%A4m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4raja
Saavuin siis Aucklandiin sunnuntaiaamuna seitsemän maissa. Hyppäsin kentältä super shuttle bussiin, joka ajoi 30 NZD hintaan suoraan Ponsebyhyn hostini Hadynin kotiovelle. Hadyn asuu kävelymatkan päässä keskustasta, joten täältä on helppo kävellä joka paikkaan. Talo on iso ja mulla on oma huone. Jihaa, yksi parhaita majapaikkoja jälleen
Yön kestäneen matkustamisen ja muutaman tunnin unien jälkeen olin snadisti väsy mutta ihan hyvä, että aamukahvien jälkeen lähdettiin Hadynin saksalaisten kaverien kanssa Aucklandista pohjoiseen. Ajeltiin surffilautojen ja märkäpukujen kanssa Takapunan, Warkworthin, Matakanan ja Pakirin kautta Mangawhaihin. Maisemat Uuden-Seelannin pohjois-saarella ovat kauniita; vehreitä laaksoja, kukkuloita, metsiä, lehmiä, härkiä, laamoja ja lampaita laitumilla. Puusto on myös hyvin mielenkiintoinen, sillä en todellakaan tunnista useimpia täällä kasvavia lajeja. Ihmeellisiä parsakaalin näköisiä puita! Pysähdyttiin kahvilla yhdellä hevostilalla ja eräällä lammasfarmilla.
Pääsin eilen siis jälleen surffaamaan, jee! Märkäpuku oli tarpeen, sillä vedet täällä Uudessa-Seelannissa ovat vielä snadisti viileitä. Aallot Mangawhaissa olivat upeita ja muutamalla jopa onnistuin joten kuten. Se on vaan upea fiilis, jos ja kun pääsee nousemaan laudalle ja aallot vievät eteenpäin. Kovin aloittelija olen kuitenkin ja ihaillen vaan katsoin erästä reilu viisikymppistä miestä, joka nappasi kaikki parhaat aallot ja suvereenisti surffasi lähes rantaan asti. Mulla on aikaste tosi paljon vielä oppimista tuolla saralla.
Kun hyvä aalto on tulossa, osaan kyllä meloa mutta se laudalle nouseminen oikeaan aikaan on se konstikkain juttu. Tekniikka- ja ajoitusharjoitusta tarvitaan vielä, ja rutkasti! Räpiköityäni pari tuntia aalloissa, nieltyäni pari litraa suolavettä, mentyäni useamman kerran umpisukkeliin ja heitettyäni kunnon kuperkeikat vedessä ja saatuani laudasta yhden oivan mustelman polveen olin sunnuntain osalta valmis. Surffaus on kivaa mutta vaatii hyvää fyysistä kuntoa myös. Pari tuntia aalloissa ja käsivarteni olivat totaalisesti maitohapoilla. Loistava laji! Lisää harjoitusta vain niin kyllä se siitä!
Oltiin takas Aucklandissa illalla. Syötiin pikaruokaa matkan varrella ja sen jälkeen loppumatka autossa menikin enemmän tai vähemmän torkkuen. Kaaduin sänkýyn aika pian kotiin tultua. Olin vieläkin merivedestä suolainen ja lämmin suihku olisi tehnyt hyvää mutta olin niin poikki etten jaksanut edes ajatella suihkua. Tai ylipäänsä mitään ;)
Vetäisin viime yönä reippaat kellonympäri-unet, jotka tekivät muuten enemmän kuin hyvää. Olin niin väsy etten edes nähnyt mitään unia. Heräilin kymmenen maissa, otin kuuman suihkun, tein teetä ja paahtoleipää, pesin koneellisen pyykkiä ja tsekkasin meilit, CS:n ja FB:n. Hadyn lähti puolen päivän maissa työtapaamiseen kaupungille ja minä samaan aikoihin katselemaan Aucklandia.
Kävin postissa; ostin kasan postimerkkejä, postikortteja ja magneetin Victoria Parkin Marketilta. Jälkimmäiseksi mainitussa paikassa olin tipahtaa takapuolelleni, sillä kuulin yllättäen takaani ”hei, mitä kuuluu”. Se oli Glen, kiwi, jota hostasin Helsingissä keväällä. Hassu ja hauska yhteensattuma. Juteltiin tovi ja nähdään uudestaan keskiviikkona Aucklandin CS weekly meetissä. Maailma on pieni, after all.
Kävin tänään myös Aucklandin Les Mills-centerissä, joka on reilun 10 minuutin kävelymatkan päässä Hadynin kotoa. Oli kiva käydä bodypumpin synnyinsijoilla. Otin aikataulun mukaani ja menen käymään tunneilla lähipäivinä.
Sää on puolipilvinen; lämpötilaltaan semmoinen Suomen touko/kesäkuu. Mitään helteitä täällä ei siis vielä pitele mutta auringonpaisteessa on mukavan lämmin.
Pysyttäydyin tällä kertaa tiukasti tee- ja kahvilinjalla. Tee- ja kahvivalinnassa on se hyvä puoli että ne eivät aiheuta mitään jälkikäteisvaivoja. Pannullinen teetä maidon kera menee helposti ja olo on enemmän kuin mainio seuraavana päivänä.
Menin nukkumaan klo 12 maissa ja taksi tuli hakemaan vähän ennen kahta yöllä. Boarding Rarotongan kentällä, jolla on tasan kaksi lähtöporttia alkoi kolme varttia ennen lähtöä. Lento Rarotongalta Aucklandiin kesti vain reilut neljä tuntia mutta koska ylitin kansainvälisen päivämäärärajan niin lauantai …hävisi! http://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%A4iv%C3%A4m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4raja
Saavuin siis Aucklandiin sunnuntaiaamuna seitsemän maissa. Hyppäsin kentältä super shuttle bussiin, joka ajoi 30 NZD hintaan suoraan Ponsebyhyn hostini Hadynin kotiovelle. Hadyn asuu kävelymatkan päässä keskustasta, joten täältä on helppo kävellä joka paikkaan. Talo on iso ja mulla on oma huone. Jihaa, yksi parhaita majapaikkoja jälleen
Yön kestäneen matkustamisen ja muutaman tunnin unien jälkeen olin snadisti väsy mutta ihan hyvä, että aamukahvien jälkeen lähdettiin Hadynin saksalaisten kaverien kanssa Aucklandista pohjoiseen. Ajeltiin surffilautojen ja märkäpukujen kanssa Takapunan, Warkworthin, Matakanan ja Pakirin kautta Mangawhaihin. Maisemat Uuden-Seelannin pohjois-saarella ovat kauniita; vehreitä laaksoja, kukkuloita, metsiä, lehmiä, härkiä, laamoja ja lampaita laitumilla. Puusto on myös hyvin mielenkiintoinen, sillä en todellakaan tunnista useimpia täällä kasvavia lajeja. Ihmeellisiä parsakaalin näköisiä puita! Pysähdyttiin kahvilla yhdellä hevostilalla ja eräällä lammasfarmilla.
Pääsin eilen siis jälleen surffaamaan, jee! Märkäpuku oli tarpeen, sillä vedet täällä Uudessa-Seelannissa ovat vielä snadisti viileitä. Aallot Mangawhaissa olivat upeita ja muutamalla jopa onnistuin joten kuten. Se on vaan upea fiilis, jos ja kun pääsee nousemaan laudalle ja aallot vievät eteenpäin. Kovin aloittelija olen kuitenkin ja ihaillen vaan katsoin erästä reilu viisikymppistä miestä, joka nappasi kaikki parhaat aallot ja suvereenisti surffasi lähes rantaan asti. Mulla on aikaste tosi paljon vielä oppimista tuolla saralla.
Kun hyvä aalto on tulossa, osaan kyllä meloa mutta se laudalle nouseminen oikeaan aikaan on se konstikkain juttu. Tekniikka- ja ajoitusharjoitusta tarvitaan vielä, ja rutkasti! Räpiköityäni pari tuntia aalloissa, nieltyäni pari litraa suolavettä, mentyäni useamman kerran umpisukkeliin ja heitettyäni kunnon kuperkeikat vedessä ja saatuani laudasta yhden oivan mustelman polveen olin sunnuntain osalta valmis. Surffaus on kivaa mutta vaatii hyvää fyysistä kuntoa myös. Pari tuntia aalloissa ja käsivarteni olivat totaalisesti maitohapoilla. Loistava laji! Lisää harjoitusta vain niin kyllä se siitä!
Oltiin takas Aucklandissa illalla. Syötiin pikaruokaa matkan varrella ja sen jälkeen loppumatka autossa menikin enemmän tai vähemmän torkkuen. Kaaduin sänkýyn aika pian kotiin tultua. Olin vieläkin merivedestä suolainen ja lämmin suihku olisi tehnyt hyvää mutta olin niin poikki etten jaksanut edes ajatella suihkua. Tai ylipäänsä mitään ;)
Vetäisin viime yönä reippaat kellonympäri-unet, jotka tekivät muuten enemmän kuin hyvää. Olin niin väsy etten edes nähnyt mitään unia. Heräilin kymmenen maissa, otin kuuman suihkun, tein teetä ja paahtoleipää, pesin koneellisen pyykkiä ja tsekkasin meilit, CS:n ja FB:n. Hadyn lähti puolen päivän maissa työtapaamiseen kaupungille ja minä samaan aikoihin katselemaan Aucklandia.
Kävin postissa; ostin kasan postimerkkejä, postikortteja ja magneetin Victoria Parkin Marketilta. Jälkimmäiseksi mainitussa paikassa olin tipahtaa takapuolelleni, sillä kuulin yllättäen takaani ”hei, mitä kuuluu”. Se oli Glen, kiwi, jota hostasin Helsingissä keväällä. Hassu ja hauska yhteensattuma. Juteltiin tovi ja nähdään uudestaan keskiviikkona Aucklandin CS weekly meetissä. Maailma on pieni, after all.
Kävin tänään myös Aucklandin Les Mills-centerissä, joka on reilun 10 minuutin kävelymatkan päässä Hadynin kotoa. Oli kiva käydä bodypumpin synnyinsijoilla. Otin aikataulun mukaani ja menen käymään tunneilla lähipäivinä.
Sää on puolipilvinen; lämpötilaltaan semmoinen Suomen touko/kesäkuu. Mitään helteitä täällä ei siis vielä pitele mutta auringonpaisteessa on mukavan lämmin.
7.11.2009 Rarotonga, Cook-saaret
Kävin snorklaamassa saaren parhailla koralleilla. Paikan nimi on Fruits of Rarotonga ja nimen oikeastaan tajuaa sitten, kun on uinut riutalle ja pistänyt päänsä veteen. Pinnan alla piilee uskomaton maailma. Olin riutalla australialaisen Cameronin, joka harrastaa enemmänkin sukellusta, kanssa. Ilman hänen seuraansa en olisi löytänyt parhaita paikkoja.
Nähtiin kaiken värisiä ja –muotoisia koralleja ja kaloja. Piippukala (sellainen nuolen näköinen) uiskenteli relasti pohjan lähellä, pieni mureena piilotteli kolossaan, iso mureena piti suojaa kiven alla, sateenkaarikalat parveilivat silmieni edessä ja muutama iso lihava laiskasti uiva kala lipui ohi. Siniset meritähdet olivat kiinni koralleissa ja merimakkarat löllyivät pohjassa. Liuta mereneläviä, joiden suomen- (tai edes englannin-) kielisistä nimistä mulla ei ole harmainta hajua, nähtiin myös.
Kokemus oli kuitenkin mahtava. Teinkin Fruits of Rarotongalla päätöksen, että PADI on kyllä hankittava; syteen tai saveen. Täytyy funtsia, missä sen hankkisi.
Viimeinen päivä Rarotongalla oli mahtava. Lämpöä ja aurinkoa riitti kuin tropiikissa konsanaan, hyvää seuraa, rantaolympialaisia, korttipelejä, seafoodia, skootterilla ajelua ympäri saarta... Ikävä oli lähteä ”kesäleiriltä” mutta toivottavasti yhtä hyviä paikkoja tulee vastaan muuallakin.
Nähtiin kaiken värisiä ja –muotoisia koralleja ja kaloja. Piippukala (sellainen nuolen näköinen) uiskenteli relasti pohjan lähellä, pieni mureena piilotteli kolossaan, iso mureena piti suojaa kiven alla, sateenkaarikalat parveilivat silmieni edessä ja muutama iso lihava laiskasti uiva kala lipui ohi. Siniset meritähdet olivat kiinni koralleissa ja merimakkarat löllyivät pohjassa. Liuta mereneläviä, joiden suomen- (tai edes englannin-) kielisistä nimistä mulla ei ole harmainta hajua, nähtiin myös.
Kokemus oli kuitenkin mahtava. Teinkin Fruits of Rarotongalla päätöksen, että PADI on kyllä hankittava; syteen tai saveen. Täytyy funtsia, missä sen hankkisi.
Viimeinen päivä Rarotongalla oli mahtava. Lämpöä ja aurinkoa riitti kuin tropiikissa konsanaan, hyvää seuraa, rantaolympialaisia, korttipelejä, seafoodia, skootterilla ajelua ympäri saarta... Ikävä oli lähteä ”kesäleiriltä” mutta toivottavasti yhtä hyviä paikkoja tulee vastaan muuallakin.
torstai 5. marraskuuta 2009
4.11.2009 Muri Lagoon, Rarotonga
Tänään oli kaunis aurinkoinen päivä. Maanantai ja tiistai olivat hieman pilvisiä mutta tänään oli juurikin niin täydellinen päivä sään osalta kuin ”paratiisissa” voi kuvitella olevan. Aurinkoa, lämpöä -> just perfect! Heräsin jo aamunkoitteessa, kävin hölkkäämässä rannalla ja ranta oli periaatteessa ”minun”, nobody else around.
