Kävin tänään katsomassa Sinkkuelämää-leffan. Kaikki kaverit ovat sen jo nähneet, joten menin sitten yksin. Ei leffassa oikeastaan seuraa tarvitse, sillä elokuvaahan siellä katsotaan, right? Mä osaan nauttia ”elämyksistä” itseksenikin.
Leffa kolahti muhun. Ja kovaa kolahtikin. Kaksi ja puoli tuntia meni siivillä. Se pätkä on suoraan elävästä elämästä! Ihan kuten Sinkkuelämää-sarjakin. Koko juttu on kuorrutettu Guccilla, Louis Vouittonilla, kattohuoneistoilla ja shamppanjalla mutta… tarina itsessään; I love it! Samat asiat tapahtuu New Yorkissa, Helsingissä, Tel Avivissa, Afrikan pienessä piskuisessa kylässä, joka puolella maailmaa!
Mä ihailen noita Sinkkuelämän neljää naista, jotka AINA pitävät yhtä, MITÄ IKINÄ tapahtuukin. He eivät ikinä ole yksin vaikka elämä paiskoo välillä päin seiniä. He jakavat ilot, surut, onnistumiset ja epäonnistumiset. Hyvät tunteet ja pahat tunteet. Mitä ikinä eteen tulee. There is always somebody to support you, and take care of you. Et ole ikinä yksin tässä suuressa suuressa maailmassa.
Jollain lailla mua hävettää ihannoida HBO:n luoman fiktiivisen tarinan elämän arvoja. Mutta oli HBO, Raamattu tai mikä ikinä niin minä kuitenkin liputan vahvasti noiden arvojen puolesta. Niin noloa kuin se onkin. Nehän ovat leffasta ja tv-sarjasta poimittuja.
Mun mielestä Harvardin, Helian, Hankenin tai whatever oppilaitoksen opeilla ei tätä elämää ratkaista. Sydän ja tunteet tekevät oikeat ratkaisut, mitä ikinä se maksaakin. Kaikkea ei vaan yksinkertaisesti VOI järkeillä.
Mä oon huomannut, että raha helpottaa elämää ja tuo turvallisuuden tunteen mutta ei sillä loppupeleissä pitkälle pötkitä. Se helpottaa tätä ”matkantekoa” mutta ei sillä ikinä onnellisuutta löydetä. Joku saattaa olla mun kanssa hyvinkin paljon eri mieltä mutta olkoon vaan. Tää on mun mielipide. Raha ehkä koituu ongelmaksi sitten kun sitä ei enää ole. Siitä huolimatta olen nähnyt ihmisiä, jotka elävät hyvin hyvin vähällä ja ovat silti onnellisia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti