Helsinki 2.7.

Ehkei tää Suomi Finland niin kauhea paikka olekaan. Pahin kulttuurishokki on ehkä ohi. Nyt on kesä, voi syödä ruispaloja ja grillata! Eilen näin kavereita ja istuttiin Tokoin rannassa, Tööliksellä, muutaman siiderin ja sipsipussin kera. Meren äärellä on aina hyvä olla. Aurinko paistoi. Istuttiin monta tuntia. Terapeuttista ja rauhoittavaa.

Päivällä kävin kampaajalla. Edellisestä käynnistä on pieni ikuisuus ja fleda oli jo aika Robinson Crusoe. Aasian auringossa kärventynyt, suolavedessä liotettu ja 3cm:n juurikasvu. Oon ottanut aina suihkussa käydessä overdosen hoitoainetta ja muita hiustenhoitomömmöjä. Leikkaus teki kuitenkin hyvää.

Nyt siis on “uusi pää“. Pituudesta ei paljoa lähtenyt mutta väri on nyt oma värini. Eli sellainen maantie. Kampaamotaulukon nro 7, jos se nyt kenellekään mitään sanoo (ei mulle). Hyvä maastoutumisväri kuitenkin.

Piipahdin myös ex-työpaikalla. Ei nyt varsinaisesti ollut ikävä itse duunia mutta joitakin ihmisiä kyllä. Harmi, että kovin moni ei ollut paikalla. Mutta toisaalta hyvä, että lomailevat. Menee aina psykologiseen pankkiin.

Viime viikolla kävin ilmoittautumassa työkkäriin. Oon siis virallisesti työtön. Ansiosidonnaista saan, kunhan karenssi loppuu (1 viikko). En aio hötkyillä tuossa työnhaussa. Mietin nyt mitä elämälläni teen. Näitä elämiä ei ole kuin yksi. Ja vaihtoehtoja miljoona. Pohdin rauhassa.

Reissussa ollessani opin, että typerimmät päätökset tehdään kiireessä. Tyyliin “hei nyt, äkkiä!”. Joskus se saattaa toimia mutta joskus menetät rahaa ja paremman vaihtoehdon sen takia, että hötkyilit. Ota aikasi, puntaroi vaihtoehdot ja valitse paras. Se toimii. Ei kannata viivytellä, mutta ottaa hetki aikaa, miettiä ja toimia sitten.

Yksi minkä kanssa opin, niin kandee olla suunnitelma B. Jos suunnitelma A rysähtää karille, niin sitten sulla on suunnitelma B. Jos suunnitelma B:kin menee metsään, niin sitten improvisoi! Rauhoitu, rentoudu ja mieti. Aika nopeasti tulee idea mitä voi tehdä ja mitä kandee tehdä. Ei se itse asiassa ole sen kummempaa.

Mulla ei onneksi reissun aikana ollut mitään tilanteita, joissa olis vaan pitänyt ottaa jalat alle ja juosta. Onneksi. Muutaman kerran oli sellainen tilanne, joista vaan “liukenin”. Poistuin huomaamatta ja mitään sanomatta takavasemmalle ja lähdin. Ei oo ihan mun tapa, mutta uskon, että näissä tapauksissa se oli paras mahdollinen menettely.