Laguuni hohteli turkoosinsinisenä ja snorklasin päivän aikana ihoni ryppyiseksi kuin rusina. Vesi on todella kirkasta, ranta matala ja kun menee hieman syvemmälle, vedenalainen maailma on vertaansa vailla.
Eilen istuttiin taas iltaa hostellin porukalla potluck-periaatteella. Kaikki toivat snaksuja ja juomia pelattiin unoa, korttia, petankkia yms ulkona. Täällä on porukkaa Briteistä, Saksasta, Kanadasta, Australiasta, Uudesta-Seelannista, Ruotsista, Ranskasta ja jenkeistä.
Elämä Vara’sissa on hieman kuin olisi kesäleirillä. Muutaman päivän jälkeen tuntee jo kaikki hostellin asukkaat ja olo on kotoisa. Juttuseuraa löytyy aina ja jos haluaa olla omissa oloissaan niin sekin onnistuu varsin mainiosti. Porukka on mukava. Ruotsalaispariskunnan kanssa tulen hyvin juttuun, samoin uus-seelantalilais-saksalaisen pariskunnan kanssa. Eilen haastoin yhden australialaisen Uno-peliin, jossa voitin viisi (!) kertaa peräkkäin.
Tänään oli erään voittoni lunastus. Pelattiin nimittäin illallisesta ja ruokajuomista Traders Jackissa ja onnekkaasti voitin ne molemmat. Traders Jack on Rarotongan paras seafood-ravintola ja käytiin syömässä valtava shared seafood-plate for two, jossa oli varmaan kaikkia mahdollisia mereneläviä. Syötiin simpukoita, hummeria, katkarapuja, mustekalaa, rainbow fishiä, kolmea muuta kalaa (älkää kysykö mitä kaikkia ne oli), sushia, salaattia, valkosipulileipää Loistava loistava dinner meren äärellä; ehdottomasti parasta ruokaa mitä olen tällä matkalla syönyt.
Rarotongan saarella asuu vain 15 000 asukasta, keskusta on pieni ja Muri Lagoonin alue on kuin maaseutua. Suosituimmat harrastukset täällä ovat auringonotto, snorklaus, sukellus, kalastus, melonta ja purjehdus jollilla. Vara’sin lähellä on muutama muu (huomattavasti kalliimpi) majapaikka, joitakin ravintoloita, kaksi pientä ruokakauppaa, pesula, kahvila, jäätelökioski, leipomo ja skootterivuokraamoita. Saaren ympäri menee yksi 32 km:n mittainen tie ja bussit kulkevat tasatunnein myötä- ja vastapäivään. Rannat ja laguunit ovat paratiisimaisia ja saaren keskellä kasvaa jurassicparkmainen vuoristoinen metsä.
Mitään erityisen kummallisia eläimiä en ole bongannut vedenalaista elämää lukuun ottamatta. Siellä nimittäin onkin sitten kaikenlaisia eväkkäitä ja evättömiä. Mureenan spottasin eilen, pienen mustekalan ja joitain ihmeellisiä siimamaisia kaloja. Rannan läheisyydessä näkee toisinaan valtavia taskurapuja, jotka kaivavat isoja nyrkin kokoisia onkaloita hiekkaan.
Olen exploorannut saarta niin bussilla kuin skootterillakin. Paikat ovat kuitenkin jotakuinkin samanlaisia, joten en näe hyvää syytä hengailla poissa Murilta. Täällä on hyvä relata ennen Aucklandin huisketta.
Laguuni hohteli turkoosinsinisenä ja snorklasin päivän aikana ihoni ryppyiseksi kuin rusina. Vesi on todella kirkasta, ranta matala ja kun menee hieman syvemmälle, vedenalainen maailma on vertaansa vailla.
Eilen istuttiin taas iltaa hostellin porukalla potluck-periaatteella. Kaikki toivat snaksuja ja juomia pelattiin unoa, korttia, petankkia yms ulkona. Täällä on porukkaa Briteistä, Saksasta, Kanadasta, Australiasta, Uudesta-Seelannista, Ruotsista, Ranskasta ja jenkeistä.
Elämä Vara’sissa on hieman kuin olisi kesäleirillä. Muutaman päivän jälkeen tuntee jo kaikki hostellin asukkaat ja olo on kotoisa. Juttuseuraa löytyy aina ja jos haluaa olla omissa oloissaan niin sekin onnistuu varsin mainiosti. Porukka on mukava. Ruotsalaispariskunnan kanssa tulen hyvin juttuun, samoin uus-seelantalilais-saksalaisen pariskunnan kanssa. Eilen haastoin yhden australialaisen Uno-peliin, jossa voitin viisi (!) kertaa peräkkäin.
Tänään oli erään voittoni lunastus. Pelattiin nimittäin illallisesta ja ruokajuomista Traders Jackissa ja onnekkaasti voitin ne molemmat. Traders Jack on Rarotongan paras seafood-ravintola ja käytiin syömässä valtava shared seafood-plate for two, jossa oli varmaan kaikkia mahdollisia mereneläviä. Syötiin simpukoita, hummeria, katkarapuja, mustekalaa, rainbow fishiä, kolmea muuta kalaa (älkää kysykö mitä kaikkia ne oli), sushia, salaattia, valkosipulileipää Loistava loistava dinner meren äärellä; ehdottomasti parasta ruokaa mitä olen tällä matkalla syönyt.
Rarotongan saarella asuu vain 15 000 asukasta, keskusta on pieni ja Muri Lagoonin alue on kuin maaseutua. Suosituimmat harrastukset täällä ovat auringonotto, snorklaus, sukellus, kalastus, melonta ja purjehdus jollilla. Vara’sin lähellä on muutama muu (huomattavasti kalliimpi) majapaikka, joitakin ravintoloita, kaksi pientä ruokakauppaa, pesula, kahvila, jäätelökioski, leipomo ja skootterivuokraamoita. Saaren ympäri menee yksi 32 km:n mittainen tie ja bussit kulkevat tasatunnein myötä- ja vastapäivään. Rannat ja laguunit ovat paratiisimaisia ja saaren keskellä kasvaa jurassicparkmainen vuoristoinen metsä.
Mitään erityisen kummallisia eläimiä en ole bongannut vedenalaista elämää lukuun ottamatta. Siellä nimittäin onkin sitten kaikenlaisia eväkkäitä ja evättömiä. Mureenan spottasin eilen, pienen mustekalan ja joitain ihmeellisiä siimamaisia kaloja. Rannan läheisyydessä näkee toisinaan valtavia taskurapuja, jotka kaivavat isoja nyrkin kokoisia onkaloita hiekkaan.
Olen exploorannut saarta niin bussilla kuin skootterillakin. Paikat ovat kuitenkin jotakuinkin samanlaisia, joten en näe hyvää syytä hengailla poissa Murilta. Täällä on hyvä relata ennen Aucklandin huisketta.
tiistai 3. marraskuuta 2009
3.11.2009 Rarotonga, Muri Lagoon
Oon huomannut, että pidän matkaillessa hassua sisäistä kirjanpitoa. Jos joudun maksamaan majoituksesta ja jos ulkonasyöminen on verrattain kallista, niin käytän sitten mielummin hostellien keittiöitä ja kokkailen itse. Sohvasurffaillessa budjettikirjanpitoni antaa periksi ulkonasyömisellekin. Cook-saarilla asuu tasan yksi sohvasurffari, joka tällä hetkellä on ulkomailla, joten sohvaa täältä ei saa. Vara’sin majoitus on halvimpia saarella olevia mutta hinta-laatu-taso tuntuu ihan ok:lta.
Hostellin asukkaiden kanssa istuttiin eilen iltaa, pelattiin Unoa yms. Tuli heti kivempi fiilis, kun tutustui ihmisiin. Porukkaa on ympäri maailmaa ja ikähaitarilla 19-50v. Tän porukan kanssa tulee sitten varmaan hengattua lähipäivät; kiva :)
Tiedoksenne muuten, että Cook-saarilla ei mitään ilmaisia WiFi-yhteyksiä ole, vaan internetin käyttö on törkeän hintaista. Minuuttitaksa kaikkialla; kahviloissakin. Vara’sissa lienee halvin yhteys; 7,50 NZD/tunti. En siis tule juurikaan verkossa notkumaan ja sähköposteihin yms vastailut saavat odottaa. Kännykkäoperaattorini DNA ei löydä verkkoa, joten puhelinkaan ei toimi. Hyvin olen siis eristäytynyt.
Hostellin asukkaiden kanssa istuttiin eilen iltaa, pelattiin Unoa yms. Tuli heti kivempi fiilis, kun tutustui ihmisiin. Porukkaa on ympäri maailmaa ja ikähaitarilla 19-50v. Tän porukan kanssa tulee sitten varmaan hengattua lähipäivät; kiva :)
Tiedoksenne muuten, että Cook-saarilla ei mitään ilmaisia WiFi-yhteyksiä ole, vaan internetin käyttö on törkeän hintaista. Minuuttitaksa kaikkialla; kahviloissakin. Vara’sissa lienee halvin yhteys; 7,50 NZD/tunti. En siis tule juurikaan verkossa notkumaan ja sähköposteihin yms vastailut saavat odottaa. Kännykkäoperaattorini DNA ei löydä verkkoa, joten puhelinkaan ei toimi. Hyvin olen siis eristäytynyt.
2.11.2009 Rarotonga, Muri Lagoon
Saavuin Rarotongalle aikaisin kuuden maissa tänä aamuna. Sää oli pilvinen, upeat vehreät vuorimaisemat reunustivat lentokenttää. Rarotongan lentokenttä on todella pieni ja siellä on vain yksi laukkuhihna, jote eipä ollut epäselvyyttä siitä missä odotella Jaska Sudennahkaa (Jack Wolfskin- rinkkani ;). Se tuli viimeisten joukossa; siinä vaiheessa kun olet jo snadisti hermostumassa ja menossa kysymään, että missäköhän se nimenomainen bägini mahtaa olla… Tuli kuitenkin, viimein ja vihdoin *phew*.
Cook-saarten maahansaapumisvaatimuksena on kirjallinen vahvistus varatusta majoituksesta, joten buukkasin jo Suomessa 3 ekaa yötä Vara’s Beach Housesta. Se on useiden travellereiden suosittelema paikka ja Muri Beachin laguuni on kaunis kuin mikä, joten en sitten arponut sen enempää. www. varas.co.uk. Hostellilla on free pick-up kentältä mikä olikin tosi hyvä juttu, sillä vähäisten lentokoneunieni jälkeen olo oli lievästi jet-lagged, silmät tuntuivat kuivalta ja iho samoin runsaasta veden tinttaamisestani huolimatta. Hankin jo vuosia sitten Samsoniten puhallettavan niskatyynyn, joka auttaa vähän istuma-asennossa nukkumiseen mutta niska tulee kipeäksi silti :/
Ajeltiiin parinkymmenen minuutin matka Muri Lagoonille, sain huoneeni (huone, jossa sänky, lipasto ja peili) 50m rannasta. Vara’s on aika perinteinen backpacker-paikka, josta tykkään kyllä. Yhteinen keittiö ja kylppärit, mukava lounge sohvilla ja ruokailutilalla, beach deck aurinkotuoleilla ja meren kohina (I love it!).
Ranta on upea; yksi kauneimpia, joita olen nähnyt! Nukuin aamulla kauneusunet, heräsin yhden maissa ja kävin tekemässä check-innin ja nostamassa rahaa. Kun vaihtaa maata ja valuuttaa kerran viikossa, niin kurssissa ja kolikoissa on aina oma opettelemisensa. Cook-saarilla käytetään Uuden-Seelannin dollareita, joiden kurssi tosin on aika helppo muistaa. Kolikot ovat aina se tricky thing, kun niistä ei yhtä helpolla silmäyksellä näe minkä arvoinen lantti on kyseessä.
Tänään on ollut hieman pilvinen päivä, joten iltapäivän chillout-sessioni rantatuolissa keskeytyi liiankin pian. Aurinko meni pilveen, tuuli yltyi ja yhtäkkiä sää muuttui harmaaksi. Luikin lämpimään suihkuun, vaihdoin vaatteita, investigoin tavarani ja pakkasin pyykkikassin, sillä täytyy varmaan pestä koneellinen ennen Uutta-Seelantia.
Vara’sin lähellä on useita ravintoloita mutta ne eivät ole mielestäni mitään kovin halpoja. Pikkuruisia ruokakauppoja on kaksi, joista paremmin varustellusta ostin leipää, juustoa, tomaatteja, paprikoita, murukahvia, maitoa, kokista ja palasen fantastisen hyvää paikallista kookoskakkua. Hinnat ovat snadisti rouheat ruokakaupassakin ja valikoima syystäkin pieni; ollaanhan täällä jossain keskellä valtamerta, jonne kaiken kuljettaminen maksaa.
Cook-saarten maahansaapumisvaatimuksena on kirjallinen vahvistus varatusta majoituksesta, joten buukkasin jo Suomessa 3 ekaa yötä Vara’s Beach Housesta. Se on useiden travellereiden suosittelema paikka ja Muri Beachin laguuni on kaunis kuin mikä, joten en sitten arponut sen enempää. www. varas.co.uk. Hostellilla on free pick-up kentältä mikä olikin tosi hyvä juttu, sillä vähäisten lentokoneunieni jälkeen olo oli lievästi jet-lagged, silmät tuntuivat kuivalta ja iho samoin runsaasta veden tinttaamisestani huolimatta. Hankin jo vuosia sitten Samsoniten puhallettavan niskatyynyn, joka auttaa vähän istuma-asennossa nukkumiseen mutta niska tulee kipeäksi silti :/
Ajeltiiin parinkymmenen minuutin matka Muri Lagoonille, sain huoneeni (huone, jossa sänky, lipasto ja peili) 50m rannasta. Vara’s on aika perinteinen backpacker-paikka, josta tykkään kyllä. Yhteinen keittiö ja kylppärit, mukava lounge sohvilla ja ruokailutilalla, beach deck aurinkotuoleilla ja meren kohina (I love it!).
Ranta on upea; yksi kauneimpia, joita olen nähnyt! Nukuin aamulla kauneusunet, heräsin yhden maissa ja kävin tekemässä check-innin ja nostamassa rahaa. Kun vaihtaa maata ja valuuttaa kerran viikossa, niin kurssissa ja kolikoissa on aina oma opettelemisensa. Cook-saarilla käytetään Uuden-Seelannin dollareita, joiden kurssi tosin on aika helppo muistaa. Kolikot ovat aina se tricky thing, kun niistä ei yhtä helpolla silmäyksellä näe minkä arvoinen lantti on kyseessä.
Tänään on ollut hieman pilvinen päivä, joten iltapäivän chillout-sessioni rantatuolissa keskeytyi liiankin pian. Aurinko meni pilveen, tuuli yltyi ja yhtäkkiä sää muuttui harmaaksi. Luikin lämpimään suihkuun, vaihdoin vaatteita, investigoin tavarani ja pakkasin pyykkikassin, sillä täytyy varmaan pestä koneellinen ennen Uutta-Seelantia.
Vara’sin lähellä on useita ravintoloita mutta ne eivät ole mielestäni mitään kovin halpoja. Pikkuruisia ruokakauppoja on kaksi, joista paremmin varustellusta ostin leipää, juustoa, tomaatteja, paprikoita, murukahvia, maitoa, kokista ja palasen fantastisen hyvää paikallista kookoskakkua. Hinnat ovat snadisti rouheat ruokakaupassakin ja valikoima syystäkin pieni; ollaanhan täällä jossain keskellä valtamerta, jonne kaiken kuljettaminen maksaa.
1.11.2009 meren yllä LA:n ja Honolulun puolessa välissä
Korkeus 9753 metriä, lentomatka reipas 7000 km. Tämmöinen mukava 10,5 tunnin istunto Los Angelesista Air New Zealandin kyydissä Cook-saarille.
Los Angelesin shoppailumahdollisuudet ovat muuten mahtavat. Mutkan omaan matkaani tuo 20 kg:n painorajoitus. Tekisi mieli hankkia vaikka mitä, ja edullisesti vielä kun saisi mutta olen saanut aika hyvin pidettyä shoppailun kurissa. Lontoosta en tainnut ostaa mitään (!), vaikka houkutuksia oli vaikka kuinka. Losista hankin kaksi magneettia, muutaman paidan (kaksi nistä vintage-kirpparilta) ja rintamerkin, jossa on aaltoja. ”Kuolasin” sadan miljoonan muun asian perään mutta shoppailu pysyi hyvin kurissa. Todella hyvän näköisiä vaatteita olisi saanut halvalla mutta mulla on kotona vaatteita niin paljon, että lisää ei kyllä tarvitsisi enää yhtään. Mutta kuitenkaan ei ole koskaan mitään päällepantavaa. Mikä dilemma ;)
CouchSurfingista oli muuten juttu Kymen Sanomissa. Järkkäsin Kotkassa oleiluaikanani yhden CS-meetin, jonka toinen osallistuja tunsi erään Kymppärin toimittajan. Tehtiin haastattelu päivää ennen lähtöäni ja toivon mukaan artikkeli antaa potkua Kymenlaakson CS:n toimintaan. Siellä nimittäin pitelee vielä aika hiljaista. Toivon kuitenkin, että porukka aktivoituu; oli se sitten hostaamista, weekly meettejä tms mitä tahansa; herättelisi hieman talviuneen vaipuvaa Kymenlaaksoa eloon. Itse olen matkustaessani löytänyt parhaat hostini pienemmiltä paikkakunnilta ja olen saletti varma, että Kymenlaaksossa potentiaalia toimintaan olisi ehdottomasti.
Lehtijuttu CouchSurfingista oli Kymppärissä yli viikko sitten. Olisi kiva tietää mitä ajatuksia se ihmisissä herätti. Olisin halunnut alleviivata vielä lisää, että kaikki sohvasurffaukseeen liittyvä toiminta on vapaaehtoista eikä velvoita mihinkään. Kyseessä on siis puhdas vieraanvaraisuus ja kulttuurienvaihto, joka maksaa itsensä takaisin sellaisina kokemuksina, joita et voi matkatoimistosta ostaa. Suosittelen kaikille vähänkin asiasta kiinnostuneille. www. couchsurfing.org
Itse totesin taas tänään, että mitäpä olisi L.A. ollut ilman CS:aa. ”Ihan jees” varmastikin mutta puolet siellä oloajastani sohvasurffattuani sain taas ihan uuden perspektin kaupunkiin ja pääsin käymään sellaisissa paikoissa mihin ei tasan olisi itse osannut/tajunnut mennä ilman paikallista isäntää ja mikä vitaalia; autoa. LA:ssa kaikilla on auto. Ja ne eivät ole mitään halvimpia malleja. Välimatkat ovat pitkiä mutta highwayt nopeita. Miken avoautolla matkat taittuivat mukavasti chillout-musaa kuunnellen ja Honeyn roikkuessa valjaissa etuistuinten välissä.
Los Angelesin shoppailumahdollisuudet ovat muuten mahtavat. Mutkan omaan matkaani tuo 20 kg:n painorajoitus. Tekisi mieli hankkia vaikka mitä, ja edullisesti vielä kun saisi mutta olen saanut aika hyvin pidettyä shoppailun kurissa. Lontoosta en tainnut ostaa mitään (!), vaikka houkutuksia oli vaikka kuinka. Losista hankin kaksi magneettia, muutaman paidan (kaksi nistä vintage-kirpparilta) ja rintamerkin, jossa on aaltoja. ”Kuolasin” sadan miljoonan muun asian perään mutta shoppailu pysyi hyvin kurissa. Todella hyvän näköisiä vaatteita olisi saanut halvalla mutta mulla on kotona vaatteita niin paljon, että lisää ei kyllä tarvitsisi enää yhtään. Mutta kuitenkaan ei ole koskaan mitään päällepantavaa. Mikä dilemma ;)
CouchSurfingista oli muuten juttu Kymen Sanomissa. Järkkäsin Kotkassa oleiluaikanani yhden CS-meetin, jonka toinen osallistuja tunsi erään Kymppärin toimittajan. Tehtiin haastattelu päivää ennen lähtöäni ja toivon mukaan artikkeli antaa potkua Kymenlaakson CS:n toimintaan. Siellä nimittäin pitelee vielä aika hiljaista. Toivon kuitenkin, että porukka aktivoituu; oli se sitten hostaamista, weekly meettejä tms mitä tahansa; herättelisi hieman talviuneen vaipuvaa Kymenlaaksoa eloon. Itse olen matkustaessani löytänyt parhaat hostini pienemmiltä paikkakunnilta ja olen saletti varma, että Kymenlaaksossa potentiaalia toimintaan olisi ehdottomasti.
