Istuskelinpa tässä päivänä eräänä Espalla. Esplanadin puistossa siis. Katselin ihmisiä. Kuuntelin katusoittajia, naureskelin polttariporukoille. Söin jätskiä ja istuin penkillä. Mietin suomalaista luonnetta, joka on mun mielestä aika lailla spesiaali. Mä luulen, että SÄÄLLÄ on siihen suuri vaikutus. Kesällä ihmiset ovat iloisia, rentoutuneita, hengailevat ulkona, nauttivat auringosta ja lämmöstä. Kesä, jee! Kaikki hyvin.
Talvella ja syksyllä kaduilla ja puistoissa ei näy juuri ketään. Joitain hassuja koiranpissittäjiä ja jokunen lenkkeilijä. Sosiaaliset kontaktit eivät ole niin aktiivisia. Bussipysäkillä kyräillään samoille naamoille ja junassa puhutaan vain kännykälle.
No, kukapa nyt haluaa lähteä ULOS, kun taivaalta tulee jotain räntä-lumi-vesi-sadetta ja tuuli vihmoo niin, että meinaa ojaan paiskata. Täytyy hankkia koira.
Mä en yhtään ihmettele, että Suomessa tehdään niin paljon melankolista musiikkia. Heavy metal, metal, love metal, mitä näitä kaikkia nyt oikein on. Leevi and the Leavings sanoo myös paljon. Ja monet muut. Varmaan saavat innoituksensa synkästä kelistä (?).
Mulla on hieman surullinen fiilis, koska kuulin juuri ikäviä uutisia. Hyvän ystäväni isä menehtyi viime yönä. Soitin mutta en oikein osannut sanoa mitään.
Sen kuitenkin olen huomannut, että ihmiset ovat yleensä aika vahvoja. Pärjäävät vaikeissakin tilanteissa. Koville se ottaa ja pahimmilla hetkillä tuntuu, että kuolee itsekin mutta ei se ole niin. Elämä jatkuu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti