17.11.2009 Owhanga, Uusi-Seelanti

Lähdin Aucklandista eilen aamulla klo 9 maissa. Emilie ja Daniel tulivat hakemaan minut Ponsebysta, joten lähtö oli teknisesti helppo, kun ei tarvinnut liikkua rinkan kanssa piiruakaan. Hyvästelin Hadynin, joka oli vieraanvaraisuudessaan ja ihmisenä ylipäätänsä loistava host.

Ponsebystä lähdön jälkeen ajeltiin vajaa kolmisen tuntia Aucklandista etelään Waitomon luolille. Pysähdyttiin kerran tankkaamaan ja kahville mutta muuten matka taittui aika nopeaan. Vuoristoisia kukkulaisia maisemia, joilla lehmät, lampaat ja laamat laiduntavat. Vehreää, rehevää, upeita puita, mielettömiä maisemia.


Daniel oli buukannut liput netistä etukäteen kaikille kolmelle Waitomon GlowWorm Caveen ja Aranuihin. Aluksi ajattelin, että onpa rouhea hinta 58,50 NZD kahdesta vajaan tunnin mittaisesta luolavierailusta. Enpä ihmettelee enää. Waitomo oli nimittäin mykistävä kokemus. Sitä on vaikea kuvailla. Laskeuduttiin oppaan johdolla mahtavaan tippukiviluolaan ”katedraalihuoneineen”ja käveltiin syvälle maan sisään.


Maan uumenissa astuttiin veneeseen ja ajeltiin maanalaista jokea pitkin luolan pimeillä käytävillä, jonka ainoa valonlähde olivat katosta roikkuvat valkoisina ja vihertävinä hehkuvat loistemadot (glow worms). Valokuvat, taskulamput, kännykät ja puhuminen olivat kiellettyjä, koska muuten madot olisivat säikähtäneet ja sammuttaneet valonsa Luolan perukoilta löytyi maanalainen galaksi. Tähtitaivas maan alla. H-U-I-K-EA ! Epätodellinen fiilis. Ei nyt ihan henkeäsalpaava mutta lähellä. Ihan kuin olisi ollut avaruudessa, mutta kuitenkin maan alla. So unreal!

Waitomon jälkeen vierailtiin Aranuissa, joka on varsin vaikuttava tippukiviluolasto. Kävely satoja vuosia vanhassa tippukiviluolassa toi mieleen luonnon katedraalin. Aranuin jälkeen patikoitiin muutaman kilometrin lenkki sademetsässä. Kasvillisuus Uuden-Seelannin sademetsässä on jännittävä. Näin paljon sellaista luontoa mitä en ole koskaan aikaisemmin nähnyt. Kirkasvetisiä jokia, jotka pulppuavat vuorten sisältä, vesiputouksia, riippusiltoja huimaavin maisemin, jyrkänteitä, luolia, jonne voit mönkiä sisään ja kuvitella olevasi luolaihminen, sillä muinaisten ihmisten kädenjälkiä oli kallioissa. Kasveja, jotka kietoutuvat toisiinsa, jotkut olivat kuin liaaneja, koukeroita, rautalankaa, harsoa, jäkälää… Kuvia tuli räpsittyä kolminumeroinen luku. Ihmeellinen maailma.

Waitomosta ajeltiin parisen tuntia etelämmäs Owhangaan ja maisemat muuttuivat aina vaan vaikuttavimmiksi. Vuoret ja kukkulat kasvoivat, maatiloja toisensa jälkeen, vehreyttä, rehevyyttä, laitumia, kauniita maisemia. Lampaita, laamoja ja lehmiä. En ole ikinä nähnyt näin paljon lampaita. Ne laiduntavat niityillä, vuorten rinteillä, laaksoissa, kaikkialla!


Monessa maassa on tullut käytyä mutta luulen, että Uusi-Seelanti luonnoltaan monipuolisin ja ehdottomasti kaunein näkemistäni . Ihan kuin satukirja.


Majoittaudutiiin iltaseiskan maissa Forest Lodgeen, joka sijaitsee Owhangan kylässä Tongariron tuliperäisen kansallispuiston alueella. Daniel tuntee omistajapariskunnan, joten yöpyminen on ilmaista 


Tongariro on unelmakohde Taru Sormusten Herrasta – faneille, sillä suuri osa elokuvan kohtauksista kuvattiin täällä. Tänään herättiin ajoissa ja ajeltiin Whakapapaan, jossa trekattiin parisen tuntia LOTR-Mordorin maisemissa. Klonkkua ei näkynyt. eikä örkkejään. Reitti oli viitisentoista kilometriä; hyväkuntoiset polut ja opastus, kauniit maisemat. Ihmisiä täällä liikkuu matalan sesongin takia todella vähän ja reiteillä saa kävellä ristin sielua tulematta vastaan. Oli ihan Sormusten herra-fiilis noita maisemia tallatessa..

Mulla oli trekatessa LA-hostini Miken tekemä wire-sormus sormessa, harmaa viitta (kevyt viltti, koska täällä on viileää ja mulla ei ole takkia mukana), kooltanikin vastaan hobittia ja seurana kaksi hyvää ystävää, joten LOTR-asetelma oli täydellinen. Ihana päivä. Sää oli hieman tihkusateinen ja viileähkö mutta se ei pilannut tunnelmaa. Täydellinen vaellus, nautin joka askeleesta. Uuden Seelannin luonto on täydellinen paikka vaelluksille.


Muistaakseni luin Taru Sormusten Herrasta -saagan ekan kerran 12-13-vuotiaana. Kirjoitin silloin kaikki sen runot muistiin kirjaston kirjoista lilakantiseen vihkoon. Fanitin Frodoa, Gandalfia ja hobitteja ihan kympillä. Suosikkini on joko viisas Gandalf tai ikuisesti uskollinen Sam. Frodo on myös symppis ja Klonkku-parka inhottava mutta jotenkin inhimillinen kaikessa kurjuudessaan. Mahtaakohan se vihko olla vielä Kotkassa?

Kirjan lukemisen jälkeen leffa tuottaa yleensä pettymyksen, mutta Taru Sormusten Herrasta-trilogia ei sitä tehnyt. Laatukamaa. Fiiliksissäni uhrasin 25 NZD Lord of The Rings – Location Guidebookiin (revised version ;), joka kyllä oli halpa investointi verrattuna täällä järjestettäviin LOTR-toureihin, joilla näkee samat paikat mutta vain oppaan johdolla (ja jotka maksavat 4 kertaa enemmän kuin opaskirja). Tänään oli Taru Sormusten Herrasta –päivä. Tehtiin kierros samoissa maisemissa itseksemme ja polttoaineen ja opaskirjan hinnalla. Not too bad, I guess.

Mä olen todella vaikuttunut tästä(kin) päivästä. Uusi-Seelanti on ihan mieletön. Ja olen nyt vasta pohjoissaarella. Kaikki kehuvat eteläsaarta ja sen maisemia vielä enemmän, joten en oikeastaan osaa edes kuvitella mitä siellä odottaa. Toivottavasti odotukset eivät ole liian korkealla. Mulla on enää reilu viikko ennen lentoa 25.11. Christchurchista Melbourneen mutta olen vakavissani miettinyt lipun muuttamista myöhäisempään ajankohtaan.

Huomenna iltapäivällä olen Wellingtonissa, siellä mennee muutama päivä. Sitten lautalla Cookin salmen yli Picktoniin, sieltä Nelsoniin ja sen jälkeen haluaisin alas Milford Soundiin ja Queenstowniin. Menen sinne joko bussilla, junalla tai jos hyvin käy ja löydän matkaseuran jostain niin mieluiten autolla. En haluaisi missata etelässaren parhaita paikkoja ajanpuutteen takia kun kerran tällä puolella maailmankolkkaa ollaan. Uudessa-Seelannissa ei kuitenkaan tule käytyä ihan vaan viikonloppureissuilla, edes Australiasta ;)

Kehnompi homma lipun muuttamisessa on se, että eteläsaarella on viileähköä ja haluaisin treffata serkkuni ja hänen poikaystävänsä Melbournessa ennen kuin lentävät takaisin Suomeen 1.12. Teen päätökset Wellingtonissa. Viikon parin aikalisä Uudessa-Seelannissa olisi kuitenkin todella hyvä juttu, jos se ei nosta kustannuksia hirveästi. Viileähkö sää ja Anniinan ja Hemmon missaaminen painavat toisessa vaakakupissa. *argh*


Nykyinen matkaseurani uusi-seelantilainen Emilie ja puolalainen Daniel ovat mahtavia ja voisin kuvitella matkustavani heidän kanssaan pitempäänkin. Emilie kuitenkin on muuttamassa takaisin kotikaupunkiinsa Wellingtoniin ja aikoo hakea siellä sairaanhoitajan/ensihoitajan töitä ja Danielilla on Wellingtonissa työhaastattelu it-projektiin perjantaina ja hän lentää lomailemaan Fijille sunnuntaina , joten matka heidän kanssaan ei varmaankaan jatku. Tapasin molemmat vasta eilen aamulla mutta viimeinen 1,5 vuorokautta on ollut niin hyvä, että tuntuu, että ollaan tunnettu pidempäänkin. Hassua. Todella hyviä tyyppejä.