Lehtijuttu CouchSurfingista oli Kymppärissä yli viikko sitten. Olisi kiva tietää mitä ajatuksia se ihmisissä herätti. Olisin halunnut alleviivata vielä lisää, että kaikki sohvasurffaukseeen liittyvä toiminta on vapaaehtoista eikä velvoita mihinkään. Kyseessä on siis puhdas vieraanvaraisuus ja kulttuurienvaihto, joka maksaa itsensä takaisin sellaisina kokemuksina, joita et voi matkatoimistosta ostaa. Suosittelen kaikille vähänkin asiasta kiinnostuneille. www. couchsurfing.org
Itse totesin taas tänään, että mitäpä olisi L.A. ollut ilman CS:aa. ”Ihan jees” varmastikin mutta puolet siellä oloajastani sohvasurffattuani sain taas ihan uuden perspektin kaupunkiin ja pääsin käymään sellaisissa paikoissa mihin ei tasan olisi itse osannut/tajunnut mennä ilman paikallista isäntää ja mikä vitaalia; autoa. LA:ssa kaikilla on auto. Ja ne eivät ole mitään halvimpia malleja. Välimatkat ovat pitkiä mutta highwayt nopeita. Miken avoautolla matkat taittuivat mukavasti chillout-musaa kuunnellen ja Honeyn roikkuessa valjaissa etuistuinten välissä.
1.11.2009 LAX
Eilen oli siis se varsinainen Halloween-yö. Miken kaveri Natalie tuli hengailemaan alkuillaksi Miken luo. Beachin katukuvassa vilisi mitä ihmeelisempiä kostyymejä ja kaikillla tuntui olevan hauskaa . Mike ja Natalie jatkoivat vielä baariin mutta itse päätin olla kaukaa viisas ja mennä nukkumaan ennen puoltayötä (oli sitten Halloween tai ei). Seuraavan päivän 10,5 tunnin lento Cook-saarille ei kannusta juhlimaan rankasti.
Mikekaan ei sitten koko yötä baarissa viihtynyt, sillä vietettiin tämä päivä Venice Beachilla. Venice Beach on aivan ehdottomasti mun suosikkialue LA:ssa. Upea UPEA U P E A ranta, katukauppiaita, kojuja, surffareita, skeittareita, katutaiteilijoita, muusikkoja. Hiemahkon hipahtava alue, hyvin erikoinen itsessään, sillä porukkaa on kaikista maailmana kolkista ja siksi varmaan siihen tykästyinkin.
Ostin paidan, pipon ja rintamerkin, Mike pipon ja kasan rintamerkkejä. Rintamerkkien myyjä oli viisikymppinen rastalettinen hippimies, joka kertoi villissä nuoruudessaan olleensa Helsingissä, Jyväskylässä ja Oulussa. Saatiin snadisti discountia rintamerkeistä, koska myyjä ilmeisestikin diggasi Suomesta. En tiedä missä luuytimessä se itselläni piilee mutta ihmettelen vieläkin miten joku kalifornialainen voi tykätä Suomesta… No, rintamerkit eivät juurikaan lompakkoa keventäneet. Honey ei saanut tällä kertaa mitään paitsi pitkän kävelylenkin ja paljon uusia koirakavereita.
LA:ssa on paljon koiria ja ne ovat hemmoteltuja jos mitkä. Löytyy lemmikkikauppaa, -vaateliikettä, -leipomoa, -hotellia; mitä ikinä nyt voi kuvitellakaan! Minä rakastan eläimiä mutta LA:n lemmikkien ylenpalttinen hemmottelu alkaa jo tuntua hieman überilta.
Venice Beachilla näkee vaikka mitä. Siis oikeasti; vaikka mitä! Ihmetyyppejä ja –juttuja. Hah. Menkääpä käymään jos L.A.:han joskus eksytte; Venice Beachia ei kannata missata. Pähkähullun rantabulevardin lisäksi siellä on Venetsia-tyyppisiä kanaaleja (josta paikka on saanut nimensä) ja kauniita taloja.
Mikekaan ei sitten koko yötä baarissa viihtynyt, sillä vietettiin tämä päivä Venice Beachilla. Venice Beach on aivan ehdottomasti mun suosikkialue LA:ssa. Upea UPEA U P E A ranta, katukauppiaita, kojuja, surffareita, skeittareita, katutaiteilijoita, muusikkoja. Hiemahkon hipahtava alue, hyvin erikoinen itsessään, sillä porukkaa on kaikista maailmana kolkista ja siksi varmaan siihen tykästyinkin.
Ostin paidan, pipon ja rintamerkin, Mike pipon ja kasan rintamerkkejä. Rintamerkkien myyjä oli viisikymppinen rastalettinen hippimies, joka kertoi villissä nuoruudessaan olleensa Helsingissä, Jyväskylässä ja Oulussa. Saatiin snadisti discountia rintamerkeistä, koska myyjä ilmeisestikin diggasi Suomesta. En tiedä missä luuytimessä se itselläni piilee mutta ihmettelen vieläkin miten joku kalifornialainen voi tykätä Suomesta… No, rintamerkit eivät juurikaan lompakkoa keventäneet. Honey ei saanut tällä kertaa mitään paitsi pitkän kävelylenkin ja paljon uusia koirakavereita.
LA:ssa on paljon koiria ja ne ovat hemmoteltuja jos mitkä. Löytyy lemmikkikauppaa, -vaateliikettä, -leipomoa, -hotellia; mitä ikinä nyt voi kuvitellakaan! Minä rakastan eläimiä mutta LA:n lemmikkien ylenpalttinen hemmottelu alkaa jo tuntua hieman überilta.
Venice Beachilla näkee vaikka mitä. Siis oikeasti; vaikka mitä! Ihmetyyppejä ja –juttuja. Hah. Menkääpä käymään jos L.A.:han joskus eksytte; Venice Beachia ei kannata missata. Pähkähullun rantabulevardin lisäksi siellä on Venetsia-tyyppisiä kanaaleja (josta paikka on saanut nimensä) ja kauniita taloja.
31.10.2009, Shoreline Village, Long Beach
Porukkaa tuli eilen reilu parikymmentä henkeä. Kotibileiden jälkeen käytiin muutamassa alueen kivassa baarissa ja päädyttiin baarien sulkeuduttua takaisin Mikelle. Viimeiset vieraat lähtivät neljän maissa ja tänään tulikin sitten nukuttua pitkään. Hauska ilta; tutustuin moniin uusiin LA:n sohvasurffareihin. Yksi heistä on suomalainen journalistiikan opiskelija, joka on asunut LA:ssa jo muutaman vuoden. Oli kiva kuulla hänen taustoistaan ja kokemuksistaan.
Varsinainen Halloween-päivä on tänään vaikka koristelut ovat olleet esillä jo viikon (vrs. joulu). Halloween on täällä ISO juttu. Talot, pihat, kaupat yms on koristeltu kaiverretuilla kurpitsanpäillä, hämähäkin verkoilla ja kaikilla horror-jutuilla. Toinen toistaan hienompia virityksiä. Suuruudessaan vetää tosiaan vertoja joululle. Ihmiset panostavat pukeutumiseen ja useimmilla aikuisillakin on kostyymit. Ei mitään Tiimari-kamoja vaan huolella mietittyjä asukokonaisuuksia kasvomaalauksineen kaikkineen. Siistiä
Mike on eilisestä vielä väsynyt ja jäi nukkumaan. Itse heräilin ennen puoltapäivää ja sää oli kaunis, joten lähdin ulos. Vartin kävelymatkan päässä Miken kodista on Shoreline Village, pier ja satama. Olen nähnyt valtavat määrät luksusjahteja, purjeveneitä, vesirataslaivoja, Queen Maryn, majakan, pelikaaneja, ihania idyllisiä rantakahviloita, kauppoja ja ravintoloita. Kävellyt paljon mutta hyvässä säässä ja virkistävässä merituulen hönkäyksessä kävelee mielellään.
Long Beachin Shoreline Village on kyllä kaunis! Hintatasokin on dollarin kurssin takia ihan budjetilleni sopiva ja sitä helpottaa vielä se, että majoituksesta ei tarvitse maksaa.
Varsinainen Halloween-päivä on tänään vaikka koristelut ovat olleet esillä jo viikon (vrs. joulu). Halloween on täällä ISO juttu. Talot, pihat, kaupat yms on koristeltu kaiverretuilla kurpitsanpäillä, hämähäkin verkoilla ja kaikilla horror-jutuilla. Toinen toistaan hienompia virityksiä. Suuruudessaan vetää tosiaan vertoja joululle. Ihmiset panostavat pukeutumiseen ja useimmilla aikuisillakin on kostyymit. Ei mitään Tiimari-kamoja vaan huolella mietittyjä asukokonaisuuksia kasvomaalauksineen kaikkineen. Siistiä
Mike on eilisestä vielä väsynyt ja jäi nukkumaan. Itse heräilin ennen puoltapäivää ja sää oli kaunis, joten lähdin ulos. Vartin kävelymatkan päässä Miken kodista on Shoreline Village, pier ja satama. Olen nähnyt valtavat määrät luksusjahteja, purjeveneitä, vesirataslaivoja, Queen Maryn, majakan, pelikaaneja, ihania idyllisiä rantakahviloita, kauppoja ja ravintoloita. Kävellyt paljon mutta hyvässä säässä ja virkistävässä merituulen hönkäyksessä kävelee mielellään.
Long Beachin Shoreline Village on kyllä kaunis! Hintatasokin on dollarin kurssin takia ihan budjetilleni sopiva ja sitä helpottaa vielä se, että majoituksesta ei tarvitse maksaa.
30.10.2009 LA, Long Beach ja Belmont Shore
Tänään ajeltiin Pacific Highwayta etelään Belmont Shoreen, joka on todella kiva alue. Ulkoilutettiin Honeya, kierrettiin muutama pyöräkauppa (Mike on ostamassa polkupyörää), syötiin lounasta ja käytiin shoppailemassa ruokaa ja juomia valtavissa suppareissa, joiden valikoimat on tuplat Prismoihin ja Citymarketteihin verrattuna. Mike nimittäin järjestää illalla CS-pre-Halloween-partyt kotonaan. Dress code on musta, valkoinen tai musta-valkoinen. Onneksi mulla on 15 kg:n garderobissani sopivaa päällepantavaa.
Sää jatkuu kauniina, lämpimänä ja aurinkoisena. Ja tällainen se kuulemma on lähes aina. Onnekkaat kalifornialaiset!
Sää jatkuu kauniina, lämpimänä ja aurinkoisena. Ja tällainen se kuulemma on lähes aina. Onnekkaat kalifornialaiset!
29.10.2009 LA, Long Beach
Muutaman Santa Monican hostellissa vietetyn yön jälkeen löysin LA:n CS Emergency Couch Groupin kautta hostin. Mike ja Honey (ihana sekarotuinen kadulta pelastettu koira; semmoinen labradorin tapainen & näköinen) tulivat hakemaan minut hostellin edestä avoautolla (wow, I know :). Taisi muuten olla eka kertani avoauton kyydissä.
Mike asuu Long Beachilla, joka on reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Santa Monicasta etelään. Avoautolla ajelu LA:ssa on aika coolia. Honeykin tykkää, mitä nyt yrittää änkeä välillä etupenkille.
Nukun Miken olohuoneen futonilla, joka on mukava.
Mike asuu Long Beachilla, joka on reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Santa Monicasta etelään. Avoautolla ajelu LA:ssa on aika coolia. Honeykin tykkää, mitä nyt yrittää änkeä välillä etupenkille.
Nukun Miken olohuoneen futonilla, joka on mukava.
29.10.2009 Hollywood ja Universal Studios
Tänään olin ”turistikierroksella” tsekkaamassa tähtien asuinalueen Malibussa, Beverly Hillsissä ja Bel Airissa. Tulipas nyt sitten nähtyä missä Madonna, Bill Cosby, Hugh Hefner, Adam Sandler, Goldie Hawn, Britney Spears, Spellingit, Michael Eisner jne asustelevat. Lista on loputon, enkä edes muista keiden kaikkien pihaporttien ohi ajeltiin; niitä kun oli tuhka tiheään. Michael Jacksonin pihaportin edessä oli vieläkin kukkia.
Tähtien talojen jälkeen suunnattiin Rodeo Driven kautta Sunset Stripille. Näin Viper Roomin, jonka edessä Johnny Depp menehtyi, Sky Barin, jossa Oscareitten jatkot järjestetään ja monia muita ”näyttäytymispaikkoja”. Hengailtiin Kodak Theatren edessä Walk of Famella, jossa parhaiten ansioituneiden tähtien kädenjäljet ja nimmarit ovat. Mä en kyllä niistä betonilaatoista saanut juurikaan mitään irti. Sanoisin ehkä, että no joo, oli ihan ok nähdä mutta ei niissä mitään ihmeellistä taikaa ollut.
Walk of Famelta ajeltiin Mulholland Drivelle, joka kiemurtelee Hollywoodin kukkuloilla. Reittinä se on kyllä upea, sillä näkymät kukkuloilta avautuvat yli koko Los Angelesin. Kaupunki on valtava. Pysähdyttiiin valokuvaustauolle Hollywood-kylttiä vastapäätä. Kyltti on nykyään kaupungin vartioima, sillä sitä on terrorisoitu mm. maalaamalla kyltti pinkiksi ja muuttamalla muotoon HolyWood (kun paavi oli kaupungissa), HolyWeed yms ”jekkuja”.
Monia elokuvista tuttuja paikkoja näin myös. Mitään vanhaa ja historiallista täällä ei ole vaan nähtävyydet ovat lähinnä näitä filmiteollisuuteen liittyviä, sillä kaikki pyörii sen ympärillä.
Universal Studios on upea huvipuisto, jossa tekemistä ja nähtävää olisi riittänyt koko päiväksi. Itselläni oli aikaa vain puoli päivää ja hieman jäi harmittamaan muutamat ajanpuutteen takia missatut kohteet. Paljon ehdin kuitenkin käydä mutta se edellytti reipasta liikkumista, suunnitelmallisuutta ja mm. lounaan hoitamista nakkisämpylällä.
Mummy Ride on yksi parhaimpia vuoristoratoja, joissa olen ollut. Special Effects –demonstraatio oli mielenkiintoinen ja hauska, sillä se oli interaktiivinen ja yleisö oli showssa mukana. Veneretki Jurassic Parkissa oli upea, alleviivaan sanaa u p e a ja päättyi kunnon rollercoasterin tavoin hurjaan loppulaskuun, jossa onnekkaat säilyvät kuivana ja osa porukasta saa ilmaisen suihkun. Kuuluin jälkimmäisiin ;)
Horror House ei ollut mikään lasten juttu, sillä siellä säikyin ja kiljuin ihan oikeasti! Se on sellainen puolipimeässä talossa läpikäveltävä kierros, jossa elektronisesti liikkuvien kauhuhahmojen ja upeiden taustojen lisäksi on ihan oikeita ihmisiä vierailijoita säikyttelemässä. Päästin useamman aika hyvän kiljahduksen, kun patsaaksi luulemani hahmot hyppäsivätkin yhtäkkiä eteeni tai henkilökunnaksi olettamani suunnannäyttäjä olikin verta himoitseva vampyyri. Ekalla kerralla säikähdin niin paljon, että olin likipitäen tarrautua takana kulkevan henkilön käsivarteen mutta säikähdysreaktion jälkeen naurettiin molemmat makeasti (mutta ehkä myös hieman epävarmasti sillä jatko hirvitti). Hah-haa, loistava kokemus tuo Universal Studioiden Horror House! En suosittele sydänvikaisille.
Shrek 4D oli okei, mutta Lontoon IMAX:in jälkeen en jaksanut siitä vaikuttua. Samaa kamaa kuin Lintsin 4D mutta pitempänä ja suurempana. Päivä oli kuitenkin todella hyvä, voi kun aikaa vain oli ollut enemmän. Ensi kerralla (jos ja kun semmoinen mahdollisuus tulee) menen koko päiväksi.
Tähtien talojen jälkeen suunnattiin Rodeo Driven kautta Sunset Stripille. Näin Viper Roomin, jonka edessä Johnny Depp menehtyi, Sky Barin, jossa Oscareitten jatkot järjestetään ja monia muita ”näyttäytymispaikkoja”. Hengailtiin Kodak Theatren edessä Walk of Famella, jossa parhaiten ansioituneiden tähtien kädenjäljet ja nimmarit ovat. Mä en kyllä niistä betonilaatoista saanut juurikaan mitään irti. Sanoisin ehkä, että no joo, oli ihan ok nähdä mutta ei niissä mitään ihmeellistä taikaa ollut.
Walk of Famelta ajeltiin Mulholland Drivelle, joka kiemurtelee Hollywoodin kukkuloilla. Reittinä se on kyllä upea, sillä näkymät kukkuloilta avautuvat yli koko Los Angelesin. Kaupunki on valtava. Pysähdyttiiin valokuvaustauolle Hollywood-kylttiä vastapäätä. Kyltti on nykyään kaupungin vartioima, sillä sitä on terrorisoitu mm. maalaamalla kyltti pinkiksi ja muuttamalla muotoon HolyWood (kun paavi oli kaupungissa), HolyWeed yms ”jekkuja”.
Monia elokuvista tuttuja paikkoja näin myös. Mitään vanhaa ja historiallista täällä ei ole vaan nähtävyydet ovat lähinnä näitä filmiteollisuuteen liittyviä, sillä kaikki pyörii sen ympärillä.
Universal Studios on upea huvipuisto, jossa tekemistä ja nähtävää olisi riittänyt koko päiväksi. Itselläni oli aikaa vain puoli päivää ja hieman jäi harmittamaan muutamat ajanpuutteen takia missatut kohteet. Paljon ehdin kuitenkin käydä mutta se edellytti reipasta liikkumista, suunnitelmallisuutta ja mm. lounaan hoitamista nakkisämpylällä.
Mummy Ride on yksi parhaimpia vuoristoratoja, joissa olen ollut. Special Effects –demonstraatio oli mielenkiintoinen ja hauska, sillä se oli interaktiivinen ja yleisö oli showssa mukana. Veneretki Jurassic Parkissa oli upea, alleviivaan sanaa u p e a ja päättyi kunnon rollercoasterin tavoin hurjaan loppulaskuun, jossa onnekkaat säilyvät kuivana ja osa porukasta saa ilmaisen suihkun. Kuuluin jälkimmäisiin ;)
Horror House ei ollut mikään lasten juttu, sillä siellä säikyin ja kiljuin ihan oikeasti! Se on sellainen puolipimeässä talossa läpikäveltävä kierros, jossa elektronisesti liikkuvien kauhuhahmojen ja upeiden taustojen lisäksi on ihan oikeita ihmisiä vierailijoita säikyttelemässä. Päästin useamman aika hyvän kiljahduksen, kun patsaaksi luulemani hahmot hyppäsivätkin yhtäkkiä eteeni tai henkilökunnaksi olettamani suunnannäyttäjä olikin verta himoitseva vampyyri. Ekalla kerralla säikähdin niin paljon, että olin likipitäen tarrautua takana kulkevan henkilön käsivarteen mutta säikähdysreaktion jälkeen naurettiin molemmat makeasti (mutta ehkä myös hieman epävarmasti sillä jatko hirvitti). Hah-haa, loistava kokemus tuo Universal Studioiden Horror House! En suosittele sydänvikaisille.
Shrek 4D oli okei, mutta Lontoon IMAX:in jälkeen en jaksanut siitä vaikuttua. Samaa kamaa kuin Lintsin 4D mutta pitempänä ja suurempana. Päivä oli kuitenkin todella hyvä, voi kun aikaa vain oli ollut enemmän. Ensi kerralla (jos ja kun semmoinen mahdollisuus tulee) menen koko päiväksi.
28.10.2009 Malibu Beach
Vietin päivän Malibu Beachilla hostellin järjestämällä ilmaisella retkellä. Piknikattiin beachilla, otettiin aurinkoa ja uitiin. Ihana päivä. Retkellä tutustuin muihin hostellin asukkaisiin ja sain hyviä vinkkejä Uutta-Seelantia, Cook-saareja ja Australiaa varten, ja ehkäpä muutaman potentiaalisen hostinkin. Malibussa on hyvät mahdollisuudet bongata julkkiksia, mutta tällä kertaa ei sattunut yhtään kohdalle. Ei sillä, että haluaisin niitä nähdä mutta tiedän ihmisiä, jotka saisivat ”kicksit” tähtien näkemisestä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
